Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ekologisuus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. heinäkuuta 2019

Ekologisia elämyksiä - Kesälomaretki Valkeakoskelle



Edessä kolme viikkoa kesälomaa, ja jotain pitäisi keksiä. Ulkomaat eivät houkuttele päästösyistä (tai oikein muutenkaan), joten on selvä, että suunnitelmat suunnataan koto-Suomeen. Kohteita olisi tarjolla vaikka kuinka, mutta päädyin kriteereissä siihen, että kauniit maisemat on oltava sekä mökkimajoitus ja jotain kivaa tekemistä. 

Valkeakoski ei ollut mikään itsestäänselvyys, mutta valikoitui kuitenkin muiden vaihtoehtojen joukosta melko nopeasti suosikiksi. Suurin syy tähän oli se, että olen vanhempieni kanssa käynyt muutamana vuonna Apianniemen kesäteatterissa upeassa miljöössä ja siellä tänä vuonna esitettävä Danny-musikaali kiinnosti. Viimeinen niitti oli mökkejä vuokraava leirintäalue samaisen järven rannalla, pienen kävelymatkan päässä teatterilta.  Mökki varaukseen, teatteriliput taskuun ja loman alkua odottamaan!






Viikko sitten tiistaina, syntymäpäivänäni, suuntasimme auton keulan kohti Pirkanmaata. Perillä Apianlahti Campingissa meitä odotti sympaattinen pikkumökki aivan järven rannalla. Valitsemamme  mökki oli tosiaan pieni, pitäen sisällään vain kaksi kerrossänkyä, pöydän, radion sekä jääkaapin. En itse kaipaa parin päivän lomalta yhtään sen enempää - eihän sinne olla mökkiin menty istuskelemaan.

Varasimme teatterin heti samalle illalle, mikä oli oikea ratkaisu. Tiistai-iltana Apianlahden ympärillä pyöri melkoinen ukkosmyrsky, emmekä olisi pystyneet tekemään lähes koko iltana oikeastaan mitään muuta. Puolen kilometrin kävelymatka myrskyn keskellä teatterille oli ehkä hieman kuumottava, eivätkä läpimärät kengät varsinaisesti lämmittäneet mieltä tai jalkoja, mutta esitys oli aivan mahtava! Esityksiä on elokuun kymmenenteen päivään saakka, ja suosittelen tätä kyllä todella lämpimästi!

Keskiviikkopäivälle meillä ei ollut mitään valmiita suunnitelmia. Nopean googlailun jälkeen päädyimme aamupäivällä vierailemaan Voipaalan taidekeskuksessa sekä Rapolan linnavuorella ja illemmalla kävelemään muutaman kilometrin mittaisen Riippusiltojen lenkin - näistä ja torstain kotimatkasta kuitenkin lisää omissa postauksissaan!

Meidän pieni lomaretkemme keskittyi suurimmalti alueen luontoon, enkä Valkeakosken kaupungin palveluista osaa sanoa oikeastaan mitään. Suosittelen kuitenkin varauksetta Apianlahti Campingia jokaiselle, joka ei kaipaa lomaltaan supermodernia viiden tähden kortteeria, vaan perussiistiä leirintämajoitusta.




















tiistai 27. marraskuuta 2018

Fiini Naturally - käyttökokemuksiani muutaman kuukauden ajalta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FIINI NATURALLY KANSSA


Kirjoitin reilu kuukausi sitten Fiini Naturallylta saamistani luonnonkosmetiikkatuotteista ja yrityksestä itsestään. Fiini Naturally on kahden naisen perustama yritys Pohjanmaalta, joka valmistaa ekologisia, puhtaita, luonnonmukaisia ja mahdollisimman suurella prosentilla kotimaisia tuotteita. 

Saamani tuotteet ovat hellivä, kosteuttava, suojaava ja pehmentävä kaura-hunajavoide, täyteläinen ja kosteuttava ruusu-sheavoi, kosteuttava ja hellävaraisesti hoitava, ikääntymisen merkkejä vastaan taisteleva mustikka-silmänympärysvoide sekä erityisesti sekaiholle, mutta myös kuivalle ja herkälle iholle sopiva, ravitseva kaura-tyrniöljyseerumi






Kasvojeni iho on aina ollut aika ongelmallinen. Nuorempana kärsin aknesta, joka onneksi saatiin kuriin oikeanlaisilla tuotteilla - toki iän karttumisellakin oli varmasti oma osuutensa paranemisprosessissa. Ihon parannuttua olen ollut todella huono käyttämään säännöllisesti mitään tuotteita, enkä voi sanoa koskaan noudattaneeni mitään kunnollista ihonhoitorutiinia

Nykyään tuntuu, että ihoni on sekoitus vähän kaikkea. Ikä on tuonut mukanaan lievää taipuvaisuutta couperosaan. Lisäksi ihoni rasvoittuu helposti, mutta on myös kuiva ja erityisen herkkä muutoksille käytetyissä tuotteissa. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun jokin uusi tuote on aiheuttanut kiusallisen kutinan ja punoituksen. 

Ensimmäisenä lähdin testaamaan kaura-hunajavoidetta, jonka luvataan sopivan käytännössä vähän koko kropalle. Jonkin aikaa testasin sen käyttöä kasvovoiteena, mutta melko nopeasti kävi ilmi, ettei se siinä tarkoituksessa sovi minulle. Kasvojen iho rasvoittui käytön jälkeen todella nopeasti, mikä ei tietenkään ole toivottava ominaisuus. Tästä huolimatta olen kuitenkin testailua jatkettuani täysin ihastunut tuotteeseen - etenkin huulivoiteena! Käytän jonkin verran huulilla mattapunia, jotka ainakin minulla helposti kuivattavat. Punan käytön jälkeen sipaisen tätä yöksi kerroksen huulille, eikä aamulla ole kuivuudesta tietoakaan! Lisäksi kyynärpääni ovat ajoittain hyvinkin kuivat, mihin tämä voide on ollut mainio apu. Parin päivän aikana muutaman kerran reilumpi kerros kyynärpäihin, ja kuivuus on tiessään. 

Toisena kasvovoiteena testiin lähti ruusu-sheavoi. Tuotteessa minuun vetoavat erityisesti useat ihon vanhenemisen merkkejä hidastavat vaikutukset sekä ruusuöljyn vaikutukset couperosaa vastaan. Kokeiltuani tuotetta ensin päivävoiteena, jouduin toteamaan tämänkin valitettavasti rasvoittavan kasvojeni ihoa turhan nopeasti. Siirrettyäni ruusu-sheavoin yövoide-käyttöön, olen ollut todella tyytyväinen! Tällä hetkellä käyttämäni päivävoide on todella kevyttä, joten yövoiteelta kaipaan näin ollen paksumpaa koostumusta ja enemmän kosteutusta. Tätä yövoiteena käytettyäni ihoni on aamulla kaunis, kimmoisa ja ennen kaikkea terveemmän näköinen kuin ennen! Ihmeitä ei tämäkään ainakaan vielä toistaiseksi couperosalleni ole tehnyt, mutta iho on huomattavasti tasaisemman värinen kuin ennen tämän käyttöä!





Fiinin mustikka-silmänympärysvoiteessa on myös pohjana sheavoi. Tähän tuotteeseen ihastuin oikeastaan heti sen käytön aloitettuani. Jos kasvojen ihoni on herkkä, niin samoin ovat silmänikin. Olen niitä, joiden silmät vuotavat läpi vuoden - oli syynä sitten katupöly, tuuli, lumisade, vesisade, aurinko, voimakkaat hajusteet tai mitä nyt ikinä keksitkin. Useat kokeilemistani silmänympärysvoiteista ovat aiheuttaneet silmien vuotamista heti levittämisen jälkeen, mutta tämän kanssa siitä ei ole tarvinnut kärsiä. Pelkistä luonnon raaka-aineista valmistettu voide on hellävarainen ja levittyy todella helposti. Tämä jää aivan ehdottomasti vakikäyttöön! Tuotteen sisältämän arganöljyn luvataan muun muassa hoitavan juonteita sekä ryppyjä ja oman kokemukseni mukaan se näin myös tekee! 

Minulle täysin uusi kokemus tuotteista oli kaura-tyrniöljyseerumi. Olen kuullut ja lukenut seerumeista paljon hyvää, mutten ole ikinä saanut aikaiseksi hankkia sellaista itselleni. Melko skeptisesti lähdin tuotetta testaamaan muutenkin helposti rasvoittuvalle iholleni, mutta yllätyin positiivisesti! Puhdistetulle ja kosteutetulle iholle levitettävä seerumi jättää ihon aivan ihanan pehmeäksi ja kimmoisaksi - sekä myös säilyttää tämän tunteen kauemmin kuin vain sen levittämisen jälkeisen hetken! Tällä hetkellä käytän seerumia noin kerran viikossa, joka tuntuu olevan iholleni sopiva tahti. Levitän seerumin kasvoille illalla ja käytän sen alla yleensä kevyempää kosteusvoidetta, jolloin tunne ei jää ollenkaan rasvaiseksi. 





Yhteenvetona voimme todeta, että hyppäys luonnonkosmetiikan maailmaan oli todella onnistunut! Haluan tähän väliin myös mainita, ettei minua todellakaan ole velvoitettu kehumaan tai suosittelemaan näitä tuotteita, vaan nämä ovat aitoja käyttökokemuksia. 

En tiedä, olenko vielä valmis vaihtamaan kaikkia käyttämiäni tuotteita luonnonkosmetiikkaan, mutta ainakin tämä on askel oikeaan suuntaan! Yksikin luonnonkosmetiikalla korvattu tuote on jo eteenpäin, eikä koko kaappia kannatakaan vaihtaa kerralla - etenkään jos ihosi reagoi uusiin tuotteisiin yhtä herkästi kuin omani. Mitä jos kuitenkin kokeilisit ensin vaikkapa yhden tuotteen testausta? Se ensimmäinen ei välttämättä ole täydellinen, mutta vaihtoehtoja onneksi riittää. Uusia tuotteita ostaessa kannattaakin rohkeasti konsultoida joko myyjää tai tuotteen valmistajaa, he osaavat suositella sinun ja ihosi tarpeisiin sopivia tuotteita.

Mitä jos nappaisit tästä joululahjaidean siskolle, äidille, parhaalle ystävälle tai vaikka itsellesi? Minulta Fiini Naturally saa kiitettävän arvosanan kaikin puolin! Voit tutustua valikoimaan yrityksen omassa verkkokaupassa tai jälleenmyyjien kautta. Mikäli käyttökokemuksia Fiinin tuotteista tai muusta luonnonkosmetiikasta löytyy jo entuudestaan, jaa niitä kommenttiboksiin!


Tuotteet saatu Fiini Naturallylta postausta vastaan.

maanantai 8. lokakuuta 2018

Askel kohti luontoa - luonnonkosmetiikkaa Pohjanmaalta

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ FIINI NATURALLYN KANSSA


Tänään ilmasto, ekologisuus ja luonto ovat olleet suurimman osan ihmisistä huulilla ilmastoraportin myötä. On selvää, että radikaaleja muutoksia on tehtävä laajalti ja nopeasti. Yksittäinen ihminen ei ehkä pysty kokonaiskuvassa suuriin ihmeisiin, mutta muutoksen aikaansaaminen vaatii jokaiselta jotain. 

Pieniä arjen tekoja on loppupeleissä helppo toteuttaa ihan huomaamatta. Yksi askel ekologisempaan elämäntyyliin on luonnonmukaisempaan kosmetiikkaan siirtyminen.





Fiini Naturally on suomalainen kahden naisen perustama yritys Pohjanmaalta - tarkemmin Vaasan ja Seinäjoen puolivälistä Isokyrön Orismalasta. Yritys tuli minulla vastaan Instagramissa ja tuotteiden kauniit pakkaukset kiinnittivät ensimmäisenä huomioni. Vaikka kosmetiikassa tuotteen ulkonäkö on täysin toissijainen asia, on kauniita purnukoita tietysti kivempi säilyttää ja käyttää kuin sellaisia, jotka eivät omaa silmää miellytä. 

Fiinin tuotteet ovat ekologisia, puhtaita, luonnonmukaisia ja mahdollisimman suurella prosentilla kotimaisia. Myös eläinten hyvinvointi huomioidaan, eikä tuotteita testata eläinkokein tai myydä maihin, joissa eläinkokeet sallitaan. Tuotteiden sisällysluettelot pyritään pitämään lyhyinä, eikä turhia täyteaineita tai esimerkiksi lisäaineita, hajusteita tai väriaineita ole lisätty. Kaikista tuotteista löytyy aina suomennos käytetyistä aineista.  Tuotteisiin ei ole ympätty kymmeniä vaikuttavia aineita yhteen ja samaan purkkiin, vaan Fiini Naturally luottaa laadukkaisiin, tiedostaen valittuihin raaka-aineisiin, eikä yhden voiteen tarvitse tehdä kymmeniä ihmeitä. 

