torstai 19. maaliskuuta 2015

Huovutetut lapaset



Äiti "tilasi" itselleen huovutetut lapaset, niin pitihän sellaiset sitten tehdä. Alkuun niiden neulominen oli ihan hauskaa vaihtelua sukille, mutta ei musta kyllä yhtä innokasta lapasten- kuin sukkienneulojaa saisi varmaan millään.

Valmista kuitenkin saatiin aikaan, ja vieläpä kerralla suurinpiirtein sopivat!

Vasemmalla tumput (ja tossut, joista kerron myöhemmin) ennen koneeseen heittämistä ja oikealla juuri koneesta tulleina.


Tumput tulivat koneesta melko täydellisen kokoisena, joten ennen kuivumaan jättämistä käsittelyksi riitti lähinnä pieni oikominen ja käyttäjän käteen sovittaminen.


Perustana käytin Novitan sivuilta löytyvää ohjetta sitä täysin kuitenkaan noudattamatta. Varret on mun versioissa seiskaveikkaa, ja suurimmat löytyneet puikotkin oli vaan vitoset, joten hieman sai pähkäillä lisää silmukoita joihinkin kohtiin.

Pesukoneeseen meni melko epämääräisen näköiset lapaset, ja oltiinkin aika varmoja, että saan tehdä koko homman uusiksi. Vaan nämäpä yllättivätkin totaalisesti, ja tulivat koneesta ulos aika lailla oikean kokoisina, eikä sen suurempia muotoiluja tai venyttelyjä tarvittu. Laitoin onneksi neuloessa aika pitkälti kaiken ylös, mitä ohjeeseen lisäsin ja mistä kohtaa tein eri tavoin, niin onnistunut lopputulos on ehkä saavutettavissa uudelleenkin! Täytyy nyt vaan toivoa, ettei vanhempien jo melko iäkäs pesukone ihan lähivuosina ole sanomassa sopimustaan irti. Eri pesukoneissa ohjelmat tuntuvat olevan sen verran erilaisia, ettei samaa lopputulosta huopumisen suhteen voi luvata kahdella eri koneella. 




Valmiisiin lapasiin lisäsin tasona neulottuun varteen pari nappia - lähinnä vain käyttäjää ilostuttamaan. Eiväthän nuo tietenkään käytössä pahemmin ikinä näy, ellei sitten pidä lapasten varsia takin hihojen päällä. 

Samalla kertaa huovutin tosiaan myös tossut itselleni, mutta niistä juttua hieman myöhemmin, kun saan ne viimeisteltyä. Valkoinen on niin arka väri, että pohjiin on pakko kehittää jotain. Eikä toki pieni lisävahvistuskaan ole pahitteeksi, eihän nuo kuitenkaan älyttömiä määriä kulutusta ja käyttöä kestä. Päässä on hyvä visio, mutta saa nähdä, onko se oikeasti käyttökelpoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti