perjantai 27. maaliskuuta 2015

Kotimatkalla

Töistä lähtiessä tihutti ikävästi vettä, mutten ole vielä(kään) niin kaupunkilaistunut, että olisin jäänyt turhanpantiksi odottamaan vasta kymmenen minuutin päästä tulevaa bussia. Kotimatka kävellen ei ole todellakaan mikään mahdoton, reilu puolisen tuntia.

Vaikka aurinkoiset kevätpäivät olivatkin tervetulleita talven jälkeen, ei tämä hetkellinen "syksykään" nyt ihan mahdottoman kamalaa ole. Kunhan ei kestä koko kevättä!










Kevään tulosta kertovat aina myös Teatterisillan narsissit. Ainakin vielä toistaiseksi näyttivät saaneen olla hyvinkin rauhassa, saa nähdä innostaako edessäoleva viikonloppu vandaaleja. Toki toisinaan aamukuudelta kotiin kömpiessä se vaimolle mukaan napattu puska voi olla ihan hyväkin idea.

(Toim.huom. En silti kannusta ketään niin tekemään. Paitsi kukkaupan kautta. Laillisesti!)





keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Parittomain sukkain syndrooma

Mulla on ongelma, enkä usko olevani sen kanssa yksin. Ja ei, en puhu sukkia syövistä pesukoneista.


Kävin läpi pussia, jossa on valmistuneita sukkia, joille ei toistaiseksi ole tullut käyttöä / löytynyt uutta omistajaa. Samaisessa pussissa majailevat kaikki parittomiksi jääneet sukat...

Toisinaan tulee bongattua joku kiva malli, jonka kokeilu on yksinkertaisesti pakko aloittaa heti siltä istumalta, vaikkei mitään käyttötarkoitusta sukalle olisikaan. Välillä kokeilusta valmistuu superkivat uudet sukat, joille löytyy käyttöä heti, mutta toisinaan joku vaan mättää. Näiden sukkien kanssa on käynyt vähän niin.




Missään näistä ei ole sinänsä mitään vikaa, mutta syystä tai toisesta pari on jäänyt valmistumatta. Ehkä vielä jonain päivänä! Ajattelinkin ottaa tavoitteeksi, että jouluun mennessä jokaisella näistä olisi pari. Vaikka omasta lähipiiristä ei sukille tarvitsijaa löytyisikään, voisin lahjoittaa nämä hyväntekeväisyyskeräyksiin, joita etenkin joulun alla on paljon. Viime jouluna lähetin kahdet sukkaparit Salon seudulle vanhusten palvelutaloon joululahjoiksi. Mielelläänhän noita olisi enemmänkin lähettänyt, mutta tuolloin aika ei vaan millään riittänyt, kun muutenkin piti muutama pari neuloa lahjoiksi.

Löytyykö sinun neuletyökätköistäsi parittomiksi jääneitä sukkaraukkoja?

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Villalankojen säilyttämisestä

Mitään älyttömän suurta villalankakokoelmaa en ole (vielä) onnistunut haalimaan, mutta sen verran kuitenkin, että niiden säilyttämisratkaisuja on joutunut hieman miettimään. Alunperin säilytin lankoja pienessä korissa, johon mahtui sekä keskeneräinen neulomus, että ne olemassa olevat kerät - tuolloin ehkä noin 5 kappaletta. Sittemmin hankin Tigerista isomman korin, johon siirtyivät pelkät langat, ja pikkukori pyhitettiin keskeneräisille töille. Kumpainenkin kori majaili ihan vain lattialla, mutta jossain vaiheessa alkoi ärsyttämään.

Ensinnäkin - tykkään, että on mahdollisimman avaraa, koska asuntomme on jo valmiiksi todella ahdas kahden ihmisen yhdistetyille tavaroille. Ja kun lankoja alkaa kerääntyä enemmän, on selviö, että osa niistä pysyy säilössä melko kauan. Lattialla olevassa korissa langat keräävät itseensä pölyä ja likaa, joten jotain oli tehtävä.






Samainen lankojen säilytykseen hankittu kori sai jatkaa virassaan, mutta kun kerran säilytysratkaisuja alettiin parantelemaan, päätin tehdä sen kerralla kunnolla. Nyt lankakerät on lajiteltu paksuuksien, materiaalin ja värien mukaan erillisiin minigrip-pusseihin. Eivätpähän pääse pöly, lika tai minkäänlaiset öttiäiset kiusaamaan!

