perjantai 1. heinäkuuta 2016

Kiistelty VHS-nauha taulun muodossa



Olen opiskellut sisustustekstiiliartesaaniksi, ja yhden kurssin "lopputyön" valmistin virkkaamalla vanhoista VHS-nauhoista taulun. Nauhoista virkatut 'pallerot' muodostavat sikinsokin aseteltuina kauniin asetelman vinyylilevyn kanssa vanhanaikaistyylistä tapettia vasten ripustettuna. Tauluun olisi toki voinut tehdä myös valmiin taustan, mutta en halunnut rajoittaa sen ripustusmahdollisuuksia valitsemalla jotakin tiettyä väriä tai kuviota taustaksi. Näin taulu sointuu käytännössä mihin vain.

VHS-nauhojen uusiokäytöstä käsitöissä on kiistelty paljon, ja yleinen kanta on se, ettei niitä suositella käytettävän. Faktoja voi lukaista vaikkapa täältä ja googlaamalla löytyy paljon lisää hakutuloksia, joista jokainen voi sitten muodostaa oman kantansa. En suosittele kenellekään nauhojen päivittäistä käsittelyä, suoraa pitkäaikaista ihokontaktia tai pitkäaikaista kontaktia elintarvikkeiden kanssa. Maalaisjärjellä pääsee pitkälle, ja jokainen valitkoon itse, minkälaisen riskin on omalla kohdallaan valmis ottamaan. En aio VHS-nauhan käyttöön ottaa kantaa tämän enempää. Itse olen päättänyt käyttää sitä tässä sekä yhdessä toisessa opiskeluaikaisessa työssä, jonka saatan esitellä täällä myöhemmin.




Virkattuna VHS-nauha on kaunis, kimalteleva materiaali. Kovin tasalaatuista jälkeä on melko mahdotonta saada aikaiseksi, mutta ehkä nauhan taika onkin juuri siinä! Jokaisesta silmukasta tulee uniikki, eikä kahta täysin samanlaista työtä saa millään aikaiseksi. Tähän työhön tuo vinyylilevy tuli oikeastaan ihan sattumalta, en alunperin suunnitellut taulussa olevan mitään muuta kuin virkattua VHS-nauhaa. Ikean halpiskehyksiin näitä virkkuutöitä mallailtuani työ kaipasi kuitenkin vielä jonkin muun elementin, ja muutamia vaihtoehtoja pyöriteltyäni tämä tuntui oikeimmalta vaihtoehdolta. Tuntui jokseenkin luontevalta yhdistää kaksi yleisestä käytöstä poistunutta materiaalia toisiinsa.

Olen nyt vielä viikon verran vanhempieni luona, joten ajattelin tänä aikana esitellä vielä ainakin yhden toisenkin opiskeluaikana valmistuneen tuotteen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti