Mitään älyttömän suurta villalankakokoelmaa en ole (vielä) onnistunut haalimaan, mutta sen verran kuitenkin, että niiden säilyttämisratkaisuja on joutunut hieman miettimään. Alunperin säilytin lankoja pienessä korissa, johon mahtui sekä keskeneräinen neulomus, että ne olemassa olevat kerät - tuolloin ehkä noin 5 kappaletta. Sittemmin hankin Tigerista isomman korin, johon siirtyivät pelkät langat, ja pikkukori pyhitettiin keskeneräisille töille. Kumpainenkin kori majaili ihan vain lattialla, mutta jossain vaiheessa alkoi ärsyttämään.
Ensinnäkin - tykkään, että on mahdollisimman avaraa, koska asuntomme on jo valmiiksi todella ahdas kahden ihmisen yhdistetyille tavaroille. Ja kun lankoja alkaa kerääntyä enemmän, on selviö, että osa niistä pysyy säilössä melko kauan. Lattialla olevassa korissa langat keräävät itseensä pölyä ja likaa, joten jotain oli tehtävä.
Samainen lankojen säilytykseen hankittu kori sai jatkaa virassaan, mutta kun kerran säilytysratkaisuja alettiin parantelemaan, päätin tehdä sen kerralla kunnolla. Nyt lankakerät on lajiteltu paksuuksien, materiaalin ja värien mukaan erillisiin minigrip-pusseihin. Eivätpähän pääse pöly, lika tai minkäänlaiset öttiäiset kiusaamaan!
Mies ei ihan ymmärtänyt tätä säilömisvimmaa, mutta onhan tässäkin määrässä lankakeriä jo jonkin verran "rahaa kiinni", joten parempi vaan ottaa varman päälle. Mutta niin, missä se kori nyt sitten on, jos ei lattialla?
Tuosta nurkasta onkin tullut vähän niinkuin harrastenurkkaus. Yhteen nurkkaan mahtuu sekä miehen kitarat (tuo punainen kaunokainen on tosin mun!) kaikkine oheishärpäkkeineen että mun neulomukset ja pleikkari. Tuo arkun edessä oleva vaalea pikkukori on se, joka alkujaan säilöi kaiken neulomiseen liittyvän. Tällä hetkellä mulla ei edes ole mitään tekelettä kesken, ja silti se on noin täynnä! Kummasti sitä on villalankojen lisäksi kerääntynyt kaikkea muutakin sälää ja muistivihkoja sun muita, joiden tulee olla helposti saatavilla, kun tarve iskee.
Turussa aurinkoiset alkukevään päivät tuntuvat tänään olevan kaunis muisto vain, kun taivaalta vihmoo vuoroin vettä, lunta ja räntää. Vaan ei auta, parin tunnin päästä on lähdettävä reippaasti pihalle ja kohti illan tanssikurssia.
Miten te säilytätte villalankojanne?
Juuri kävelin vesisateessa kotiin ja kirosin mihin se turun ihana kevät sää katosi. Masentava keli.
VastaaPoistaMeillä säilytetään langat jokainen erikseen myös pakastepussiin pakattuna niin, että on ilmat saatu pihalle ja vielä paksussa muovilaatikossa jossa on kansi ja ei reikiä. Näin voi olla varma, että langat pysyvät pölyltä suojassa ja vanhassa talossa, kun asuu niin ei pääse myöskään mitkään öttiäiset lankojen luo. Vanhoissa taloissa, kun ei ikinä tiedä mitä tulee :/
Hyvännäköinen harrastusnurkkaus teillä :) ja tuo sun tapa pakata langat paksuuden jne mukaan vaikuttaa järkevämmältä kuin tää mun oma. Nyt kun lankaa on *hups* hieman kertynyt niin olisi helpompi löytää kuinka monta kerää on jotain tiettyä väriä, että miten isoa työtä voi siitä tehdä jos langat olisi tuolla sun tavalla järjestelty :)
Joo mäkin mietin vielä tuota tiivistä muovilaatikkoa, mutta kun ei sinänsä pitäisi olla mitään "normaalia suurempaa vaaraa" tuholaisista, niin totesin tuon minigrip-järjestelmän todennäköisesti riittävän :)
PoistaJa tosiaan alunperin oli munkin tarkoitus ns. yksittäispakata langat omiin pikkupusseihinsa, mutta kun noita isompia oli valmiina, niin hoksasin siinä sitten, että täähän voiskin olla ihan kätevä! Nyt ei tarvitse kuin penkoa se yksi oikeansävyinen pussukka esille tarpeen yllättäessä.