Vietin menneen viikonlopun vanhempieni luona. Ehdimmekin tehdä jos jonkinlaista! Kortinpeluun ja hyllyjenvaihdon lisäksi kävimme äidin ja siskon kanssa läheisen tanssilavan kaudenavauksessa (Kyösti Mäkimattila ja Varjokuva, aina yhtä hyvä), äidin kanssa raesateisella lenkillä lintutornilla sekä ehdinpä vielä ratsastamaankin.
Keli oli läpi viikonlopun melko vaihtelevaa. Välillä aurinko häikäisi silmää, toisinaan tuuli tuiversi luihin sekä ytimiin asti ja yhtenä hetkenä sai suojautua raekuurolta. Lintutorniretkemmekin ajalle osui näitä kaikkia - raekuuroja onneksi vain hyvin pienessä mittakaavassa. Tarkoitus oli ottaa ihan kiikaritkin mukaan, mutta eipä niitä tietenkään lähdön hetkellä huomannut. Bongasimme kuitenkin yksittäisen kurjen lisäksi varmaan parisatapäisen parven, joka oletettavasti koostui suurimmaksi osaksi kanadanhanhista.
Sunnuntai-illalla takaisin Turkuun kuljettavaa bussia odotellessani olivat säävaihtelut pelkkä muisto ja sainkin matkan aikana puhelimen näytöltä seuratun pikkuleijonien finaalitaiston lisäksi nauttia upeasta auringonlaskusta.
Niin ja tosiaan, ratsastamaankin ehdin. Ennen viime kesää oli pidempi jakso, kun ei syystä tai toisesta tullut lähdettyä tallille. Onneksi siskontyttö kuitenkin pyysi minut viime heinäkuussa ratsastusleiriseuraksi, ja siitähän se vanha rakas harrastus jälleen heräsi uuteen lentoon. Alkuun oli toki hieman hakemista, jotta pääsi uudelleen sinuiksi satulassa istumisen kanssa. Nyt, kun on uudelleen löytänyt yhteisen sävelen uusvanhan tuttavuuden, aivan ihanan mummohevosen kanssa, odottaa tallipäiviä vähintään samalla innolla kuin ennenkin.
Mikään ei voita sitä tunnetta, kun hevonen osoittaa korvat hörössä höristen tunnistavansa sinut.
 |
| Taustalla kurkistelee mummohepan aikuiseksi venähtänyt tytär - samanlainen pörröpää kuin emänsäkin! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti