sunnuntai 19. elokuuta 2018

Skansen - maailman vanhin ulkoilmamuseo



Moni suurinpiirtein ikäiseni muistaa 90-luvun puolivälissä alkaneen, Mikko Alatalon vetämän Tammerkosken sillalla-yhteislauluohjelman, joka raikasi olohuoneissa läpi maan. Vaan tässäkin länsinaapuri on laittanut paremmaksi - suorastaan ilmiöksi muodostunut Allsång på Skansen on ollut voimissaan jo vuodesta 1979 ja voi hyvin edelleen. Kesätiistaisin yhteislaulut hivelevät sulosoinnuin Djurgårdenin saarella sijaitsevan Skansenin kävijöitä.

Oma visiittimme maailman vanhimpaan ulkoilmamuseoon sijoittui puolivahingossa myös tiistai-iltaan, sillä yhteislauluillan ansiosta museoalue on normaalia pidempään auki. Hieman pelkäsimme mahdollista ihmispaljoutta, mutta lauluväki oli selvästi tullut vain laulamaan ja kokemaan Allsån på Skansenin paikan päällä, eikä museoalueella tai eläintarhassa ollut ryysistä.

Skansen on käytännössä samankaltainen kuin meidän Käsityöläismuseomme Turussa Luostarinmäellä, mutta hieman eri mittakaavassa. Mies ei varsinaisesti hihkunut riemusta kulkumme suunnatessa museota kohti näillä tiedoin, mutta ääni kellossa muuttui viimeistään eläintarhan luona. Skansenin alueella esitellään Ruotsin historiaa arkisemmin ja juhlavammin. Alueella järjestetään kaikenlaista ohjelmaa ympäri vuoden ja itse haaveilenkin käyväni siellä joulumarkkinoilla. Ja tosiaan - alueella on pohjoismaisista villi-, koti- ja seuraeläimistä koostuva eläintarha!











Maksettuamme pääsyliput (alle 20e per naama!) ja kavuttuamme pienen mäen päälle ensimmäisenä tuli vastaan mm. postitalo ja lasinpuhaltamo, jossa myös myytiin paikan päällä puhallettuja koriste- ja käyttöesineitä. Onneksemme lasihytissä oli myös puhaltaja parhaillaan työssään - lasinpuhaltamista voisi katsella vaikka tuntikaupalla! On käsittämätöntä, miten joku voikin osata.

Kahvilan lähistöllä kulki kanoja vapaana tutkiskelemassa pöydän alusia ja nokkimassa sinne tippuneita murusia. Ei ehkä lintukammoisen lempiasia, mutta itselleni siitä tuli jotenkin todella kotoisa ja hyvä fiilis. Olimme ennen Skanseniin tuloa kierrelleet jo muualla Tukholmassa hyvän tovin, joten jätimme rakennuksissa vierailun melko minimiin, ja suuntasimmekin kulkumme eläimiä kohti.











Eläintarhan 'kattaus' on todella laaja! Kotoisten lehmien, hevosten ja vuohien lisäksi nk. lasten eläintarhasta löytyi marsuja, pupuja, rottia sekä hieman eksoottisempia vahvistuksia torakoiden, käärmeiden ja hämähäkkien muodossa. Lisäksi alueella on isot tarhat villieläimille, kuten hirville ja karhuille. Ehkä söpöin asukki oli sattumalta näkemämme sudenpentu! Myöhemmin luin pentuja olevan kolme, mutta me onnistuimme näkemään vain yhden täysikasvuisen suden kanssa leikkivän veijarin. Aivan ihana!

Kaikesta huolimatta, suurimman vaikutuksen minuun tekivät KISSAT. Alueella on yksi huone ulkotarhan kera, jossa asustaa paikallisen eläinsuojelun kautta omaa kotia etsiviä kissoja. Tällä hetkellä paikalla oli kaksi raitapaitaa, jotka olivat jo löytäneet omat kodit, mutta asuivat vielä hetken tarhalla. Miestä hieman huvitti, kun minua tosiaan ei olisi saanut kissatarhan luota mihinkään...










Summa - jos olet Tukholmassa, käy Skansenissa! Nähtävää ja koettavaa riittää niin lapsille kuin aikuisillekin. Alue tosin on sen verran laaja, että mikäli sen aikoo koluta kokonaan, kannattaa jalkaan varata kunnolliset kävelykengät ja huomioida se, etteivät mahdollisesti mukana olevat lapset välttämättä jaksa kävellä koko matkaa. Toki alueelta löytyy leikkipaikka sekä kahviloita ja ravintoloita, joissa ladata akkuja ja kerätä voimia jatkaa matkaa!

Mitä ilmeisimmin myös poniratsastusta on perheen pienimmille tarjota - ainakin satuimme hevosaitauksen kohdalle juuri kun satuloituja poneja tuotiin takaisin talliin. 

Itse jätimme syömiset Skansenin puolella väliin, mutta voin lämpimästi suositella samalta saarelta löytyvää Lilla Hasselbackenia! Edullista perus kotiruokaa, josta saa vatsansa varmasti täyteen. Ei ehkä kulinaristien ykkösvalinta tai kovinkaan trendikäs paikka, vaan ennemmin kotoisa ja lämmin!

Onko Skansen sulle tuttu?
Kannattaako joulumarkkinoille lähteä?

2 kommenttia:

  1. Aivan ihania kuvia! Skansen on tuttu monelta vuodenajalta. Talvella kannattaa olla ekstrakerros vaatetta päällä, sillä mereltä voi käydä hyytävä tuuli ylös mäelle. Mutta onneksi voi välillä piipahtaa tunnelmallisessa kahvilassa :) Suosittelen joulumarkkinoita, ja pääsiäismarkkinatkin ovat olleet kivat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidin kanssa olikin puhetta, että katsotaan, jos päästäisin joulun aikaan käymään! :) Mikäli ei, niin pääsiäinenkään ei kuulosta hullummalta!

      Poista