tiistai 4. lokakuuta 2016

Iltahämärissä Halistenkoskella



Kerrankin jotain lähes reaaliajassa! Mies tarvitsi tänään hieman "omaa aikaa" kotona musajuttujen äänittämistä varten, joten pääsin pitkästä aikaa kiertää ihan vaan kävellen Halistenkosken lenkin. Meiltä tälle lenkille tulee pituudeksi jotain kahdeksan kilometrin paikkeilla - oikein mukavan mittainen lenkki siis kauniina syysiltana!

Tuo kyseinen Aurajoen molemmin puolin kulkeva reitti tuntuu olevan monen lenkkeilijän suosiossa, eikä suotta. Onhan tuolla ihan mahtavat maisemat Koroistenniemen komeaa valkoista ristiä myöten. Tavallisten kävellen ja hölkäten lenkkeilevien lisäksi törmäsin matkalla myös monille turkulaisille tuttuun sympaattiseen kaksikkoon, Heikkiin ja Nuppuun, jotka tarkkasilmäisimmät voivatkin ehkä jostain kuvasta bongatakin siltaa ylittämästä.






Tällä kertaa kuvat ovat vähän utuisempia, mutta minusta näissä välittyy ihanasti tämäniltainen tunnelma. Kuulas, viileän aurinkoinen ilta, kiireettömät askeleet ja joen pinnasta pikkuhiljaa kohoava usva. Lähdin matkaan valoisalla, mutta kotiin palatessa oli jo ihan hämärää.

Kotimatkalla jäin myös tutkimaan useiden liikkeiden ikkunoita, ja huomasinkin erään kirppiksen ikkunassa aivan i-ha-nat kengät pilkkahintaan. Kokoa ei ollut näkyvillä, joten täytynee käydä huomenna sovittamassa, josko nyt löytyisi uudet tanssikengät!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti