maanantai 25. syyskuuta 2017

Kahvipaussi Nuutajärven Lasikylässä









Elokuussa teimme äidin ja isän kanssa retken Valkeakosken kesäteatteriin ja poikkesimme kotimatkalla kahville Nuutajärven Lasikylään. Kahvila Sylvin porkkanakakku oli aivan taivaallisen hyvää, eikä todellakaan hinnalla pilattu!

Lasikylä on syntynyt Nuutajärvelle jo vuonna 1793. Tämän mahdollistivat etenkin laajat metsäalueet kylän ympärillä, sillä lasiuunit ymmärrettävästi nielivät suuret määrät polttopuuta syövereihinsä. Nuutajärven Lasikylä ei toki ollut omana aikanaan mitenkään ainutkertainen. Se, että lasia puhalletaan kylässä edelleen, sen sijaan on.

Nykypäivänä Lasikylän alueella toimii jo aiemmin mainitsemani kahvila ja keittiö Sylvi, lasikoulu, lasimuseo, Lasikomppanian ylläpitämä lasihytti, majoituspalvelu sekä erilaisia myymälöitä, mm. Iittala Outlet. Alueella on mahdollista päästä myös opastetuille kierroksille, mitä ehdottomasti suosittelenkin, jos aihe on vieras. Vanha tuttavani, Nuutajärveltä valmistunut lasinpuhaltaja Tero Silver, on mukana Lasikomppaniassa, ja osaltaan innoittanut minuakin tutustumaan suomalaisen lasin historiaan. Me olimme vanhempieni kanssa tällä kertaa niin pikavisiitillä, että kiersimme vain pari puotia kahvitauon lisäksi, mutta ajattelin palata Lasikylään ajan kanssa viimeistään ensi kesänä! 

Oletko sinä vieraillut Nuutajärvellä?


Nuutajärven Lasikylä
Pruukinraitti, 31160 Nuutajärvi

Avoinna vuoden jokaisena päivänä
- tarkista tarkemmat aukioloajat nettisivuilta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti