keskiviikko 9. elokuuta 2017

Stockholm i mitt hjärta!


Stockholms Stadshus - me ja sadat muut turistit paikalla.





Jossain Centralbronin huitteilla, kirkkaahkossa vedessä ui kamalasti kaloja!

Riddarholmen ja Riddarholmskyrkan.





Kungsträdgården

Ihana af Chapman, joka nykyään toimii hostellina.

Gröna Lund




Kävimme alkuviikosta siskon ja siskontyttöjen kanssa Viikkarin 'päivä Tukholmassa'-risteilyllä. Osoittautui, että yli 12h maissa on melko pitkä aika, mutta kyllä siitä selvittiin! Oltiin varattu Viikkarin kautta aamiainen maihin Radisson Blu Waterfront hotelliin, ja tätä voin kyllä suositella oikein lämpimästi! Aamiaisen avulla jaksoi monta tuntia, kun vain malttoi syödä ihan kunnolla.

Kiertelimme päivän aikana lähinnä Norrmalmin, Riddarholmenin, Vanhan kaupungin, Kungsträdgårdenin ja Södermalmin alueilla tekemättä oikeastaan mitään sen ihmeempää. Vanhan kaupungin ajattelin jakaa omaan postaukseensa, koska kuvia tuli jo tähänkin niin reilusti! Julkaisen sen hieman myöhemmin. 

Suunnistaminen oli pienellä kartta-avustuksella yllättävänkin helppoa, kun hieman piti silmällä kulkiessaan rakennuksia ja isoja maamerkkejä, joita oli helppo löytää myös kartasta. Turisteja tuntui olevan liikkeellä huimat määrät, sillä missään kohtaa ei oikein tullut sellainen olo, että olisi varsinaisesti ollut Ruotsissa. Ympärillä kuului huomattavasti enemmän kaikkia muita kieliä - myös suomalaisia oli helppo bongailla siellä täällä.

Terminaalin vieressä olevalla Slussenin asemalla on käynnissä isot rakennustyöt, mistä syystä liikenenjärjestelyt ilmeisesti saattavat muuttua hyvinkin usein. Ainakin tällä hetkellä kävelyreitit oli kuitenkin merkitty todella hyvin - autoilevista en osaa sanoa. Aamulla menimme keskustaan bussilla, joka tuntui hieman kiertelevän, mutta illemmalla tulimme takaisin terminaalille kävellen. Ehdimmekin istuskella aasialaisturistien kansoittamassa terminaalissa melko pitkään, sillä ihan loppuun asti ei vain jaksanut kierrellä. Paljon jäi vielä nähtävää ja suuri hinku lähteä pikimmiten uudelleen!

En voi liiemmin kehua shoppailleeni, sillä ainoa konkreettinen asia, minkä maista ostin, oli tuo viimeisessä kuvassa näkyvä postikortti. Siinä komeilee juurikin tuo hostelliksi muutettu af Chapman, joka aiemmassakin kuvassa näkyy. Loput kruunut tuhlasinkin sitten laivan tax freehen sekä iltapalaan, niin ei tarvinnut vaihtaa niitä takaisin euroiksi.

Onko Tukholma teille lukijoille tuttu kohde? Mitä kohdetta suosittelisitte seuraavaa käyntiä silmällä pitäen?

2 kommenttia:

  1. Olen ollut Tukholmassa muistaakseni vain kerran, silloinkin pääasiassa läpiajomatkalla, joten kokemusta on vähänlaisesti, eikä sen johdosta hyviä vinkkejäkään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi vierailua siellä! Ainakin näin kesäaikaan kaupunki oli todella 'elossa', ja itse lähdin jo fiilistelemään sitä, millaista siellä mahtaisikaan olla joulun aikaan... :D

      Poista