Yrityksen tuotteilla on useampia jälleenmyyjiä ympäri Suomen sekä tietysti verkkokauppa, josta voi tilata lokaatiostaan riippumatta. Yli 70 euron arvoisiin tilaukseen postikulut ovat yrityksen omasta verkkokaupasta ilmaiset!









Minä sain tilaisuuden testata muutamia itse valitsemiani Fiini Naturallyn tuotteita. Olen yleisesti ottaen äärimmäisen huono vaihtamaan tutusta ja turvallisesta toiseen, mutta luonnonkosmetiikan lisäämiseksi omaankin kaappiin olen valmis hyppäämään tuntemattomaan.

Olen ehtinyt tuotteita jo jonkin aikaa testailemaan, ja kirjoitankin piakkoin ihan oman postauksen aiheesta! Sen verran voin jo "spoilata", että tyytyväinen olen ollut. Vaikka omista luottotuotteista luopuminen voi tuntua jopa pelottavalta ajatukselta, haluaisin haastaa jokaisen kokeilemaan! Pienikin teko luonnon vaalimiseksi on askel eteenpäin, ja juuri nyt niitä askeleita tarvitaan enemmän kuin koskaan. 


Tuotteet saatu Fiini Naturallylta postausta vastaan

maanantai 3. syyskuuta 2018

(Vegaaninen) nyhtökaurakastike pastalle



Julkaisin Instagramin stoorien puolella kuvan tekemästäni iisistä nyhtökaurakastikkeesta pastalle, ja kysymykseni sen julkaisemisesta blogissa sai kannatusta. Me syömme aika fifty-fifty liha- ja kasvisruokia, ja pääosin kummallakin osa-alueella mennään helppous ja nopeus edellä - unohtamatta tietenkään hyvää makua. Tämä kastike onkin sieltä kaikkein nopeimmasta päästä, ja valmistuu helposti pastan kiehuessa kypsäksi.


(Vegaaninen) nyhtökaurakastike pastalle



1 pkt nyhtökauraa (oman maun mukaan nude tai maustettu)
1 iso tai muutama pieni sipuli
n. 500g porkkanaa
pieni kesäkurpitsa
tilkka öljyä
1 prk tomaattimurskaa
1 prk ruokakermaa (vegaaniseen versioon ota vegaaninen kerma!)
mausteet


Raasta porkkanat ja kesäkurpitsa karkeahkoksi raasteeksi. Kuori halutessasi, itse käytän hyvin pestyinä kuorineen. Kuori ja pilko sipuli.

Kuullota sipulia öljytilkassa pari minuuttia ja lisää raasteet sekä nyhtökaura. Jatka kuullotusta muutama minuutti ja lisää mausteet oman makusi mukaan. Meillä yleensä suola, pippuri ja kurkuma - myös (tuore) valkosipuli sopii hyvin.

Lisää tomaattimurska sekä kerma. Huuhtele näiden purkit pienellä vesitilkalla ja lisää se kastikkeeseen. Veden määrällä voit säännöstellä sitä, kuinka löysää/paksua kastikkeesta tulee. Anna kiehahtaa ja jätä hetkeksi miedolla lämmöllä hautumaan. Tarkista lopuksi maku ja lisää mausteita tarpeen mukaan. Itse lisään viimeiseksi yleensä ripauksen sokeria taittamaan säilötyn tomaattimurskan "metallista makua".

Tarjoile haluamasi pastan kanssa - toimii myös riisin kaverina! Ja tämän kanssa ei haittaa ollenkaan, jos kastiketta jää yli seuraavaan päivään - maku oikeastaan vain paranee.





Mikä on sun suosikki nopeista arkiruuista?
Entä syödäänkö teillä paljon kasvisruokaa?

Kasvisruuat ovat jäälleen olleet normaalia enemmän ns. tapetilla, kun armeijaan on tulossa kasvisruokapäivät. On huvittavaa seurata keskustelua aiheesta, kun useimmille kasvisruokapäivä tuntuu tarkoittavan sitä, että tarjolla on suurinpiirtein yksi porkkana jokaiselle. Vaan kurkatkaapa huviksenne vaikkapa tämä Gold & Greenin julkaisema kuva. Pärjäisköhän sillä kasvisruualla sittenkin ihan hyvin, jos söis muutakin kuin sen porkkanan?

tiistai 31. heinäkuuta 2018

DIY: Kestopussit hedelmille ja vihanneksille - Pieni teko luonnon puolesta



Oletko koskaan miettinyt, montako muovipussia sisällään hedelmiä, vihanneksia, kasviksia ja juureksia kannat kotiisi kuukaudessa - saati vuodessa? Entä mitä näille pusseille tapahtuu sen jälkeen, kun sisältö on käytetty? Suurin osa niistä päätyy suoraan roskikseen - toivottavasti kierrätettyinä muovijätteelle tarkoitettuun astiaan.

MUTTA.

Mitäpä jos et enää kantaisi hevi-osastoa kotiisi muovikääreissä, vaan ekologisemmassa vaihtoehdossa - kestopussissa. Monissa kaupoissa näitä onkin jo saatavilla muovipussien läheisyydessä, mutta helppoa on myös niiden tekeminen itse!





DIY KESTOPUSSIT

hedelmille ja vihanneksille

Tarvikkeet:

Kevyttä kangasta, esimerkiksi valoverhoa tai pitsiä
Nyöriä, tai vaikka vanhat kengännauhat
Ompelukone ja -lankaa


Leikkaa valitsemastasi kankaasta haluamasi kokoinen suorakulmio. Voit ottaa mallia vaikka vanhasta muovisesta hedelmäpussista tai arvioida silmämääräisesti sopivan tuntuisen koon. Muista jättää saumavarat sekä yläosaan hieman ylimääräistä nauhakujaa varten. Leikkaa joko kaksi samankokoista palaa etu- ja takakappaleeksi tai kerralla kaksinkertaisen kokoinen suorakulmio, jolloin säästät yhden sauman ompelemisen taittamalla kankaan kaksinkerroin.

Huolittele kankaan reunat saumurilla tai ompelemalla siksakkia. Ompele yläreunoihin nauhakuja nurjalle puolelle - pyri pitämään se samanlevyisenä molemmissa kappaleissa.

Ompele etu- ja takakappale yhteen nurjalta puolelta. Itse ompelin ensin uudella siksakilla vanhan päältä kappaleet yhteen ja sen jälkeen vielä suoralla saumalla, jotta pussi kestää useammankin tomaatin tai appelsiinin painon. Käännä pussi oikein päin.

Pujota nyöri nauhakujaan ja solmi päät yhteen. Itse leikkasin vain saksilla pienet nipsaisut nauhakujaan, joista syötin nyörin sisään, mutta reiät nyörille voi toki tehdä myös napinläpi-toiminnolla ennen nauhakujan ompelemista. Tällöin lopputulos on siistimpi ja varmasti vielä kestävämpi - minun koneestani ei tuota napinläpi-toimintoa kuitenkaan löydy.

Halutessasi voit pujottaa nyöriin esimerkiksi pahvinpalan, johon liimata etikettitarrat, mutta itse en näe tarvetta tälle. Pussin sulkemisen jälkeen nyöriä jää pitkä pätkä yli, jolloin tarran voi liimata nyöriin kaksinkerroin.






Miltä kuulostaisi kantaa perunat, punajuuret ja mandariinit kotiin pusseissa, jotka ovat paitsi uudelleenkäytettäviä, pestäviä, kestäviä ja ekologisia myös aika kauniita? Näin kesäaikaan kestopussien käytön voi laajentaa myös torimyyntiin ja pyytää myyjiä pakkaamaan ostamasi herneet, mansikat ja kirsikat muovipussien sijaan omiin kestopusseihisi.

Muovipusseista kestopusseihin siirtyminen on pieni askel ekologisempaan suuntaan, mutta kuitenkin alku! Eikä pidä soimata itseään, jos kestopussit joskus unohtuvatkin kotiin, edes yksi muovipussiton ostoskerta viikossa on jo huomattava parannus!