Jacob Hashimoto – Giants and Uncertain Atmospheres

Jo kesäkuun alusta asti Wäinö Aaltosen museossa on päässyt ihastelemaan yhdysvaltalaistaitelija Jacob Hashimoton vaikuttavia, leijamaisia teoksia. Giants and Uncertain Atmospheres esittelee taiteilijan tuotantoa ensimmäistä kertaa Suomessa näin laajalti. 

Kesän mittaan olen nähnyt eri puolilla somessa useita kuvia näyttelystä ja kuullut hehkutusta tutuilta ja vähän tuntemattomammiltakin. Meni kuitenkin näin kauan, että pääsin itse paikanpäälle katsomaan. WAMin tilat tuntien osasin odottaa jotain vaikuttavaa, mutta nämä teokset ovat niin upeita, etteivät mitkään kuvat tai sanat riitä niitä kuvailemaan. Massiiviset, mutta silti kepeän oloiset teokset täytyy todellakin nähdä ja kokea itse. Kolmiulotteisten ja laajalle ulottuvien teosten lisäksi näyttelyssä on esillä myös Hashimoton tauluja - ihan yhtä upeita nekin.

En ole itse mitenkään erityisen aktiivinen taideharrastaja, tai käy useinkaan näyttelyissä. Pelkistä tauluista harvoin innostun, mutta nykytaide on vienyt sydämeni. Helsingin reissuilla Kiasma on usein vierailulistalla, ja tällä hetkellä siellä esillä oleva Ars17 täytyy ehdottomasti nähdä vielä tänä vuonna. Maalauksia enemmän minua kiehtoo kierrättämällä tehty taide - esimerkiksi Miina Äkkijyrkän romupelleistä tehdyt lehmät ovat järjettömän hienoja!

Joko te olette käyneet ihastelemassa Hashimoton teoksia?

Vielä ehtii!

Giants and Uncertain Atmospheres esillä Wäinö Aaltosen museossa

24.09.2017 asti, osoitteessa Itäinen Rantakatu 38, Turku.

Viimeisen kuvan minusta otti Niina, toinen näyttelyseuralaisistani.

Bloggaajan täydellinen elämä

Juttelin muutama päivä sitten ensimmäistä kertaa ääneen asiasta, joka on jäänyt vaivaamaan jo yli vuoden takaa. Aivan todella yllättäen eräs miehen pitkäaikainen tuttu tuli (ehkä muutaman viinilasin liikaa juoneena) avautumaan minulle siitä, kuinka elämä blogissani on niin täydellistä – olemme aina onnellisia ja aina menossa, mikään ei koskaan harmita ja kaikki on aina ihanaa. Tämän siinä hetkessä kiusallisen pitkään kestäneen purkautumisen päätteeksi en muistaakseni saanut oikein sanottua mitään, kuittasin asian hermostuneella naurahduksella.

Annanko todella sellaisen kuvan, että elämäni on pelkkää hymyä, riemua ja onnistumista? Luulevatko ihmiset, ettei minulla ole ikinä huonoa päivää, ettei minun ikinä tee mieli vain kaivautua aamulla syvemmälle peittojen alle? Tietysti joku voi niin luullakin, mutta se kertoo minulle vain siitä, ettei kyseinen ihminen oikeasti tunne minua.

Minä en osaa, tai edes halua, päästää ihmisiä lähelleni kovin helpolla. En ole koskaan ollut niitä, joilla on useita ihmisiä ympärillään. En ole harrastanut joukkuelajeja tai suostunut lapsena käymään kerhossa pientä hetkeä pidempään. En tuntenut luokkalaisistani kuin yhden ensimmäiselle luokalle mennessäni, vaikka kävin alakoulun todella pienellä paikkakunnalla. Vanhemmiten olen oppinut hyväksymään sen, ja tiedostan, etten edes tarvitse ympärilleni laumaa. Tämän johdosta vietän toki verrattain paljon aikaa yksin, mutta olen kuitenkin hyvin harvoin yksinäinen. Näissä minun pienissä piireissäni harmittavinta on se, että olen myös melko ujo, mitä tulee uusiin tilanteisiin. Tämän takia on jäänyt käymättä todella monet tapahtumat, jotka kiinnostaisivat minua. On niin paljon helpompi jäädä kotiin, kuin lähteä yksin kuuntelemaan runonlausuntaa, katsomaan improvisaatioteatteria tai viihtymään jonkin vasta muiden tietoisuuteen nousemassa olevan artistin keikalle. Toisaalta tämä minun pieni piirini on pysynyt melko muuttumattomana jo pitkään - en koe tarvetta vaihtaa ympäröiviä ihmisiä sisustustrendivillitysten lailla ilman painavaa syytä.

Voisin helposti kirjoittaa viikottain siitä, miten joku tilanne on ollut ahdistava, miten olisin halunnut lähteä käymään jossain, mutta jäinkin kotiin tai miten miehen naama nyt vaan aamulla sattui ärsyttämään ilman mitään sen suurempaa syytä. Mutta, miksi jokaisen puolitutun tai kanssani useamman kerran viikossa samalla maitohyllyllä asioivan pitäisi olla ajantasalla näistä tuntemuksista ja tapahtumista? Miksi minun pitäisi avata pelkojani ja puutteitani, kun voin kirjoittaa hyvänmielenpostauksia mukavista aiheista ja palata niihin hetkiin hymyillen läppärin ääressä?

Tyydyn toteamaan, ettei minun elämäni ole täydellistä. Toivon oikeastaan, ettei kenenkään ole. Jos kaikki sujuisi aina tanssien ja laulaen, eivät onnistumiset ja pienet ilot tuntuisi lopulta enää miltään. Tänään olen onnellinen esimerkiksi siitä, että sain viettää aikaa äitini kanssa ja tein parasta pizzaa ikinä. Viime yön nukuin kuitenkin huonosti ja aamu oli kurja. Siitä en kuitenkaan aio kirjoittaa julkisesti, koska ne ovat asioita, jotka kuuluvat korkeintaan hyville ystäville. Eivät jokaisen kylänmiehen iltapäiväkahvikeskusteluihin.

Sieni-kasvispiirakka meille, jotka emme pidä sienistä

Kuten eilisessä postauksessa kerroin, sienet eivät kuulu suosikkihini. Ihan turhan takia niitä emme kuitenkaan käy keräämässä, vaan ensimmäisestä saaliista tehdään perinteisesti piirakka.

Tällä kertaa sienisaaliiksi saatiin yksi iso herkutatti, orakkaita, koivunkantosieniä sekä kanttarelleja. Yhteensä keräsimme sieniä noin puolisen litraa. Minä teen suolaisen piirakan pohjan aina tällä Arlan ohjeella, riippumatta siitä, mitä täytteeksi tulee. Rakuunan korvaan useimmiten oreganolla tai pizzamausteella ja juustoraasteena käytän sitä, mitä sattuu milloinkin olemaan. Tähän piirakkaan käytin mustaleimajuustoraastetta. 

Pelkistä sienistä tehty piirakka jäisi minulta syömättä, joten laitan sekaan aina sellaisia kasviksia, joissa on suht voimakas maku. Tällä kertaa heitin sienten kaveriksi pannulle yhden pienen paprikan, noin puolet tuosta kuvassa näkyvästä purjosta sekä 2/3 rasiallisen luumutomaatteja. Sienistä keittelin tietysti ensin nesteet pois, ennen kuin lisäsin muut aineet pannulle hetkeksi pehmenemään. Lisäksi tein piirakkaan "liemen" 2,5dl purkillisesta ruokakermaa, kahdesta kananmunasta sekä lopusta juustoraasteesta (pohjan jälkeen jäi n. 2dl).

Itse tykkään kasata täytteet pohjan päälle niin, että laitan ensin sieni-kasvisseoksen ja sen päälle liemen. Monissa ohjeissa kehotetaan sekoittamaan kaikki täytteen aineet liemineen päivineen sekaisin, mutta näin saa minun mielestäni kauniimman lopputuloksen. Liemen päälle painelin vielä loput 1/3 luumutomaattirasiasta puolikkaiksi leikattuina sekä silppusin hieman ruohosipulia parvekepuutarhasta. Ja tuli muuten hyvä! Vaikka miltei puolet täytteestä onkin sieniä, jää niiden maku sen verran miedoksi, ettei häiritse minua.

Millaisia sienipiirakoita tai muita ruokia te tykkäätte valmistaa?

Sunnuntain sieniretki

Mä en pidä sienistä. Ollenkaan. En oikeastaan siedä mitään sieniruokia. Mutta silti, sienimetsälle on nykyään ainakin kerran vuodessa päästävä. Jokin oma viehätyksensä siinä niiden etsimisessä on. Olemme nyt useamman vuoden käyneet samassa paikassa, eikä kertaakaan ole tarvinnut tulla kotiin tyhjin käsin - ehkä sekin on osa sitä viehätystä.

Tällä kertaa löydettiin ihan ä-ly-tön määrä koivunkantosieniä. Tutustuimme niihin viime vuonna, kun vastaan tuli ihan muutama. Tiedä sitten oliko silloin joku muu ehtinyt juuri sadon korjaamaan, mutta nyt niitä oli kantojen ympärillä ihan järjettömiä määriä. Tämä on muuten sellainen sieni, jota ei missään nimessä pidä poimia, ellei ole aivan varma sen lajista: myrkyllinen myrkkynääpikkä on todella samannäköinen. Mekin vielä varmuuden vuoksi tarkistimme selkeimmät tuntomerkit nopsaan netistä puhelimella, koska ei ole järkeä ottaa mitään riskejä. Tämä lajien tuntemus pätee kyllä ihan kaikkiin muihinkin sieniin. Jos et ole aivan varma sienen syöntikelpoisuudesta, jätä se metsään.

Koivunkantosienten lisäksi löydettiin muutama herkkutatti, orakkaita ja tietysti kanttarelleja. Paljon oli myös pieniä alkuja tulossa, joten täytynee yrittää päästä vähän ajan päästä uudelleenkin apajille. Tänään sienet ovat jalostuneet sieni-kasvispiirakaksi, jonka ajattelin jakaa myös tänne blogin puolelle. Ja niin, tuosta aloituksestani huolimatta aion syödä piirakkaa itsekin. Se on se yksi poikkeus vuodessa.

Vuorokausi myöhemmin

Se, mitä Turun keskustassa tapahtui eilen juuri näihin aikoihin, on äärimmäisen julmaa, kamalaa ja pelottavaa. Vuorokausi on kulunut, ja elämä alkanut palautumaan normaaleihin uomiinsa suurimmilta osin. Kaikilla näin ei kuitenkaan käy - ehkä enää ikinä. Veriteon uhrien, niin fyysisiä kuin henkisiä vammoja saaneiden puolesta itse toivoisinkin, ettei kukaan enää jakaisi millekään medialle enempää kuvia tai videoita tämän julman iskun uhreista tai verilammikoista.

Vaikka nykysuomalaiselle monesti ensimmäinen reaktio esimerkiksi onnettomuuspaikoille tultaessa on kaivaa älypuhelin taskusta, tulee muistaa jotain. Se, ettei onnettomuuden tai tällaisen hirmuteon uhri ole kukaan sinulle läheinen, ei sulje pois sitä, että hän on kuitenkin jonkun lapsi, ehkä itsekin vanhempi, rakastettu ja jollekin tärkeä ihminen. Ja ylipäätään - se uhri on ihminen. Haluaisitko, että sinun kuviasi leviteltäisiin mediassa muiden kauhisteltaviksi ja uteliaiden tirkisteltäväksi samassa tilanteessa? Jokainen pystyy varmasti ilman kuviakin hahmottamaan tilanteen vakavuuden. Itse jaan elämääni ja siihen sisältyviä tapahtumia melko ohuenkin filtterin läpi someen, mutta hei joku raja.

Tällaisenkaan jälkeen, en suostu antamaan pelolle ylivaltaa. Varovaisuus on tervettä, mutta nähdäkseni on turha alkaa systemaattisesti välttämään tiettyjä tilaisuuksia tai tilanteita. Koska tahansa, missä tahansa voi tapahtua mitä tahansa. Haluan säilyttää uskoni hyvään. Se ei tee minusta sinisilmäistä tai tyhmää. Haluan kohdata jokaisen ihmisen ihmisenä ja uskoa hänen hyviin tarkoitusperiinsä, kunnes toisin todistetaan. Vihalla saadaan aikaan vain lisää vihaa, pelkoa, epävarmuutta ja huonoa oloa. 

Se, mitä pohjimmiltani haluan kaiken tämän sekavan tekstin jälkeen sanoa, on että pysytään yhdessä. Olen syvästi pahoillani kaikkien uhrien sekä heidän läheistensä puolesta. Antakaa kaikki poliisille työrauha, älkääkä aiheuttako typeriä selkkauksia pelkkien uskomusten tai huhujen perusteella.

Tukholman vanhan kaupungin kapeilla kujilla

Reilu viikko sitten Tukholman käväisyllä vietimme hyvän tovin vanhassa kaupungissa, Gamla Stanissa, joka sijaitsee Södermalmin kaupunginosassa, aivan lähellä Viking Linen terminaalia. Kapeita katuja reunustivat jos jonkinlaiset kahvilat, jäätelökioskit, putiikit ja matkamuistomyymälät. Suuntasimme tänne melko pian aamupalan jälkeen, joten olimme ehkä hivenen liian aikaisin liikenteessä - suurin osa liikkeistä oli vielä kiinni. Kävimme kuitenkin muutamassa tutkiskelemassa ja ostimme tietysti postikortit kotiin lähetettäviksi.

Puoliltapäivin vanhassa kaupungissa sijaitsevan Kuninkaanlinnan pihalla tapahtui vahdinvaihto yllättävänkin juhlallisin ja monipäisin menoin. Vaikka tätä tapahtumaa monissa paikoin mainostettiinkin, en silti osannut odottaa sellaista miltei tunnin mittaista "näytöstä". Hauska se oli nähdä, mutten kuitenkaan välttämättä menisi uudelleen katsomaan ihan lähiaikoina. Ehdottomasti suosittelen kuitenkin esimerkiksi lapsiperheille, jossa jälkikasvu on jo sen ikäistä, että malttaa seurata ja kiinnostua. Luvassa musiikkia ja hevosia!

Kuninkaanlinnassa piipahdimme myös Livrustkammarenin yhteen näyttelytilaan. Suurvalta-ajalta eteenpäin olevia, kuninkaallisiin liittyviä esineitä, vaatteita ja elämäntyyliä esittelevä museo on Ruotsin vanhin - perustettu kuningas Gustav II Adolphin toimesta vuonna 1628. Miehelle näyttelytilasta puhuessani olen muuten varmaan kymmenisen kertaa puhunut täytetyistä hevosista vaunujen vetäjinä, mutta eiväthän nuo nyt tietysti täytettyjä olleet, aidon oloisesta ulkomuodostaan huolimatta...

Ihastuin vanhaan kaupunkiin kyllä ikihyviksi! Näkisin itseni helposti sinne vaikka asumaan - joskin turistimäärät todennäköisesti alkaisivat keljuttamaan jo muutamassa päivässä. Tänne on kuitenkin päästävä pian uudelleen! Kuten ensimmäisessä Tukholma-postauksessakin totesin, jäi todella paljon vielä näkemättä. Vink vink J, koska mennään?!

Pieni puutarha parvekkeella

Tämä kesä on ollut parvekepuutarhan kannalta hieman haasteellinen. Jo viileä alkukesä toi omat vaikeutensa lasittamattomalla parvekkeella, mutta meidän tapauksessamme suurinta päänvaivaa on aiheuttanut taloyhtiön parveke-/julkisivuremontti, joka osui meidän kohdallemme heinäkuussa. Tilaa hyötykasveille ja kukille olisi vaikka muille jakaa, mutta kamalasti mitään ei viitsinyt istuttaa, kun tiesi parvekkeen tyhjentämisen olevan edessä.

Remontin jäljiltä parvekkeen sisustus on myös edelleen todella kesken. Vanhat laudoitukset ovat niin huonossa kunnossa, että uudet ovat tekeillä, ja samalla pistetään myös muu kalusto uusiksi. Siihen asti kuitenkin mennään näillä vanhoilla, koska näin loppukesästä en enää viitsi ruveta tekemään mitään väliaikaisratkaisusisustusta. Jostain kumman syystä parvekkeella ei ole tullut kovin paljoa vietettyä kyllä nyt aikaa... Täytyy toivoa aurinkoista ja lämmintä syksyä!

Joitain istutuksia kuitenkin tein. Jo useamman vuoden olen istuttanut muutaman ämpärillisen perunoita keväällä. Tällä kertaa lajikkeina olivat tuttu ja turvallinen Siikli sekä yhdessä ämpärissä jääkaappiin unohtunut yksinäinen Rosamunda. Parvekeremontin ajan perunat olivat evakossa vanhempieni luona maalla. Takaisin tuli vahvoiksi kasvanein varsin varustettuja kaunokaisia, joista kaksi kuitenkin alkoi kellastua melko nopeasti. Rosamunda oli kasvattanut hyvän määrän mukuloita, jotka kuitenkin olivat auttamatta jääneet todella pieniksi, hyvä jos vähän peukalonpäätä suuremmiksi. Ensimmäisen Siikli-ämpärin sato on kuitenkin hyvä, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy! Toivottavasti jäljellä olevissa ämpäreissä on yhtä runsas sato.

Perunan lisäksi hyötykasveja ovat edustaneet kaupan yrttihyllystä ostettu, lähes loppuunkäytettynä istutettu ruohosipuli sekä siemenestä istutetut lehtisalaatit. Kummankin sato on ollut läpi kesän todella runsas. Kokeilin istuttaa myös ruohosipulia siemenestä, mutta se ei oikein tuottanut tulosta. Hoksasin kyllä jo ehkä senkin, mitä tein väärin, joten saatan antaa sille ensi vuonna vielä uuden mahdollisuuden.

Kukkapuolelta puolestaan tämän kesän lajeiksi valikoituivat torilta ostetut samettiruusut, äidin taimesta kasvattama verenpisara sekä siemenestä istutetut kesäleimut (kesäleimun siemenet saatu blogin kautta). Samettiruusut hankittiin remontin jälkeen, joten niiden kanssa ei ole ollut ongelmaa. Kesäleimut ja verenpisara taas kärsivät hieman remontista jouduttuaan olemaan osan aikaa sisällä ja palaamaan takaisin ulos. Verenpisara oli hyvässä nupussa remontin loppuessa, mutta tiputti ulossiirron jälkeen käytännössä kaikki nuput pois. Pelkäsin sen jo nuupahtavan kokonaan, mutta sepä onkin nyt kasvattanut entistä tuuheammin nuppuja ja on varmasti upea, jahka nuo kukat nyt vaan ehtisivät aueta!

Ensi vuodelle ajattelin hieman laajentaa hyötykasvien määrää. Onko teillä suosituksia sellaisista hyötykasveista, jotka pärjäävät lasittamattomalla parvekkeella, johon paistaa aurinko keskipäivällä melko paahtavasti ja illat ovat varjoisia?

Badding - Paratiisi Valkeakosken kesäteatterissa

"Näytelmän tapahtumapaikka on Paratiisi. Paikka, jonne Rauli ilmeisemmin koko
ajan kaipasi. Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmista hän haastatteluissaankin
säännöllisesti kertoi seuraavaksi kuolevansa. