perjantai 1. joulukuuta 2017

Joulumieltä soittolistan muodossa - Joulukalenterin 1. luukku



No mutta, hei taas! Onko parempaa tapaa lopettaa pieni lomajakso, kuin joulukuun ensimmäiseen päivään ja joulukalenterin ensimmäiseen luukkuun? Tänä vuonna blogissa nähdään sen taipaleen ihka ensimmäinen joulukalenteri, joka ei aukea aivan jokaisena päivänä, vaan kymmenen kertaa ennen jouluaattoa! Kalenterin lisäksi julkaisen muutaman "normaalin postauksen", esimerkiksi fiiliksiä lomareissultani.

Minun joulukalenterissani on suklaan sijaan luvassa muun muassa herkullisia ja lämmittäviä yhteistyöarvontoja sekä jouluaiheisia DIY-juttuja. Pysykäähän siis kuulolla koko joulunalusaika! Tässä ensimmäisessä luukussa virittäydymme joulun odotukseen soittolistan muodossa.





En ole joululaulujen suurkuluttaja, tai juurikaan kuuntele niitä kotona - jouluradiotaajuuksista puhumattakaan. Suurin ongelmani joulurenkutusten suhteen lienee siinä, etten normaalistikaan ole huumorimusiikin ystävä. Ymmärrän, miksi Nissepolkat ja Petteri Punakuonot ovat monille rakkaita ja soivat radioissa kyllästymiseen saakka, mutta itse en saa niistä irti ainakaan joulufiilistä.

Minun soittolistani koostuu tummasävyisemmistä sävelistä ja olen valinnut Spotifyn viidakosta tulkitsijoita, jotka puhuttelevat minua.




Listan tummanpuhuvista melodioista huolimatta joulu ei ole minulle mitenkään synkkä juhla. Minulle joulu merkitsee rauhoittumista, rakkaiden läsnäoloa, hyviä kirjoja, villasukkia ja vähän liikaa konvehteja.

Yötäpäivää joulumusiikkia tuuttaava radio harvemmin on jouluaattona päällä, paitsi silloin kun suuntaamme isän kanssa vuotuiselle hautausmaakierrokselle. Meidän perinteeksemme on muodostunut käydä sytyttämässä kynttilät jo poisnukkuneiden haudoille aattoiltana ennen kuin hiljennymme illaksi kirjojen ja television seuraan. Autossa soi aina jokin joululauluja soittava radiokanava - ja tulee soimaan varmasti vielä useana vuonna.

Tätä nyt koostamaani joululistaa tulen kuitenkin varmasti kuuntelemaan jo ennen jouluakin! Sinä pääset tutustumaan listaan joko tästä, etsimällä Spotifysta nimellä "JOULULISTA - Onnen säikeitä" tai helpoiten suoraan tuosta alta!

Millaisia säveliä sinun joulussasi soi?


    
HOX!
Muistakaahan käydä ottamassa seurantaan myös meidän Varpublogien oma joulukalenteri
Kalenteriin on tulossa jouluaiheisia postauksia yhteisömme bloggaajilta sekä ihania yhteistyöarvontoja. Ensimmäinen luukkukin on jo auki!

Ja vielä muistuttelisin tämän sekä huomisen päivän auki olevasta Martinexin Outletista, josta hankit esimerkiksi joululahjat edukkaasti pukinkonttiin! Itse kävin paikan päällä eilen, ja ostin muun muassa postauksen kuvissa näkyvän ihanan harmaan mukin yhdellä eurolla! Tarkemmat tiedot Facebook-tapahtumasta!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, tykkään blogijoulukalentereista! :) Omalla joulusoittolistallani on yleensä muutaman perinteisen ankean jouluitkuvirren lisäksi suomirokkiklassikoita kuten Oikein surullista joulua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla!
      Mustakin blogien joulukalenterit on ihania, pääsee virittäytymään joulutunnelmaan ja saattaa saada ihan uusia oivalluksia siitä, miten muut valmistautuvat jouluun. :)

      Poista