Alkuvuoteen on mahtunut kaikenlaista 'tärkeämpää' tekemistä, ja ensimmäistä kunnon retkipäivää venytettiin tällä kertaa ihan tammikuun loppuun. Tässä välissä ehti jo turtua vesisateessa ja loskassa tarpomiseen, mutta kummasti sitä vaan sunnuntaina pakattiin reppuja ja puettiin säänkestävää varustetta niskaan, vaikka taivaalta tuli jotain lumen, rännän ja veden yhdistelmää. Retkipäivä!
Facebook kertoi eilen minun ja mieheni vierailleen yhdessä jo yhteensä neljässäkymmenessä eri kohteessa. Toki näistä ainakin puolet on merkintöjä kaupunkeihin, ravintoloihin ja elokuvateattereihin, mutta monet myös luontokohteisiin ja retkipoluille. Ja onhan se nyt ihan mukava luku, noin viidessä vuodessa 40 eri paikkaa. Ei huono!
Sohjoisia ja paikoin liukkaita metsäpolkuja miehen jäljessä kulkiessani pohdin, kuinka onnellinen olen siitä, että tuo mies lähtee kanssani retkeilemään - useimmiten vielä pakottamatta! Toki siitäkin, ettei hän myöskään ole luonnossa ihan kädetön, vaan osaa suunnistaa, arvioida reittejä ja pohjia, tuntee kasveja sekä saa tuletkin syttymään käyttämättä koko puuvarastoa ja viittä sanomalehteä.
Minä nautin siitä, kun saan kaivaa repusta retkikirveen ja sytyttää nuotion muutamalla hassulla halolla - mutta toisaalta myös siitä, että joku muu tekee sen välillä. Nykyään tehtävänjakomme onkin usein se, että mies sytyttää neljän klapin notskin sekä pitää tulta yllä sillä aikaa kun minä valmistelen grillattavat ja muut eväät. Ja siinä sivussa on aina aikaa hörppiä kuksallinen mustaa kahvia.
Tällä kertaa kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa Vaarniemen näköalatorniin ja sen lähiympäristöön. Ennen eväiden kimppuun käymistä, saimme kulumaan pari tuntia polkuihin tutustuen. Mennessä parkkipaikka oli täynnä autoja, mutta yllättävän rauhassa ylhäällä sai kuitenkin kulkea! Suurin osa tuntui tulleen vain grillaamaan sekä viettämään luontohetkeä lasten kanssa.
Selkeämmällä säällä tornista olisi varmasti nähnyt jopa kotitalollemme asti, mutta tällä kertaa keli oli niin lumisateen sumentama, ettei maisemista päässyt kovin laaja-alaisesti nauttimaan. Jotain todella kaunista tuollaisissa usvaisemmissakin päivissä on, unenomaista rauhantuntua.
Joko retkeilyvuosi on korkattu?
Vaarniemi on ihana, ja on mukavaa, että sinne on tehty nyt portaat myös tälle useammin kuljetulle puolelle. Jyrkkä juurakkoinen rinne ilman portaita oli vähän hasardi (etenkin pimeällä, höhö) ja suuri kävijämäärä kulutti siitä hyvää vauhtia maa-ainesta pois.
VastaaPoistaOlen ehtinyt tehdä tänä vuonna vasta pari pientä retkeä tai ennemminkin pistäytymistä luontokohteissa ja haahuillut muutaman kerran lähimetsässä. Tammikuun on edennyt harvinaisen tahmeasti, hyvä kun on jaksanut luennoilla käydä.
Ei kyllä todellakaan jäänyt viimeiseksi retkeksi Vaarniemeen, sen verran mielenkiintoinen ja laaja tuo paikka oli! En ymmärrä, miten ei olla aiemmin käyty siellä.
PoistaPaljon siinä näytti porukka edelleen käyttävän portaiden vierustaa niin ylös- kuin alaskinpäin kulkiessa, ja maa-aines tosiaan näytti melko kuluneelta. Paljon oli paikalla lapsiperheitä, ja ovathan nuo rappuset etenkin lapsille huomattavasti turvallisemmat kulkea.
Liekö nämä tammikuun nihkeät kelit olleet syynä siihen, ettei vuosi oikein ole lähtenyt käyntiin? Itse ainakin syytän niitä!