tiistai 17. maaliskuuta 2015

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän


Asun Turussa ja pidän kaupungista todella, mutta sillointällöin on päästävä kotikylän maalaismaisemiin äidin ruokapatojen äärelle. Täällä kylänraitti huutaa "virka-aikaan" tyhjyyttään, naapuria ei ohiteta juttelematta ja toisten asioista tiedetään toisinaan hippasen liikaakin.

Vielä parikymppisenä täällä asuessani luulin, etten ikinä kaipaisi takaisin näihin minimaalisiin ympyröihin kerran pois päästyäni. Niin sitä ikä tuo mukanaan jos jonkinlaista - kuten tuon toistaiseksi ajoittaisen kaipuun tänne. Laput silmillä ohi kulkevat saman rapun asukkaat, arkipäivien neljän ruuhka, Stockmannin Hullut päivät ja joka viikonloppuinen ralli aamuviiteen asti eivät pidemmän päälle olekaan niitä asioita, joiden keskellä haluan elämäni viettää.



Kevät on hiipinyt tännekin, eikä lunta ole juuri missään. Auringon ulottumattomissa näkyy vielä muutamia kinoksia, mutta lintujen viserrys, kuumottava aurinko ja koloistaan kömpineet pikkuötökät vievät huomion pois niistä.


Kevään etenemistä on tullut tänään ihmeteltyä vähän ristiin rastiin kylän teitä, koiranulkoilutuksen merkeissä. "Lainakoira" järjestyi serkulta, joka tarvitsi pääkaupunkiseudulla järjestetyn koulutustilaisuuden ajaksi seuraa hurmaavalle puolivuotiaalle. Lenkkiaikaa kertyi useampi tunti ja teiden varsilta tuli bongattua niin esiin puskevia leskenlehtiä kuin lumen alta paljastuneita jätteitä.
Vanhempieni kissa sen sijaan vietti lämpimän päivän lähinnä nukkuen. Välillä sängyllä ja saunassa, välillä ulkona auringossa. On niin helppoo olla onnellinen.




Vaan olihan upeat revontulet tänään!
Onnistuitko sinä bongaamaan?

2 kommenttia:

  1. Minä en nähnyt revontulia! Ei varmaan täällä kaupungin sykkeessä näykään... Äitikin kehus, ja meinas, että tänääki pitäs näkyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tuossa pohdin, että kotoa tuskin ois näkynyt. Kuuvuorelta oli kuulemma jotain kuvia joku saanut!

      Poista