lauantai 23. heinäkuuta 2016

Helppo mustikkapiirakka




Eilen suuntasimme mieheni ja kaverini kanssa viime vuonna löydetyille runsaille mustikkamättäille muutamaksi tunniksi. Keli oli aivan ihanteellinen - lämmin muttei aurinkoinen. Mustikkapaikka ei pettänyt tälläkään kertaa, ja tulipa saaliiksi muutama sekalainen sienikin. Niiden suhteen ajankohta tosin oli hieman huono, ehkä ensi kerralla parempi onni!

Suurimman osan mustikoista perkasin suoraan pakkaseen, mutta kyllä ensimmäisistä täytyy aina vähintään yksi piirakka tehdä! Mulla ei ole mitään omaa tai muutenkaan suosikkireseptiä mustikkapiirakkaan, joten tälläkin kertaa luotin googleen. Mitään kredittejä en siis tästä ohjeesta ota itselleni, vaan sen on laatinut Arja Savela, Myllyn Paras Oy. Alkuperäisen reseptin teko-ohjeineen löydät mtv.fi sivuilta, täältä!

Poikkesin alkuperäisestä ohjeesta sen verran, että lisäsin mustikoiden määrää vähän reiluun neljään desiin, kun tuo ohjeen määrä tuntui kauhean vähältä. Oikein mainio piirakka, tämän reseptin taidan laittaa itsellenikin talteen ihan 'kirjoihin ja kansiin'!

Mustikkapiirakka kermaviilitäytteellä

POHJA
125 g margariinia
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 dl erikoisvehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
4 dl pikakaurahiutaleita

TÄYTE
3 dl mustikoita

KERMAVIILISEOS
2 dl kermaviiliä
1/2 dl sokeria
1 kananmuna
2 tl vaniljasokeria





 

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Rakkauden Ruisrock 2016

Viikonloppuna oli jälleen kesän paras viikonloppu - Ruisrock! Vuodesta 2002 olen käynyt kyseisillä festareilla vähintään yhden päivän ajan, joten tänä vuonna tuli täyteen viidestoista kerta. Erityisen tästä teki se, että ensimmäistä kertaa sain ranteeseeni talkoorannekkeen, enkä ollutkaan siis pelkästään nauttimassa tarjonnasta, vaan myös tekemässä oman osani tapahtuman onnistumisen suhteen.

Työvuoroni sijoittuivat perjantai- ja sunnuntai-iltoihin, joten lauantaina pääsin käymään alueella ihan vailla "velvollisuuksia". Ainakin Ruississa talkoolaisilla oli mielestäni todella mukavat oltavat ja toimivat järjestelyt niin työ- kuin vapaa-aikoinakin! Suosittelen ihan ehdottomasti muillekin, mikäli festarointi selvinpäin ei ole ongelma. Talkoilun lomassa pääsi ihan mahtavasti mukaan festivaalitunnelmaan, eivätkä vuorot edes tuntuneet työltä. Toki tähän vaikutti myös todella mukava työpari ja avoin asennoituminen sellaisiinkin yhtyeisiin, joista ei tiennyt aiemmin mitään, tai joista ei niin hirveästi radiosoitossa välitä.






Ruisrockilla on kyllä jonkinlainen taika säiden suhteen: tänäkin vuonna sateet kiersivät Ruissalon kaukaa. Ainoastaan perjantaina taisi ennen alueen sulkeutumista hieman ripotella vettä, mutta muutoin aurinko helli juhlakansaa. En muista, että itse olisin kastunut pahemmin kuin yhden vuoden sunnuntaina, jolloin kaatosade yllätti heti festaribussista ulos astuessa, ja vaatteet olivat läpimärät jo ennen alueelle pääsyä, kun ei ehtinyt kaivaa sadetakkia tarpeen nopeasti. Muutoin olen sadepäivät onnistunut välttämään pieniä tihkuja lukuunottamatta!

Perjantain työvuoro tuotti mukavan kokemuksen lisäksi uuden musiikkituttavuuden, kun Rantalavalla soitti aivan ihana Seinabo Sey. Naisen ääni on kuin hunajaa ja karisma otti haltuunsa koko Kansanpuiston rannan. Lauantailta erityismaininnan ansaitsee huikean hittiputken esittänyt JVG sekä tietysti Cheek, joka toi mukanaan Ruissalon niitylle myös iki-ihanan Jenni Vartiaisen. Sunnuntaina pääsin Merilavalle sijoittuneesta työvuorosta huolimatta bailaamaan puolet J. Karjalaisen keikasta rantaan ja ihan mahtavat bileet käynnistäneen Macklemore & Ryan Lewisin ajaksi kokoonnuimme vielä koko meidän porukan iltavuorolaiset niitylle. 







Sunnuntain viimeisen esiintyjän jälkeen Niittylavan edusta tyhjeni yllättävänkin nopeasti ja purkuporukka pääsi hommiin. Talkoolaisille oli tietysti järjestetty myös loppubileet keskustassa, mutta lopulta oli pakko luovuttaa ja mennä vain suoraan kotiin nukkumaan. Ehkä ensi vuonna sitten bileisiinkin asti?

