perjantai 17. elokuuta 2018

Loppukesän parveketerkut




















Olen kirjoittanut pitkin kesää parvekepuutarhastani: alkaen huhtikuussa Puutarhamessuhankintojen yhteydessä olleista pohdinnoista, sivuten lajikevalikoimaa DIY-postauksessa toukokuussa ja kertoillen kesäkuisia kuulumisia kissalla höystettynä. Heinäkuu oli blogin suhteen muutenkin hiljaisempi ja parvekkeen edistyminen jäi kirjaamatta, joten otetaan vahinko takaisin nyt, kun kesää on vielä edes hetki jäljellä!

Parvekepuutarha on ollut ihana läpi kesän, muttei ole voinut parhaimmalla mahdollisella tavalla koko kesää. Järjettömät helteet veivät veronsa kasvien parhaasta terästä, eikä yhden viikonlopun mittainen kastelemattomuus heinäkuun puolivälissä ainakaan auttanut asiaa. Etenkin yrteille loppukesä on ollut raskas.

Suurin osa kasveista on kuitenkin edelleen aivan hyvissä voimissa! Pieni tomaatti puskee vieläkin uusia alkuja, Magic Blue-lajike basilikasta kukoistaa komeasti, ruusu on kukkinut läpi kesän ja raparperi kasvattaa vartta toisen perään. Suurimmin olosuhteista ovat kärsineet fenkolit sekä dahliat. Fenkolit ovat kyllä kasvaneet, mutta käytännössä vain pitkää vartta. Kaipa noista pienet maistiaiset sentään saa! Dahliat taas kukkivat alkuun hienosti, mutta ovat nyt loppukesää kohden ruskistuneet auttamatta. Jännityksellä odotankin, selviävätkö talvettamisesta!

Ruusukaalien suhteen olen myös menettämässä toivoani. Nekin näyttivät alkuun oikein mainioilta, mutta nyt uskon, ettei satoa tule kuin korkeintaan nimellisesti. 

Jos parvekepuutarhurointi onkin tänä kesänä herättänyt myös hieman negatiivisia fiiliksiä loppua kohden, täytyy yhdestä asiasta olla onnellinen. Tuholaiset ovat pysyneet loitolla! Ruusu on kasveista ainoa, jota retujen pelossa suihkuttelin mäntysuopaliuoksella viikon verran nähtyäni jotain liikettä lehtien seassa, mutta sekin liikuskelu loppui siihen.

Ensi kesää kohden ollaan taas viisaampia - uusia suunnitelmia ja haaveita on tietenkin jo nyt tekeillä!

2 kommenttia:

  1. No mutta onpa siellä nättiä, vaikka kuumuus onkin koetellut! Tämä kesä on ollut tosi vaikea puutarhuroinnin kannalta, mutta meilläkin kasvit ovat kuitenkin pitkälti yhä hengissä ja tuottavat satoa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuihtuneimmat piti rajata kuvien ulkopuolella :D
      Mutta täytyy tosiaan olla tyytyväinen, että jotain on kuitenkin kasvanut tällaisissakin olosuhteissa. Ensi kesänä sitä on taas viisaampi, ja osaa tarpeen tullen varautua paremmin pidempiin hellejaksoihinkin!

      Poista