tiistai 16. huhtikuuta 2019

Kevätuupumus




Onko mikään ihanampaa kuin luonnon herääminen ja valon huomattava lisääntyminen?

Äkkiä voisi sanoa, että ei, mutta nyt ensimmäistä kevättä "kahdeksastaneljään-duunissa" tekevänä uskallan olla eri mieltä. Vielä ihanampaa on se, kun nukahtaa helposti iltakymmeneltä ja herää aamukuudelta virkeänä. Valon lisääntyminen on vienyt ainakin minun päivistäni sen hyvän rytmin, joka vielä hetki sitten oli täysin luontainen. En sinänsä valita, koska onhan tämä aurinkoinen valoisuus ihanaa, mutta voi kunpa osaisin nukkua.

Hyvän unirytmin ylläpitämiseksi joutuu nyt tekemään enemmän töitä ja näkemään vaivaa. Vielä hetki sitten lenkki iltakuudelta hämärillä Martin kaduilla rauhoitti juuri sopivasti - nyt tekisi mieli lähteä vielä yhdeksän aikaan ulkoilemaan. 

Aamuihin on ainakin omalla kohdallani huomattavasti helpompi vaikuttaa. Herätyskello soimaan hieman aikaisemmin, jolloin jää aikaa nopealle kymmenen minuutin lempeälle venyttelylle sekä kunnon aamupalalle. Ylipäätään en siedä juurikaan kiirettä aamuisin - se pilaa helposti koko päivän, kun kiire jää päälle. Kunnollinen aamupala on myös perusta hyvälle ateriarytmille koko päiväksi.

Mutta ne illat. Kello lipsahtaa yhä helpommin yhdentoista korville, ennenkuin edes havahtuu ajattelemaan nukkumaanmenoa. Yöunet jäävät auttamatta liian lyhyiksi.

Mitkä on sun vinkit parempiin yöuniin ja aikaisempaan nukkumaanmenoon?