Mies ei ihan ymmärtänyt tätä säilömisvimmaa, mutta onhan tässäkin määrässä lankakeriä jo jonkin verran "rahaa kiinni", joten parempi vaan ottaa varman päälle. Mutta niin, missä se kori nyt sitten on, jos ei lattialla?




Äidin ja isän kunnostama puuarkku muutti mun luo jo useampi vuosi sitten toimittuaan ensin vanhempien luona polttopuiden säilytysapuna. Mun luona se on imaissut sisäänsä talvi-/kesäkenkiä vuodenajasta riippuen, silitysraudan, kylmälaukun, ikkunanpesuvälineet - ja nyt myös ne villalangat. Arkku on varsinainen tilaihme ja todellinen pelastus meidän yksiössä, jossa säilytys-/kaappitilaa on keittiötä lukuunottamatta todella vähän.

Tuosta nurkasta onkin tullut vähän niinkuin harrastenurkkaus. Yhteen nurkkaan mahtuu sekä miehen kitarat (tuo punainen kaunokainen on tosin mun!) kaikkine oheishärpäkkeineen että mun neulomukset ja pleikkari. Tuo arkun edessä oleva vaalea pikkukori on se, joka alkujaan säilöi kaiken neulomiseen liittyvän. Tällä hetkellä mulla ei edes ole mitään tekelettä kesken, ja silti se on noin täynnä! Kummasti sitä on villalankojen lisäksi kerääntynyt kaikkea muutakin sälää ja muistivihkoja sun muita, joiden tulee olla helposti saatavilla, kun tarve iskee.

Turussa aurinkoiset alkukevään päivät tuntuvat tänään olevan kaunis muisto vain, kun taivaalta vihmoo vuoroin vettä, lunta ja räntää. Vaan ei auta, parin tunnin päästä on lähdettävä reippaasti pihalle ja kohti illan tanssikurssia.

Miten te säilytätte villalankojanne?



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Aurajokirannassa auringonpimennyksen aikaan

Kävin tänään ulkoilemassa auringonpimennyksen aikoihin puoliltapäivin. Itse aurinkoa ei sen enempää tullut suojavälineiden puutteessa tiirailtua, mutta huomasihan tuon muutenkin. Kuviin sitä ei tällä välineistöllä juuri sen kummemmin saanut taltioitua, mutta itse tunnelma varjojen pidetessä ja kaiken harmaantuessa oli jokseenkin aavemainen ja kolkko. Tuntui, kuin hetken kaikki olisivat olleet aivan hiljaa ja hengittämättä.







Bongasitko sinä pimennyksen?

torstai 19. maaliskuuta 2015

Huovutetut lapaset



Äiti "tilasi" itselleen huovutetut lapaset, niin pitihän sellaiset sitten tehdä. Alkuun niiden neulominen oli ihan hauskaa vaihtelua sukille, mutta ei musta kyllä yhtä innokasta lapasten- kuin sukkienneulojaa saisi varmaan millään.

Valmista kuitenkin saatiin aikaan, ja vieläpä kerralla suurinpiirtein sopivat!

Vasemmalla tumput (ja tossut, joista kerron myöhemmin) ennen koneeseen heittämistä ja oikealla juuri koneesta tulleina.


Tumput tulivat koneesta melko täydellisen kokoisena, joten ennen kuivumaan jättämistä käsittelyksi riitti lähinnä pieni oikominen ja käyttäjän käteen sovittaminen.


Perustana käytin Novitan sivuilta löytyvää ohjetta sitä täysin kuitenkaan noudattamatta. Varret on mun versioissa seiskaveikkaa, ja suurimmat löytyneet puikotkin oli vaan vitoset, joten hieman sai pähkäillä lisää silmukoita joihinkin kohtiin.

