Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste diy. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 8. huhtikuuta 2020

Makrameevillitys




Tällä hetkellä useiden käsityöharrastajien suosiossa tuntuu olevan makramee, eli käytännössä nauhojen solmiminen erilaisilla tavoilla ja eri rytmeissä. 

Seurasin tätä ilmiötä sivusta jonkin aikaa ajatellen, ettei ole minun juttuni. Siitä kuitenkin tuli äkkiä sellainen, kun etsin muutamalle uudelle kasville sopivia amppeleita, eikä sellaisia tuntunut löytyvän mistään. Seuraavana päivänä marssinkin lankakauppaan ja ostin kerän vaaleanpunaista solmeiluun sopivaa lankaa, eikä paluuta siltä tieltä ole ainakaan vielä ollut. 

Eteisen kaapin ovessa roikkuukin nyt kolme valmista amppelia. Esittelen ne hieman myöhemmin, kun saan ne kattoon asti - vallitsevasta tilanteesta johtuen niille ei vielä ole saatu porattua koukkuja kattoon, koska meillä ei itsellä ole soveltuvaa porakonetta. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, mutta saatoin tuossa juuri toissapäivänä tehdä nettiostoksia niin, että kohta tarvitaan neljäskin amppeli...

Makrameita on tullut selattua paljon myös pinterestissä, ja löysinkin sieltä kauniin mallin, jota päätin lähteä jäjittelemään. Tästä ei tullut aivan samanlainen mitta-arviointivirheen takia, mutta aika hauska tällaisenaankin! Eilen illalla työn valmistuttua ajattelin, ettei se ainakaan omalle seinälle päädy, mutta nyt kun sitä on katsellut, alan pitää tästä jopa enemmän kuin alkuperäisestä suunnitelmastani. Sitä alkuperäistäkin on tosin vielä testattava!

Tässä mulla on lankana Suomen langan luonnonvalkoinen Moppari, malli on (puolittain) omani - solmuina kaksoistasosolmu, tasosolmu ja hernesolmu. 

Ootko sä kokeillut makrameeta tai hurahtanut nyt poikkeustilan
aikaan johonkin muuhun uuteen harrastukseen?

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Neulottu huppuhuivi



Olen niitä ihmisiä, jotka eivät "osaa" kantaa sateenvarjoa mukana kuin syksyisin ja pipokin eksyy päähän vain kovimmilla pakkasilla. Silti olen nähnyt järkeväksi ostaa muutamia takkeja, joissa ei ole ollenkaan huppua. Useampana päivänä huputtomuuden kanssa tuskailtuani, päätin ratkaista asian minulle tyypillisellä tavalla - neulomalla.

Pikainen googlailu tuotti nopeasti tulosta, kun vastaan tuli tämä Novitan huppuhuivi, jota useammassa blogissakin kehuttiin. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin käyttämään lankana isoveljeä, joka taipui mainiosti alunperin mallistosta jo poistuneelle Hile-langalle suunniteltuun ohjeeseen. Paksun langan ansiosta huivi on melko nopeatekoinen.

Hile-lankaa tarvitaan ohjeen mukaan 700 grammaa, Isoveljeä riitti nelisensataa. Ohjeen mukaan tehtynä huivi on todella pitkä ja muhkea, joten pituutta kannattaa hieman tarkkailla ja sovitella neuloessa, mikäli toiveena on maltillisemman mittainen valmis työ.

Tähän astisten käyttökokemuksieni pohjalta huivi on aivan i-ha-na, mutta yksi ongelma minulla on. Villalangalle ominainen tuoksu on langassa todella vahva ja häiritsee käyttöä melko paljon. Huivi valmistui jo reilu kuukausi sitten kovien pakkasten aikaan, jolloin tuuletin sitä parvekkeella useamman vuorokauden ensimmäisen käytön jälkeen. Tuoksu on ehkä hieman laantunut, mutta minun nenääni silti edelleen aivan liian voimakas. Löytyykö lukijoilta kikka kolmosia tuoksun taittamiseen, vai onko tuo vain heitettävä etikkaveteen likoamaan ja toivottava parasta?







tiistai 31. heinäkuuta 2018

DIY: Kestopussit hedelmille ja vihanneksille - Pieni teko luonnon puolesta



Oletko koskaan miettinyt, montako muovipussia sisällään hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia kannat kotiisi kuukaudessa - saati vuodessa? Entä mitä näille pusseille tapahtuu sen jälkeen, kun sisältö on käytetty? Suurin osa niistä päätyy suoraan roskikseen - toivottavasti kierrätettyinä muovijätteelle tarkoitettuun astiaan.

MUTTA.

Mitäpä jos et enää kantaisi hevi-osastoa kotiisi muovikääreissä, vaan ekologisemmassa vaihtoehdossa - kestopussissa. Monissa kaupoissa näitä onkin jo saatavilla muovipussien läheisyydessä, mutta helppoa on myös niiden tekeminen itse!





DIY KESTOPUSSIT

hedelmille ja vihanneksille

Tarvikkeet:

Kevyttä kangasta, esimerkiksi valoverhoa tai pitsiä
Nyöriä, tai vaikka vanhat kengännauhat
Ompelukone ja -lankaa


Leikkaa valitsemastasi kankaasta haluamasi kokoinen suorakulmio. Voit ottaa mallia vaikka vanhasta muovisesta hedelmäpussista tai arvioida silmämääräisesti sopivan tuntuisen koon. Muista jättää saumavarat sekä yläosaan hieman ylimääräistä nauhakujaa varten. Leikkaa joko kaksi samankokoista palaa etu- ja takakappaleeksi tai kerralla kaksinkertaisen kokoinen suorakulmio, jolloin säästät yhden sauman ompelemisen taittamalla kankaan kaksinkerroin.

Huolittele kankaan reunat saumurilla tai ompelemalla siksakkia. Ompele yläreunoihin nauhakuja nurjalle puolelle - pyri pitämään se samanlevyisenä molemmissa kappaleissa.

Ompele etu- ja takakappale yhteen nurjalta puolelta. Itse ompelin ensin uudella siksakilla vanhan päältä kappaleet yhteen ja sen jälkeen vielä suoralla saumalla, jotta pussi kestää useammankin tomaatin tai appelsiinin painon. Käännä pussi oikein päin.

Pujota nyöri nauhakujaan ja solmi päät yhteen. Itse leikkasin vain saksilla pienet nipsaisut nauhakujaan, joista syötin nyörin sisään, mutta reiät nyörille voi toki tehdä myös napinläpi-toiminnolla ennen nauhakujan ompelemista. Tällöin lopputulos on siistimpi ja varmasti vielä kestävämpi - minun koneestani ei tuota napinläpi-toimintoa kuitenkaan löydy.

Halutessasi voit pujottaa nyöriin esimerkiksi pahvinpalan, johon liimata etikettitarrat, mutta itse en näe tarvetta tälle. Pussin sulkemisen jälkeen nyöriä jää pitkä pätkä yli, jolloin tarran voi liimata nyöriin kaksinkerroin.






Miltä kuulostaisi kantaa perunat, punajuuret ja mandariinit kotiin pusseissa, jotka ovat paitsi uudelleenkäytettäviä, pestäviä, kestäviä ja ekologisia myös aika kauniita? Näin kesäaikaan kestopussien käytön voi laajentaa myös torimyyntiin ja pyytää myyjiä pakkaamaan ostamasi herneet, mansikat ja kirsikat muovipussien sijaan omiin kestopusseihisi.

Muovipusseista kestopusseihin siirtyminen on pieni askel ekologisempaan suuntaan, mutta kuitenkin alku! Eikä pidä soimata itseään, jos kestopussit joskus unohtuvatkin kotiin, edes yksi muovipussiton ostoskerta viikossa on jo huomattava parannus!

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Mitä parvekkeella kasvaakaan - DIY helpot nimilaput



En usko olevani ainoa parvekepuutarhuri, jolla lähtee toisinaan 'vähän lapasesta' istutusten kanssa. Alkuun sitä kuvittelee laittavansa vaan pari perunaa ämpäriin, mutta sitten tulevat Puutarhamessut ja kauppojen siemenhyllyt. Ja markettien kesäpihat kukkineen. Ja voishan tuolla Plantagenissakin käydä 'ihan vaan katselemassa'.

