perjantai 22. joulukuuta 2017

Gaggui Kaffela ARVONTA - Joulukalenterin 10. luukku


Yhteistyössä Gaggui Kaffela

Blogin historian ensimmäistä joulukalenteria on ollut todella mukava toteuttaa. Joulun tienoo on jo kuitenkin niin pitkällä, että on tullut aika avata tämän vuoden viimeinen luukku, joka saattaa olla näistä oma suosikkini!

Turusta löytyy keskusta-alueelta laaja kirjo erilaisia, toinen toistaan ihanampia luomuksia tarjoavia kahviloita. On kuitenkin fakta, että toiset niistä miellyttävät enemmän ja keräävät useampia käyntikertoja. En osaisi laittaa lempikahviloitani mihinkään järjestykseen, mutta tämä kuuluu ihan ehdottomasti niiden joukkoon!






 

Humalistonkadun rautatieaseman puoleisesta päästä löytyy i-ha-na Gaggui Kaffela. Kahvila on melko pienissä tiloissa, mutta todella kauniisti sisustettu ja ainakin minun mielikuvieni perusteella paikan henki sykkii kansainvälisyyttä ja rentoa tunnelmaa. Sisään astuessaan näkee kyllä, ettei kyseessä ole huoltamoketjujen kaltainen rivikahvila, vaan persoonallinen oman tiensä kulkija.

Kaikki myynnissä olevat tuotteet ovat itsetehtyjä ja Turun Kahvipaahtimolta tuleva kahvi taatusti tuoretta - pavut jauhetaan aina paikan päällä. Suosikkituotteita on vaikea valita, mutta pakko myöntää, että tilaukseni sisältää useimmiten suodatinkahvin sekä banaanikakun. Tuota banaanikakkua kannattaa muuten ihan oikeasti kokeilla - kuivakakkujen aatelia! Näin joulun alla tuli testattua tuo kuvissakin koreileva joulugaggu, joka sekin oli taivaallista.

Joulukalenterin huipennukseksi minulla on nyt mahdollisuus arpoa yhdelle teistä lahjakortti Gaggui Kaffelaan! Ihanaa! Voitto sisältää kahvin sekä kakkupalan. 


*  *  *


ARVONTA ON SUORITETTU, ONNEA VOITTAJALLE!

OSALLISTUMISOHJEET:

- jätä kommentti, joka sisältää toimivan sähköpostiosoitteesi
TAI 
lähetä minulle sähköpostia:
onnensaikeita@gmail.com, otsikoksi Kahviarvonta
 
- kerro, onko Gaggui Kaffela sinulle jo vanha tuttu vai vielä toistaiseksi tuntematon



- osallistumisaika päättyy maanantaina 25.12.2017 kello 23.59
ONNEA ARVONTAAN!


Gaggui Kaffelan löydät Turun keskustasta,
osoitteesta Humalistonkatu 15a
* Lahjakortti saatu 

12 kommenttia:

  1. Uusi tuttavuus��❤️
    fromoonatoyou@luukku.com

    VastaaPoista
  2. Gaggui on todellakin tuttu ja ihan täydellisesti kuvaat paikan tunnelman, siellä istuessa olo on kuin olisi jossain ihan muualla kuin Suomessa.. Olen käynyt ainoastaan pari kertaa, Turussa kun riittää mielenkiintoisia kahvittelupaikkoja kokeiltavaksi vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Mukana arvonnassa ehdottomasti!!
    vuosikerta (at) live (piste) fi

    VastaaPoista
  3. Nimeltä tuttu, mutta en ole koskaan käynyt!

    xevex82(at)gmail.com

    VastaaPoista
  4. Ah, Gaggui on kyl ihan parast! Mä niin oon mukan täs arvonnas! :D

    joku.varpuslintu[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  5. Olen kyllä kuullut paikasta hyvää ja nähnyt hienoja kuvia, mutta en ole itse koskaan käynyt. Osallistun siis myös arvontaan!

    VastaaPoista
  6. On ihana paikka, pari kertaa olen käynyt. Kerran myös sain juhlissa kyseisestä paikasta tilattua kakkua ja oli tosi hyvää. T:maiqqu
    maiqquu(at)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Aivan uusi tuttavuus, joten hieno vinkki seuraavalle reissulle.
    Postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Uskomatonta, että vaikka turkulainen olenkin, niin en ole kertaakaan käynyt vielä Gaggui Kaffelassa! Tämä lahjakortti olisi siis erityisen miellyttävä :)
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Olen käynyt pari kertaa, ihania kakkuja ja kiva miljöö! Tykkään suosia pieniä kahviloita ketjujen sijaan.
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  10. Uusi tuttavuus. Vaikka turussa käynkin silloin tällöin. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  11. En ole käynyt, mutta kaikki kahvilat kiinnostavat vähintään yhden käynnin verran!

    Oonjustiina@ gmail.com

    VastaaPoista
  12. En ole vieraillut... Turussa paljon kivoja kahviloita... ��

    Maire
    Hullutellen(a)gmail.com

    VastaaPoista