perjantai 5. tammikuuta 2018

It can't rain all the time



Olen saanut edellisen postauksen arvontaan aivan ihania kommentteja sekä sähköpostiosallistumisia. Toivon todella, että päämääränne, haaveenne, toiveenne, ajatuksenne alkaneen vuoden suhteen käyvät toteen! Hyvän mielen vuosi -tehtäväkirjojen arvonta on voimassa vielä tämän viikon loppuun, käyhän osallistumassa, ellet ole sitä vielä tehnyt! Muutama on jo kertonut hankkineensa tai hankkivansa kirjan itselleen joka tapauksessa, ja voin kyllä todella lämmöllä sitä suositella. 

Avasinkin edellisessä postauksessa jo omia toiveitani vuoden 2018 suhteen. Isoja toiveita on myös ulkoilun ja etenkin retkeilyn suhteen. Suurin toiveeni on tänä vuonna viimein olla ulkona yön yli - mielellään niin että nukkumaankin pääsee mukavasti. Kaikki vinkit ovat tervetulleita, niin käytännön vinkeistä suositeltaviin paikkoihinkin! Mitään supervaellusta ei todellakaan olla suunnittelemassa, vaan lähinnä alkajaisiksi jokin lyhyen etäisyyden helppo kohde, tähdäten ainoastaan onnistuneeseen kokemukseen yöpymisestä.




Postauksen otsikko viittaa fiiliksiin viime vuoden lopusta sekä tämän alusta. Ei se VOI sataa aina. Nyt todellakin tuntuu siltä, mutta ehkä joskus vielä on poutaa? Viime aikojen ulkoilut ovat rajoittuneet niihin tuttuihin lenkkipolkuihin kodin lähistöllä, sen pidemmälle ei ole huvittanut lähteä. Poutapäivät eivät ikinä ole osuneet niihin kohtiin, kun olisi vapaata ja auto käytössä.

Luotan vakaasti siihen, että pari kuukautta eteenpäin Keski-Suomessa on hyvä keli. Suuntaamme silloin muutamaksi päiväksi sinne lomailemaan, ja kelien salliessa olisi tarkoitus käydä samalla vähän retkeilemässä. Nyt tervetulleita olisivatkin kaikki vinkit retkeilykohteista noin 100 kilometrin säteellä Jämsästä. Kansallispuistoja olen siitä lähistöltä jo hieman tutkaillut, mutta etenkin jos löytyy vinkkejä jostain spesifimmeistä kohteista tai luonnon nähtävyyksistä, niin kuulisin mielelläni!

Kuinka teidän 2018 on ulkoilujen osalta lähtenyt käyntiin? Tympiikö sade, vai kestävätkö pää ja kamppeet nämä kelit?

4 kommenttia:

  1. Jämsän seutu on mulle harvinaisen vierasta, joten en osaa antaa sieltä mitään vinkkejä. Mutta sitten Turun seudulla yöpymispaikaksi kannattaa yrittää valita jokin telttailupaikka tai laavu tms, joka ei ole se aivan kaikkein suosituin eikä aivan kiinni parkkipaikassa, ettei sinne niin todennäköisesti satu mitään bileporukkaa juuri samana yönä. Tietenkin telttailu jossain suojelualueiden ulkopuolella ei-virallisella telttailupaikalla takaa usein sen, ettei paikalle eksy bilettäjiä. Ja kannattaa pakata riittävästi ruokaa ja vaatetta mukaan - ne tuntuu aina olevan ne, joiden puute haittaa mukavaa yöpymiskokemusta.

    En tiedä, onko tämä sulle tuttu, eikä täältä nyt ihan kaikkea löydy, mutta tämmöiseltä sivulta olen joskus etsiskellyt uusia laavuja: http://laavu.org/selaa.php?paikkakunta=Varsinais-Suomi

    Mun retkeilyvuosi on lähteny käyntiin vähän hitaasti. Eilen yritin ekaa kertaa suunnata kunnolla ulkoilemaan, mutta päätinkin sitten keskustassa lounaalla käytyäni palata takaisin kotiin ja piipahtaa vaan lähimetsässä, kun energia tuntui olevan niin vähissä, etten jaksanutkaan miettiä mitään sen isompaa. Muhun tuntuu iskeneen kaamosväsymys vasta nyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin tutustua tuohon laavutarjontaan, kiitos! Joskus olen tuota selannutkin, mutten aikoihin.

      Mulle juuri kauhistus olisi se, että samaan paikkaan eksyisi muitakin yöpyjiä. :D Toki monet voisivat olla ihan mukaviakin, mutta olen itse niin huono ja epäluuloinen tutustuja tuollaisissa yllättävissä tilanteissa, etten ainakaan uskoisi viihtyväni tilanteessa.

      Onneksi saatiin jo pari aurinkoista päivää, toivoa on - vielä täältä noustaan ja päädytään... metsään. :D

      Poista
  2. Tympii vesisade ja pahasti. Pimeys ja vesisade.. Mutta vielä on uskoa parempiin päiviin:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän esimakua paremmasta saatiinkin jo! Kunpa jo tulisi kevätaurinko.

      Poista