tiistai 17. maaliskuuta 2015

Kuka minä olen?

Olen 26-vuotisen elämäni aikana kirjoittanut useampaakin päiväkirjaa. Käsin paperille ja yksityisesti internetissä vain itselle - pari julkistakin blogia on ollut. Olen kaiken kirjoitetun tekstin suhteen toisinaan turhankin itsekriittinen, mikä on osaltaan johtanut siihen, että blogit ja päiväkirjatovat lopulta jääneet pölyttymään. Voi olla, että niin käy nytkin, mutta mistäs sen kokeilematta tietää.


Olen aiemmin harrastanut aktiivisesti hevosia ja ratsastusta, mutta elämäntilanteen takia tämä on valitettavasti jäänyt viime vuosina vähemmälle. Tilalle ovat tulleet tanssi ja käsityöt - etenkin neulominen. Vielä viime kesänä en osannut neuloa villasukkaa, mutta elokuussa päätin, että nyt on äidin aika opettaa tyttärelleen, että miten se kantapää oikein tehdään, eikä paluuta tästä ole ollut. Sukkia on tullut neulottua itselle, sukulaisille, lahjaksi, hyväntekeväisyyteen ja yli oman tarpeen. Nyttemmin kevätauringon myötä neulepuikot ovat saaneet vähän enemmän lepoaikaa, mutta pään sisällä kyllä kehittyy koko ajan uusia suunnitelmia neulomuksiin. Tulen niitä varmasti täälläkin esittelemään, sekä jo valmistuneita että sitten ihan tuoreeltaan puikoilta tippuvia. 

Seuratanssiin innostuin nyt talvella, kun äitini ja siskoni olivat bonganneet mainoksen ilmaisesta tutustumiskerrasta. Sille tielle jäätiin siskon kanssa. Nyt on suunnitteilla muutamia viikkokurssikertoja ennen kesää ja pääsiäisille päivä tanssileirillä. Kesästä sitten puhumattakaan...
Mieheni ei niin tanssimisesta tai tuon tyylisestä musiikistakaan perusta, mutta tuleepahan kohdattua uusia ihmisiä urakalla!

Tekstejä lukiessanne tulette oppimaan minusta minut tekeviä asioita, turha kaikkea on yhteen esittelypostaukseen ympätä. Kellokin on jo niin paljon, että oikeasti pitäisi olla nukkumassa. Vaan kun ei malttaisi...

2 kommenttia:

  1. Mukava törmätä blogimaailmassa näin saman ikäiseen ja vieläpä samasta kaupungista olevaan neulojaan :)
    Hyviä harrastuksia olet itsellesi valinnut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon suunnitellut blogin perustamista jo pitkään, mutta aiemmin ei oo vaan saanut aikaiseksi. Nyt vaan tuntui siltä, että olisi mukava päästä jakamaan näitä harrastuksia (ja puhelimen galleriaan älyttömissä määrin tallentuvia kuvia...) samanhenkisten ihmisten kanssa.
      Ja hauska sattuma tosiaan! :)

      Poista