Pesukoneeseen meni melko epämääräisen näköiset lapaset, ja oltiinkin aika varmoja, että saan tehdä koko homman uusiksi. Vaan nämäpä yllättivätkin totaalisesti, ja tulivat koneesta ulos aika lailla oikean kokoisina, eikä sen suurempia muotoiluja tai venyttelyjä tarvittu. Laitoin onneksi neuloessa aika pitkälti kaiken ylös, mitä ohjeeseen lisäsin ja mistä kohtaa tein eri tavoin, niin onnistunut lopputulos on ehkä saavutettavissa uudelleenkin! Täytyy nyt vaan toivoa, ettei vanhempien jo melko iäkäs pesukone ihan lähivuosina ole sanomassa sopimustaan irti. Eri pesukoneissa ohjelmat tuntuvat olevan sen verran erilaisia, ettei samaa lopputulosta huopumisen suhteen voi luvata kahdella eri koneella. 




Valmiisiin lapasiin lisäsin tasona neulottuun varteen pari nappia - lähinnä vain käyttäjää ilostuttamaan. Eiväthän nuo tietenkään käytössä pahemmin ikinä näy, ellei sitten pidä lapasten varsia takin hihojen päällä. 

Samalla kertaa huovutin tosiaan myös tossut itselleni, mutta niistä juttua hieman myöhemmin, kun saan ne viimeisteltyä. Valkoinen on niin arka väri, että pohjiin on pakko kehittää jotain. Eikä toki pieni lisävahvistuskaan ole pahitteeksi, eihän nuo kuitenkaan älyttömiä määriä kulutusta ja käyttöä kestä. Päässä on hyvä visio, mutta saa nähdä, onko se oikeasti käyttökelpoinen.

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän


Asun Turussa ja pidän kaupungista todella, mutta sillointällöin on päästävä kotikylän maalaismaisemiin äidin ruokapatojen äärelle. Täällä kylänraitti huutaa "virka-aikaan" tyhjyyttään, naapuria ei ohiteta juttelematta ja toisten asioista tiedetään toisinaan hippasen liikaakin.

Vielä parikymppisenä täällä asuessani luulin, etten ikinä kaipaisi takaisin näihin minimaalisiin ympyröihin kerran pois päästyäni. Niin sitä ikä tuo mukanaan jos jonkinlaista - kuten tuon toistaiseksi ajoittaisen kaipuun tänne. Laput silmillä ohi kulkevat saman rapun asukkaat, arkipäivien neljän ruuhka, Stockmannin Hullut päivät ja joka viikonloppuinen ralli aamuviiteen asti eivät pidemmän päälle olekaan niitä asioita, joiden keskellä haluan elämäni viettää.



Kevät on hiipinyt tännekin, eikä lunta ole juuri missään. Auringon ulottumattomissa näkyy vielä muutamia kinoksia, mutta lintujen viserrys, kuumottava aurinko ja koloistaan kömpineet pikkuötökät vievät huomion pois niistä.


Kevään etenemistä on tullut tänään ihmeteltyä vähän ristiin rastiin kylän teitä, koiranulkoilutuksen merkeissä. "Lainakoira" järjestyi serkulta, joka tarvitsi pääkaupunkiseudulla järjestetyn koulutustilaisuuden ajaksi seuraa hurmaavalle puolivuotiaalle. Lenkkiaikaa kertyi useampi tunti ja teiden varsilta tuli bongattua niin esiin puskevia leskenlehtiä kuin lumen alta paljastuneita jätteitä.
Vanhempieni kissa sen sijaan vietti lämpimän päivän lähinnä nukkuen. Välillä sängyllä ja saunassa, välillä ulkona auringossa. On niin helppoo olla onnellinen.




Vaan olihan upeat revontulet tänään!
Onnistuitko sinä bongaamaan?

Piirakkasukat

Tähän asti suuritöisin villasukkaprojekti tuli tehtyä viime kuussa hiihtoloman tienoilla. Olen aina tykännyt pitkävartisista villasukista, mutta pisimmät mitä muilta olen saanut, ovat ylettyneet vain puoleenväliin säärtä. Tämä vääryys piti oikaista itse neulomalla polvimittaiset sukat.

Ihan tavallista 2 oikein 2 nurin-joustinta en ole tykännyt muutamien ensimmäisten sukkien jälkeen enää käyttää ollenkaan, joten malliksi oli valittava jokin muu. Äidin ihanat ikivanhat vihreät piirakat ovat aina miellyttäneet silmää, joten lopulta mallin valitseminen ei ollut edes hankalaa. Perusohjeen sukkaan otin Novitalta ja aloitussilmukat sekä kavennukset pähkäilin sitten sovittamalla ja "fiiliksen mukaan".




Ensimmäinen sukka valmistui "ennätysajassa" mallin vietyä täysin mennessään. Virheittä ei toki säästytty, ja lankavalintakin alkoi hieman kaduttamaan jo ensimmäisen sukan kohdalla (tuo tummanharmaa seiskaveikka tuntuu jostain syystä olevan ns. pörröisempää kuin monet muut seiskaveikat), mutta kun itselle tekee, niin juuri ne virheet tekevät sukista täydelliset. 

Toinen sukka pääsikin sitten matkatekemisiksi Himoksen reissulle. Kolmen tunnin junamatka Turusta Jämsään sujui aurinkoisessa säässä mukavasti neuloen, eikä mökilläkään tarvinnut miettiä, että mitähän tekisi kun muut ovat laskettelemassa tai on muuten luppoaikaa. 


Valmiit sukat ovat kerrassaan ihanat, enkä ole sen koommin juuri muita villiksiä käyttänytkään. Nuo ovat sen verran väljät, että mahtuvat ongelmitta farkkujen lahkeidenkin päälle, mutta pysyvät ylhäällä myös paljaassa sääressä. Vastaisuuden varalle olen hieman laskeskellut silmukkamääriä uusiksi, mutta ensimmäisiksi polvipituisiksi nämä onnistuivat kyllä todella yli odotusten. Mikäli nuo käyttämäni silmukkamäärät kiinnostavat, niin kyselkäähän toki. En niitä viitsi nyt tähän oletusarvoisesti kirjoittaa, koska en niihin täysin tyytyväinen ole, mutta voin ne ja suunnittelemani muutokset kyllä kertoa, jos tuntuu että tarvetta on.

Tällä hetkellä työn alla ovat huovutetut tossut itselle ja samanmoiset lapaset äidille. yhdet tossut jo huovutin, mutta lopputulos oli auttamatta liian pieni, joten tällä kertaa ehkä paremmalla onnella?

Kuka minä olen?

Olen 26-vuotisen elämäni aikana kirjoittanut useampaakin päiväkirjaa. Käsin paperille ja yksityisesti internetissä vain itselle - pari julkistakin blogia on ollut. Olen kaiken kirjoitetun tekstin suhteen toisinaan turhankin itsekriittinen, mikä on osaltaan johtanut siihen, että blogit ja päiväkirjatovat lopulta jääneet pölyttymään. Voi olla, että niin käy nytkin, mutta mistäs sen kokeilematta tietää.


Olen aiemmin harrastanut aktiivisesti hevosia ja ratsastusta, mutta elämäntilanteen takia tämä on valitettavasti jäänyt viime vuosina vähemmälle. Tilalle ovat tulleet tanssi ja käsityöt - etenkin neulominen. Vielä viime kesänä en osannut neuloa villasukkaa, mutta elokuussa päätin, että nyt on äidin aika opettaa tyttärelleen, että miten se kantapää oikein tehdään, eikä paluuta tästä ole ollut. Sukkia on tullut neulottua itselle, sukulaisille, lahjaksi, hyväntekeväisyyteen ja yli oman tarpeen. Nyttemmin kevätauringon myötä neulepuikot ovat saaneet vähän enemmän lepoaikaa, mutta pään sisällä kyllä kehittyy koko ajan uusia suunnitelmia neulomuksiin. Tulen niitä varmasti täälläkin esittelemään, sekä jo valmistuneita että sitten ihan tuoreeltaan puikoilta tippuvia. 

Seuratanssiin innostuin nyt talvella, kun äitini ja siskoni olivat bonganneet mainoksen ilmaisesta tutustumiskerrasta. Sille tielle jäätiin siskon kanssa. Nyt on suunnitteilla muutamia viikkokurssikertoja ennen kesää ja pääsiäisille päivä tanssileirillä. Kesästä sitten puhumattakaan...
Mieheni ei niin tanssimisesta tai tuon tyylisestä musiikistakaan perusta, mutta tuleepahan kohdattua uusia ihmisiä urakalla!

Tekstejä lukiessanne tulette oppimaan minusta minut tekeviä asioita, turha kaikkea on yhteen esittelypostaukseen ympätä. Kellokin on jo niin paljon, että oikeasti pitäisi olla nukkumassa. Vaan kun ei malttaisi...