Jäikö muilla Ruisrockista mieleen muutakin kuin krapula?

sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Aneriojärven luontopolku

Aneriojärven laitamilla Salon Suomusjärvellä on lyhyt pitkospuilla ja osin pellonreunassa kulkeva luontopolku, joka on ollut tarkoitus käydä katsastamassa jo ties kuinka kauan. Pituudella reittiä ei tosiaan ole pilattu, mutta alueella riittää kyllä muutenkin kaunista maalaismaisemaa katseltavaksi, jos retken mielii ottaa enemmän urheilun ja liikkumisen ilon kannalta.

Tällä kertaa mukanani oli miehen sijaan äitini, joka ei myöskään ollut koskaan kävellyt reittiä loppuun asti. Parin sadan metrin päässä lähtökohdasta, 110-tien varrelta, on lintutorni, jossa varmasti moni kyläläinen on vieraillut. Tornista näkee mainiosti Aneriojärvelle, jossa linnut viihtyvät etenkin muuttoaikoihin. Järvi kuuluukin lintuvesien suojeluohjemaan.








Keli ei ollut kuvaamisen kannalta mitenkään kovin suotuisa, mutten silti malttanut olla räpsimättä. Omanlaisensa tunnelma se on näissä vähän pilvisemmälläkin otetuissa kuvissa!

En tiedä, minkä verran tätä kyseistä luontopolkua "huolletaan", mutta merkinnöissä ainakin olisi parantamisen varaa. Lähtöpaikalla puhutaan "Tietoladosta", jossa pitäisi kesäkautena olla nähtävillä käytöstä poistettuja maatalouskoneita ja -välineitä. Reitin alussa onkin sinne viitta, mutta mitään muuta viittaa emme ainakaan me huomanneet. Mikäli sellainen polulla on, pitäisi se ehkä sijoittaa hieman näkyvämpään paikkaan.

Reitti päättyy "Lintupiiloon", muinaisia menetelmiä hyväksikäyttäen rakennettuun suojaan, josta voi myös bongata järven lintuja. Myös sinne olisi suotavaa tehdä hieman helppokulkuisempi reitti. Vaikka matka pellonreunasta olikin vain muutaman hassun metrin, olisi sen mieluummin astunut muuten kuin lähes itsensä pituisen heinikon läpi. Kaikesta huolimatta näkemisen arvoinen paikka, jota voi hyvillä mielin suositella pienempienkin lasten kanssa käytäväksi! Liikunnallista arvoa tällä edestakaisin noin kilometrin mittaisella pätkällä ei toki ole, mutta onpahan ainakin pehmeä laskeutuminen luonnossa ja pitkospuilla liikkumisen maailmaan!








perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kiistelty VHS-nauha taulun muodossa



Olen opiskellut sisustustekstiiliartesaaniksi, ja yhden kurssin "lopputyön" valmistin virkkaamalla vanhoista VHS-nauhoista taulun. Nauhoista virkatut 'pallerot' muodostavat sikinsokin aseteltuina kauniin asetelman vinyylilevyn kanssa vanhanaikaistyylistä tapettia vasten ripustettuna. Tauluun olisi toki voinut tehdä myös valmiin taustan, mutta en halunnut rajoittaa sen ripustusmahdollisuuksia valitsemalla jotakin tiettyä väriä tai kuviota taustaksi. Näin taulu sointuu käytännössä mihin vain.

VHS-nauhojen uusiokäytöstä käsitöissä on kiistelty paljon, ja yleinen kanta on se, ettei niitä suositella käytettävän. Faktoja voi lukaista vaikkapa täältä ja googlaamalla löytyy paljon lisää hakutuloksia, joista jokainen voi sitten muodostaa oman kantansa. En suosittele kenellekään nauhojen päivittäistä käsittelyä, suoraa pitkäaikaista ihokontaktia tai pitkäaikaista kontaktia elintarvikkeiden kanssa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, ja jokainen valitkoon itse, minkälaisen riskin on omalla kohdallaan valmis ottamaan. En aio VHS-nauhan käyttöön ottaa kantaa tämän enempää. Itse olen päättänyt käyttää sitä tässä sekä yhdessä toisessa opiskeluaikaisessa työssä, jonka saatan esitellä täällä myöhemmin.




Virkattuna VHS-nauha on kaunis, kimalteleva materiaali. Kovin tasalaatuista jälkeä on melko mahdotonta saada aikaiseksi, mutta ehkä nauhan taika onkin juuri siinä! Jokaisesta silmukasta tulee uniikki, eikä kahta täysin samanlaista työtä saa millään aikaiseksi. Tähän työhön tuo vinyylilevy tuli oikeastaan ihan sattumalta, en alunperin suunnitellut taulussa olevan mitään muuta kuin virkattua VHS-nauhaa. Ikean halpiskehyksiin näitä virkkuutöitä mallailtuani työ kaipasi kuitenkin vielä jonkin muun elementin, ja muutamia vaihtoehtoja pyöriteltyäni tämä tuntui oikeimmalta vaihtoehdolta. Tuntui jokseenkin luontevalta yhdistää kaksi yleisestä käytöstä poistunutta materiaalia toisiinsa.

Olen nyt vielä viikon verran vanhempieni luona, joten ajattelin tänä aikana esitellä vielä ainakin yhden toisenkin opiskeluaikana valmistuneen tuotteen!