Muistot kansien väliin

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ WSOY:N KANSSA

Some-aikakaudesta puhutaan paljon negatiivista. Ruutuajat paukkuvat punaisella, keskustelun sijaan tuijotetaan näyttöjä ja konsertit katsotaan kuvaruutujen läpi keskittymättä täysillä itse kokemukseen. On se tuonut kuitenkin positiivistakin. Iän karttuessa muistojen vaalimisella on isompi merkitys ja esimerkiksi FB:n päivittäin tarjoamat muistot kyseiseltä päivältä vuosien varrelta ovat muistuttaneet monista unohtuneista jutuista. Itse päivitän aktiivisesti etenkin Instagramia, ja sieltä tuleekin melko usein selattua vanhoja julkaisuja. Somet ovat suurilta osin korvanneet perinteiset valokuvakansiot, joita melko harva enää näinä päivinä kokoaa. 

Itse haluan kuitenkin pitää kiinni ainakin yhdestä "vanhanaikaisesta" julkaisumuodosta - kirjoista. En tiedä montaa parempaa arjen piristäjää, kuin uusi kirja, jonka avaa ensimmäisen kerran. Oli se sitten kirjakaupasta, kirjastosta tai kirppikseltä hankittu, on fiilis aina yhtä maaginen. Kannen mukana aukeaa aina uusi maailma. Mitä tulee muistojen vaalimiseen, nyt sekin on tehty hyvin helpoksi pukea kansiin.

Kuinka moni teistä on istunut alas ja keskustellut isovanhempiensa tai vanhempiensa kanssa heidän nuoruudestaan, kouluajoistaan, aiemmista toiveammateistaan, haaveistaan? En minä ainakaan. Entä kuinka moni on toivonut tehneensä niin, kun on jo ollut liian myöhäistä? Hep, minä.

WSOY on julkaissut Elma van Vlietin kehittämät täytettävät kirjat, joiden tarkoituksena on vaalia muistoja ja syventää suhdetta ihmisten välillä. Toistaiseksi kirjoja on tehty omansa äideille, isille, isoäideille ja isoisille. Minä sain näkyvyyttä vastaan kirjat Äiti. Kerro minulle sekä Isä. Kerro minulle. Kirjojen sivuilta löytyy erilaisia kysymyksiä sekä tyhjää tilaa vastausten täyttämistä varten.

Kerro minulle-kirjojen kysymykset on jaettu neljään eri kategoriaan: Lapsuus ja nuoruus, rakkaus ja äitiys/isäksi tuleminen, vapaa-aika ja mielipuuhat sekä ihminen, joka sinusta on tullut. Näiden yläkategorioiden sisällä on aihepiireihin liittyviä täsmentäviä kysymyksiä, jotka ovat käytännössä samat riippumatta siitä, kenelle kirja on suunnattu. Mikä kategoria omissa vanhemmissasi kiinnostaisi eniten?

Minä annoin nämä kirjat vanhemmilleni joululahjaksi, vaikka oikeamminhan nämä ovat lahja itselleni, kun saan ne tulevaisuudessa täytettyinä takaisin. Nappaa tästä talteen vinkki tämän vuoden äitienpäiväksi ja isänpäiväksi! Tai miksei syntymäpäivänä, nimipäivänä, juhannuksena tai ihan vaan maanantailahjana. Mikset voisi myös itse ostaa kirjaa ja antaa sen suoraan omalle lapsellesi täynnä muistoja!

Kiinnostaako muistojen vaaliminen tällä tavalla

- tai oletko ehkä jo hankkinut näitä?

Kirjat saatu näkyvyyttä vastaan WSOY:lta.

Tammikuiset pakkaspäivät

Tammikuu on Turussa alkanut varsin raikkaissa merkeissä kelien viimein pysyessä pakkasen puolella. Muutaman vesisateisen päivän aikana  meinasi jo pieni epätoivo iskeä - tätäkö se talvi taas on, loskaa ja kuraa joka paikassa. Vaan ei, tulihan se oikea talvi vihdoin!

On ihana huomata päivän pitenevän, enää ei valoisa aika rajoitu arkenakaan ihan pelkästään töissä oloon. Valon lisääntyminen on suoraan verrannollinen omaan vireystasooni ja viimeisen viikon-parin aikana onkin saanut kummasti paljon enemmän aikaiseksi. Viikonloput ovat oma lukunsa, kun ei ole töitä. Kelit ovat hellineet, etenkin tänään sunnuntaina. Vajaan kymmenen asteen pakkanen ja auringonpaiste suorastaan vaativat ulkoilemaan, ja suuntasinkin Ruissalon Kolkan nokkaan reiluksi tunniksi.

Saaronniemen parkkipaikalle ajaessa kävi selväksi, että ihmisiä on liikkeellä sankoin joukoin. Kolkkaan ulkoilijoita oli kuitenkin eksynyt melko maltillinen määrä. Pelloilla hiihtäviä katsellessa iski halu päästä itsekin suksille. Mikäli kelit säilyvät tällaisena - mikä olisi suotavaa - saattaapa olla että ensi viikonloppuna otan suunnaksi Impivaaran suksivuokraamon ja ladut!

Miten sä oot hyödyntänyt nämä ihanat aurinkoiset pakkaspäivät?

Minä lupaan

Vuoden ensimmäinen selfie – tietysti töistä, koska siellä on tämä täydellinen seinä.

Näihin päiviin kuuluvat kiinteästi erilaiset lupaukset siitä, mitä haluaa uuden luvun opettelun tuovan mukanaan. Tiedättehän, niitä hetkiä kun salijäsenyyksissä näkyy piikki ja pubit ammottavat kolme päivää tyhjillään.

En syö karkkia. Liikun ainakin viisi kertaa viikossa, enkä jää vain sohvalle töiden jälkeen. Tipaton tammikuu. Herkuton helmikuu. En käy koko vuotena pikaruokaloissa. Juon enää vain puoli pannullista kahvia päivässä kokonaisen sijaan.

Lähes poikkeuksetta yleisimmät lupaukset ovat kieltoja, totuttujen nautintojen estämistä itseltään. Jos ruokavalio koostuu pääasiassa roskasta ja herkuista, voivat nämä yllä mainittujen kaltaiset lupaukset ollakin paikallaan, mutta mitä jos lähestyisitkin asiaa vähän eri kantilta?

Mitä jos tänä vuonna lupaisit olla itsellesi armollisempi? Rakastaa, helliä, hoitaa ja vaalia omaa itseäsi. Kuunnella kehoasi ja mieltäsi, kysyä säännöllisesti itseltäsi, mitä sinulle kuuluu. Mennäänkö tänään salille, juoksemaan, kävelylle, vai luetaanko kirjaa viltin alla. Syödäänkö tänään pelkkää salaattia vai olisiko burgerin ja pekonin aika. Olisinko tänä viikonloppuna kotona vai seitinohuessa viinihiprakassa lempikuppilassa ystävien kanssa.

Uskon, ettei kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveempi elämä lähde kielloista ja säännöstelemisestä. Kaikkein tärkeintä on olla sinut itsensä kanssa – haluta pitää huolta itsestään ja muuttaa toimintatapojaan sitä kautta. Useimmiten jonkin asian kieltäminen tuottaa vain suuremman himon, jonka vastustaminen voi käydä ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Onko se silloin mielekästä? Ihminen, jota rakastat eniten, pitäisi olla sinä itse. Mitä jos alkaisit toimia sen ajatuksen mukaan?

Minä lupaan tänä vuonna tehdä parempia päätöksiä, arvostaa itseäni enemmän ja löysätä siimaa, kun sille on tarvetta. Ehkä myös juoda vähän vähemmän kahvia ja jättää joskus taukohuoneessa olevan karkin ottamatta. Mutta vain, jos siltä tuntuu.

Mitä sä lupaat, vai onko tällaisten lupausten tekeminen ollenkaan sun juttu?