torstai 6. lokakuuta 2016

Marjaniemen lintutornilla


Syksyn ruskan värit lienevät nyt kauneimmillaan täällä Turun seudulla. Teimme eilen pienen "ruskaretken" Ruissaloon ja kävimme samalla etsimässä Marjaniemen lintutornin. En ole ihan varma, onko tornille olemassa joku suora viitoitettu reitti, sillä itse löysimme sen vähän sattumalta.

Hyvänä vihjeenä löytämiseen lienee se, että etsii Marjaniemen korkeimman kohdan. Lähdimme itse alunperin kiipeämään kalliolle vain siinä mielessä, että katsotaan näkyykö sen laelta maisemia kauemmas. No, tornin löydyttyä kyllä näkyi!








Hyytävä tuuli teki torniin kiipeämisestä etenkin hieman korkeanpaikankammoiselle miehelle jännittävän suoritteen, mutta ylös päästiin lopulta kumpainenkin. Tornin laelta aukeaa maisemat niin keskustan ylle kuin Airiston ulapallekin. Ja näkyy sieltä toki myös Naantalin telakalle. Lintuja ei juurikaan lähistöllä näkynyt, mutta tämä torni onkin kuuleman mukaan sopivampi juuri maisemien ihailuun.

Joku ehkä muistaa Vares-elokuvista Uhkapelimerkin, jossa Sole Sulaveden ruumis löydetään lintutornista. Se torni on juurikin tämä. Tornin juurella ei voinut olla miettimättä sitä, millainen homma on ollut kantaa kaikki kuvausvälineet mäelle!

Ihan ehdottomasti tutustumisen arvonen paikka, maisemat ovat kiipeämisen arvoiset!







2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt on niin upeat, kirkkaat värit luonnossa, että etenkin aurinkoisella kelillä kuvista tulee väkisinkin aivan ihania. :)
      Syksy <3

      Poista