Kaiken tämän seurauksena meillä on tänä vuonna parvekkeella testissä fenkoli, ruusukaali ja vanhempien alakerrasta raparperia, kaksi eri dahliaa, paprikaa, tarhaleukoijaa, tsinniaa, basilikaa, lehtisalaattia, tietysti niitä suunniteltuja perunoita sekä viime vuodelta talvehtineet verenpisara ja ruohosipuli. Niin ja yksi neilikka oli PAKKO ostaa. Yksi kasvatuslaatikko olisi vielä tyhjänäkin, mutta päätin jo vakaasti, että saa sellaiseksi jäädäkin. Veikkauksia, montako päivää menee, että pyörrän päätökseni?





Suuresta lajien kirjosta johtuen sain idean nimetä kaikki ruukut, jotta mieskin tietää, mitä missäkin kasvaa. Useimmat toki hänkin tunnistaa ihan ilman nimilappuja, mutta kun hommaan ryhdyin, päätin tehdä sen sitten kunnolla. Nimilapuista tulikin kiva yhdistävä tekijä istutuksille!

Näiden tekoon tarvitset:
- grillivarrastikkuja
- kartonkia
- liimaa
- sakset ja tussin

Tekotapa on helppo päätellä jo ihan kuvistakin, mutta yksinkertaisesti tekstiksi riisuttuna:
Leikkaa kartongista haluamasi levyisiä suikaleita. Taita sopivasta kohtaa, riippuen lappuun tulevan tekstin määrästä, ja kirjoita toiselle puolelle istuttamasi kasvin nimi. Levitä liimaa taitekohtaan, aseta grillivarrastikku taitokseen ja liimaa kartonki sen ympärille. Tadaa - valmis!

Nämä kyseiset toimivat oikeastaan vain parvekkeella, sillä avomaalla sade pääsee tietysti pehmittämään kartongin ja sotkemaan tekstin. Avomaalle helpot nimilaput tekee vaikkapa vanhasta ohutmuovikantisesta kansiosta leikkaamalla suikaleita ja kirjoittamalla kasvien nimet vedenpitävällä tussilla.





Odotan kyllä suurella jännityksellä, kuinka parvekepuutarha tänä vuonna menestyy! Etenkin raparperin selviäminen on täysi mysteeri, sillä se tosiaan nostettiin hetken mielijohteesta vanhempieni alakerrassa kasvavasta "puskasta", joka on vuosien saatossa levinnyt vähän liiankin kanssa. Perunoista odotan ihan hyvää satoa, samoin lehtisalaatti on melko takuuvarmaa, ja ruohosipulia olen päässyt hyödyntämään keittiössä jo useampaan otteeseen.

Ensimmäistä kertaa istutin myös ihan siemenestä kukkia, joten niidenkin kohtalo on vielä omassa päässäni melko hataralla pohjalla. Onneksi aina voi käydä kurvin torin kautta, jos mullasta ei nousekaan mitään.

Mitä muut parvekeviljelijät ovat laittaneet tänä vuonna multiin?

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Pistiäiset - kutsumattomat vieraat



DIY VIRKATTU VALEAMPIAISPESÄ 

(Alkuperäinen ohje täältä)

TARVITSET:
Harmaasävyistä lankaa - itse käytin harmaata ja beigeä
Virkkuukoukku - koko käytettävän langan mukaan
Pätkät mustaa ja keltaista lankaa
Isosilmäinen neula

TEE NÄIN:
Tee yhdeksän ketjusilmukkaa ja yhdistä ne lenkiksi. Virkkaa lenkkiin 10 pylvästä.
Aloita jokainen kerros kahdella ketjusilmukalla, jotka vastaavat yhtä pylvästä.
Päätä jokainen kerros piilosilmukkaan.

Virkkaa toisella kerroksella lisäyksenä joka toiseen silmukkaan kaksi pylvästä. Halutessasi
valepesästä "raidallisemman", poimi aiemman kierroksen silmukasta vain taaempi lenkki.

Kolmannella kerroksella tee kaksi pylvästä joka kolmanteen silmukkaan.
Jatka kerroksia, kunnes lisäykset tulevat joka seitsemänteen silmukkaan.

Virkkaa yksi kerros ilman lisäyksiä.
Tämän jälkeen tee kaksi kerrosta, joilla hyppäät joka neljännen silmukan yli.
Päätä langat ja piilota ne valepesän sisään. Ylimääräistä ei tarvitse leikata pois.

Virkkaa ketjusilmukkanauha tai käytä juuttinarua.
Pujota kiristysnauhaksi viimeisen kerroksen pylväisiin. 

Halutessasi tee valepesään koristepistiäiset mustalla ja keltaisella langalla.
Voit tehdä ne joko koukkimalla virkkuukoukulla tai yksinkertaisemmin neulalla.

Täytä valepesä. Tähän käy mainiosti  esimerkiksi sanomalehti.
Kiristä pesän suu kiinni ja ripusta haluamaasi paikkaan roikkumaan.







Ampiaiset, mehiläiset, kimalaiset - nuo monissa paikoin kutsumattomat ja epätoivotut vieraat. Niin hyödyllisiä, mutta samalla niin inhottavia pörisijöitä. Meidän parvekkeella ja sen läheisyydessä alkoi reilu viikko sitten lentelemään yksittäisiä pistiäisiä, todennäköisesti pesäntekoaikeissa. Viime kesänä keittiön ikkunallamme olikin pieni pesän alku, joka onneksi jäi lopulta tyhjäksi ja julkisivun puhdistuksen yhteydessä irtosi kokonaan.

Viime kesänä en ollut niin huolissani pörrääjistä, mutta kun kissa muutti meille tämän vuoden alussa, ei pistiäisten majoittuminen parvekkeelle tai sen välittömään läheisyyteen tule enää kuuloonkaan. Valepesät ovatkin nyt ensimmäinen ase taistelussani niitä vastaan. Erityisesti parvekkeella hengaavan kissan takia kaikki myrkyt ovat viimeinen vaihtoehto, mutta en kyllä muutenkaan pidä ajatuksesta myrkyttää niitä. Virkkasin suurin piirtein yllä olevan ohjeen mukaisia valepesiä kaiken kaikkiaan kolme, ja sijoitin ne molempien tuuletusikkunoiden läheisyyteen sekä keskivaiheille parveketta. Parvekkeemme suuren koon sekä lasittamattomuuden vuoksi en luota yhteen valepesään, vaikka sekin toki olisi voinut riittää.

Uskoni näihin ei ollut ihan sataprosenttinen, mutta tiedättekö! Yhtäkään pistiäistä en ole enää valepesien ripustamisen jälkeen nähnyt! Pihapiirissä niitä pörrää kyllä muuten riittämiin, mutta meidän parvekkeen läheisyyteen eivät ole enää pyrkineet. Toivottavasti valepesät toimivat oikeasti, eikä tämä ole vain sattumaa!

Mikäli virkkaaminen ei kuulu vahvoihin lajeihisi, voi valepesän tehdä myös paperipussista tai vaikka ihan suodatinpussista. Materiaalia ja tekotapaa tärkeämpää on se, että tuotos muistuttaa mahdollisimman paljon oikeaa pesää.

Onko lukijoilla ollut tarvetta pistiäisten torjuntaan?
Huomaattehan, ettei pistiäisiä pidä torjua paikoista, jossa niistä on enemmän
hyötyä kuin haittaa, koska niiden asema pölyttäjinä on merkittävä!

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

DIY Inkiväärishotti - flunssakauden terveyspommi!



Flunssakausi riehuu pahimmillaan ja kaikki mahdolliset vippaskonstit ovat kaivattuja karkottamaan nuhjuista oloa. Omalle kohdalle tauti ei ole vielä (kop kop) osunut. Tänään keittelin terveenä pysymisen tueksi vähän taikajuomaa, jos jonkinlaista terveysvaikutusta sisältävää 'inkiväärishottia'.

Inkiväärin terveysvaikutteiksi listataan muun muassa ruuansulatusjärjestelmän toiminnan edistäminen ja ongelmien ehkäiseminen, monenlaisen pahoinvoinnin ehkäiseminen, sydäntautien ehkäiseminen, raajojen verenkierron edistäminen sekä nivelten kunnossa pitäminen. Lisäksi inkiväärin sanotaan nostavan libidoa sekä toimivan myös kipulääkkeenä ja tulehduksen poistajana.

Tämän inkiväärishotin voit pullottaa valmiiksi jääkaappiin ja nauttia sieltä päivittäin! Itse aloitan aamun tällä, mutta sillä ei ole väliä, mihin kellonaikaan itse shottisi vedät. Suosittelen testaamaan! Mikäli inkivääri on vieras, kannattaa lisätä juoman hunajan määrää hieman sekä aloittaa pienellä annoksella. Tuore inkivääri on sellainen, josta joko pitää tai jotai ei voi sietää. Testatkaa ihmeessä ja kertokaa, oliko teidän mieleen!

Tämä on muuten kauniiseen lasipulloon tehtynä myös erinomainen tuliainen. Kaupasta ostettuna inkiväärishotit ovat melko hintavia, mutta kotona tehtynä hinta on huomattavasti huokeampi.








INKIVÄÄRISHOTTI

puhdas 0,5l pullo
n. 0,45dl vettä
n. 100 g pala tuoretta inkivääriä
1 sitruuna
2 rkl hunajaa


Kiehauta hieman vajaa puoli litraa vettä. Lisää kuorittu ja raastettu inkivääri.
Ota kattila levyltä, sulje kansi ja anna inkiväärin hautua vedessä noin 20 minuuttia.

Siivilöi inkiväärivesi puhtaaseen astiaan. Jos sinulla ei ole tarpeeksi pienisilmäistä
siivilää, aseta siivilään talouspaperiarkki, jolloin pienimmätkin raasteet jäävät siihen.
Lisää hunaja ja sitruunamehu. Sekoittele niin kauan, että hunaja liukenee kokonaan.

Varmista, että valitsemasi pullo on puhdas, ennen kuin pullotat valmiin shotin siihen.
Lasipullo on kaikkein kätevin, koska sen voit keittää ennen pullottamista.
Hunajan määrää voit säädellä makusi mukaan. Myös sitruksia vaihtelemalla juomaa
voi tuunata omaan makuunsa sopivammaksi!

Nauti päivittäin noin shottilasillisen verran. Ravista pulloa aina ennen juoman annostelua!
Valmis juoma säilyy ainakin pari viikkoa, varmasti puhtain välinein tehtynä
ja puhtaaseen pulloon säilöttynä tämä säilyy jopa kuukauden.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Viime hetken DIY-lahjavinkki - Joulukalenterin 9. luukku


Vähiin käy, ennen kuin loppuu. Meinaan joulukalenterin luukut sekä päivät ennen jouluaattoa. Kalenterin suhteen olemme päässeet jo toisiksi viimeiseen luukkuun!

Kaikki meistä eivät ole luontaisesti näppäriä tai edes halukkaita askartelijoita ja DIY-henkisiä velhoja, jotka loihtivat mistä tahansa materiaaleista jotain kaunista, käytännöllistä ja ihanaa. Vinkkaankin nyt yhden to-del-la helpon ja tässä hetkessä jopa erittäin trendikkään DIY-idean - nimittäin pyykkietikan!

Pyykkietikka on noussut yhtäkkiä suureksi hitiksi etenkin ekologisempia vaihtoehtoja etsivien pyykkääjien keskuudessa. Tutustuin konseptiin itse äitini kautta ja kiinnostuin pienellä viiveellä kokeilemaan itsekin. Mutta kuinka sitä sitten valmistetaan?






PYYKKIETIKKA

Väkiviinaetikkaa
100% eteeristä öljyä


Tarvitset valmistamiseen edellämainittujen lisäksi tiiviin pullon - itse suosin patenttikorkillisia lasipulloja. Kaada pulloon ensin etikka, ja perään tipoittain eteerinen öljy. Öljyn määrä riippuu pullon koosta sekä siitä, kuinka voimakkaasti tuoksuvaa etikasta haluat. Itse käytän puolen litran pulloon noin 15 tippaa, josta tulee jo melko vahva tuoksu. Aloita vaikka viidestä tipasta ja lisää tarvittaessa! Pullon tiiviys on tärkeää siksi, että hajustettua etikkaa täytyy ravistaa ennen jokaista käyttökertaa.

Pyykkietikkaa käytetään pyykinpesussa huuhteluaineen sijasta. Itse laitan joka koneelliseen reilun lorauksen (ehkä n. 2-3 ruokalusikallista) etikkaa huuhteluainelokeroon. Tässä vaiheessa etikan ominaistuoksu saattaa vielä tuoksahtaa läpi, mutta pestyssä pyykissä jäljellä on enää valitsemasi eteerisen öljyn tuoksu, joka sekin haihtuu pyykin kuivuessa. Tämä sopii siis myös heille, jotka eivät halua puhtaiden vaatteiden tuoksuvan 'millekään'. Hajusteen voi tietysti jättää pois ihan kokonaankin ja käyttää väkiviinaetikkaa sellaisenaan.

Paitsi että etikka tekee pyykistäsi pehmeää ja raikasta, se poistaa pesuainejäämiä, kirkastaa värejä sekä auttaa säilyttämään valkoisen valkoisena. Se on hyväksi myös koneellesi auttaen ehkäisemään saostumien muodostumista. Koneen muoviosien haurastuttamisen välttämiseksi sitrus- ja havupuutuoksut kannattaa jättää pois pyykinpesusta ja käyttää niitä ennemmin esimerkiksi siivoamisessa.

Etikan eduiksi voidaan laskea myös sen antiseptisuus sekä hajuja poistava ominaisuus. Etikka ei myöskään sisällä mitään yleisesti allergisoivia aineita, mutta helposti pesuaineiden vaihtoon reagoivia suosittelen aloittamaan kokeilun kuitenkin varmuuden vuoksi maltilla - koko vaatekaappia ei kannata heittää koneeseen heti, jos jotain oireilua kuitenkin esiintyy.

Nappaapa siis tästä pukinkonttiin edullinen viime hetken vinkki! Etikkaa saat tavallisista ruokakaupoista, lasipulloja vaikkapa Ikeasta ja eteerisiä öljyjä on tietääkseni ainakin Ruohonjuuren valikoimissa! Itse suosin pullojen etiketteinä simppeleitä dymotekstejä, mutta näppärä tekee vaikka ihan omanlaisensa etiketit pulloihin.

Joko pyykkietikka on teillä testattu?

maanantai 18. joulukuuta 2017

DIY Pakettikortit - Joulukalenterin 8. luukku




Vajaa viikko jouluun! Joulukalenterin merkeissä syvennytäänkin tänään askartelemaan helppoja ja kauniita pakettikortteja. Mikäli mielit tehdä juuri samanlaisia, kannattaa materiaaleja käydä katsastamassa Suomalaisen kirjakaupan valikoimista - itse ostin nämä sieltä.

Perustarvikkeina tarvitset kartonkia, sakset, rei'ittäjän, näkymättömäksi/läpinäkyväksi kuivuvaa liimaa sekä haluamiasi (jouluisia) koristeita. Pakettikortteihin hyödynnät helposti esimerkiksi joulukorttiaskartelusta yli jääneet tarpeet. Minä käytin näihin varastoihin jääneitä korttipohjia, mutta aivan yhtä hyvin voit hyödyntää vaikkapa erilaisia pahvilaatikoita ja -pakkauksia, mikäli sellaisia ylimääräisenä pyörii nurkissa. Räikeät pahvit voi tarvittaessa ensin päällystää esimerkiksi lahja- tai sanomalehtipaperilla, jos kokee sen tarpeelliseksi.

Lisäksi iso kuppi kahvia, teetä tai glögiä tekee askarteluhetkestä aina mukavamman!


1. LEIKKAA, LIIMAA   

Kaikkein helpoimmalla pääset valitsemalla esimerkiksi tällaisia huopasydämiä tai muita yksittäisiä kuvioita. Niitä voit leikata myös itse kartongista tai huovasta!

Asettele valitsemasi kuviot kartongille ja sijoittelun tarkistettuasi liimaa paikoilleen. Huomioi sijoittelussa korttiin tarvittava reikä. Etenkin näitä valmiita korttipohjia käyttäessäsi pyri hyödyntämään materiaali kokonaan, mikäli käytössäsi on eri kokoisia koristekuvioita.  Leikkaa kortit irti toisistaan.






2. NAUHAT JA PITSIT VALMIILLA LIIMAPINNALLA

Helppo ja todella kaunis idea pakettikorttiaskartelussa ovat erilaiset valmiilla teippipinnalla varustetut pitsit sekä muut nauhat. Etenkin näitä pitsinauhoja on mielestäni todella hankala liimata mihinkään siististi ilman omaa liimapintaa. Kannattaakin nauhoja ostaessa aina tarkistaa, onko tuotteessa valmis liimapinta vai ei, ja valita haluamansa käyttötarkoitukseen sen mukaan sopivaksi. 

Helpoiten liimaat pitsit ja nauhat irrottamalla pienen pätkän paperia liimapinnan päältä ja asettelemalla nauhan paikoilleen ennen kuin leikkaat sen poikki. Näin saat nauhasta helposti juuri oikean pituisen, eikä muutamienkaan millien ylimenoja pääse syntymään hävikkiin.

Pitsinauhat ovat kauniita ihan yksistään sellaisinaan, mutta halutessasi voit liimata niiden kaveriksi koristekuvioita. Minusta nämä kimalteiset lumihiutalekuviot sekä luonnonvalkoinen pitsinauha ovat kuin tehty toisilleen - todellinen match made in heaven!









3. KULTANAUHAT

Todella kauniita pakettikortteja saat myös kierittämällä kortin ympäri ohutta kultanauhaa. Muutkin värit tietysti käyvät mainiosti, valitse itsellesi tai lahjansaajalle mieluinen!

Etenkin näissä korteissa liiman läpinäkyväksi kuivuminen on avainasemassa. Nauhaan ei oikein pysty liimaa levittämään, joten helpoimmalla pääset, kun levität kaistaleen liimaa korttipohjalle siihen kohtaan, mihin aiot nauhaa laittaa. Nauhojen suhteen more is more, vain yhtä kierrosta on hankala saada asettumaan oikeaan kohtaan ja pysymään paikallaan. 

Nauhaa kierittäessäsi jätä kumpaankin päähän solmimisvaraa. Viimeistele kortti solmulla tai rusetilla ja leikkaa ylimääräiset pois. Nauhan pituutta kannattaa ennen liimaamista hieman mallailla, ettei hävikkiä jäisi paljoa! Lopuksi painele nauhaa vielä liimakaistaleeseen, jotta se kiinnittyisi kunnolla  paikalleen.







Kun sinulla on tarvitsemasi määrä kauniita pakettikortteja valmiina, nimikoi ne lahjansaajan mukaan, rei'itä ja kiinnitä lahjapakettien nauhoihin. Kauniit nimikoinnit saat esimerkiksi dymo-kohokirjoittimella, mikäli et halua kirjoittaa nimiä käsin.

Itsekin olisin dymoa varmasti käyttänyt, mutta omani on jo nähnyt parhaat päivänsä, eivätkä kirjaimet enää erotu kunnolla. Täytynee hankkia uusi!

Korttien koosta riippuen voit kirjoittaa niihin pelkästään lahjansaajan nimen tai halutessasi jonkin joulutervehdyksen, mikäli tilaa riittää. Nämä kannattaa miettiä tietysti jo ennen kuin aloittaa askartelun, jolloin osaa ennakoida korttien koon ja tarvittavat materiaalimäärät.

Ihania askarteluhetkiä!
 
 



 
 

Käykäähän kurkkaamassa kaikki muutkin jo ilmestyneet sekä vielä ennen joulua aukeavat luukut. Kalenterista löydät esimerkiksi muitakin diy-juttuja, lahjavinkkejä, ihania reseptejä, arvontoja sekä joulukorttikuvausvinkkejä!
 
 
http://www.varpublogit.fi/p/varpujen-joulukalenteri-2017.html