perjantai 8. syyskuuta 2017

Mielenrauhaa ja energiaa luonnosta






Tiskikone odottaa tyhjääjää ja uudelleen täyttäjää, pyykkejä on kertynyt muutama koneellinen, jääkaapissa tervehtii pelkkä valo ja sohva sekä kaukosäädin houkuttelisivat paljon enemmän kuin minkään edellä mainittujen eteen panostaminen. Nämä tuntemukset tunnistaa varmasti jokainen ja näitä fiiliksiä tulee kaikille silloin tällöin. 

Toisille riittää pelkkä takapuolen sohvalta nostaminen, mutta sitten on meitä, jotka tarvitsemme pienen boostauksen asioiden aikaansaamiseksi. Helppo ratkaisu löytyy ulkoilmasta! Hikilenkit ja kuntoilu ovat asia erikseen, energiaboostaukseen riittää puolentunnin happihyppely - tai miksei tietysti pidempikin, jos on aikaa! 

Itse huomaan ainakin hyvin koneella tai kirjojen parissa vietetyn aamupäivän imevän helposti kaikki mehut, eikä virta tunnu riittävän enää esimerkiksi mihinkään pientä siistimistä suurempaan kotityöurakkaan. Maalaistyttönä luonto on aina ollut minulle tärkeä, ja nykyään pääsenkin helposti nollaamaan ja boostaamaan jaksamista merenrantaan tai metsään alle tunnissa. Nautin suuresti pidemmistä retkistä, mutta arjen askareisiin virtaa hakiessa ei ole aina aikaa lähteä kovin pitkäksi aikaa kotoa. Pienen tuulettelun jälkeen toimeen tarttuminen tuntuu huomattavasti helpommalta. Mitkä ovat sinun kikkasi?

Postauksen kuvat otettu viikko sitten Suomusjärvellä Anerion luontopolulla. Luontopolulla on vuodenajoista riippuen aika erinäköistä, viime vuodelta samaisilta pitkoksilta löytyy kolmekin eri postausta:
Aneriojärven luontopolku

4 kommenttia:

  1. Oi, ihana Aneriojärvi! <3 Mä harrastan samaa, pieni ulkoilulenkki yleensä piristää, kunhan se ei ole liian rankka eikä liian pitkä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo liian pitkien jälkeen vaan jää teemukin kanssa sohvannurkkaan :D

      Poista
  2. Onpa kaunis paikka! Tuolla pitää käydä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti! :) Luontopolku ei pituudellaan kerskaile, mutta maisemat on kauniit, ja lintubongaukseen paikka on ihanteellinen. Lähialueelta löytyy muitakin mielenkiintoisia kohteita :)

      Poista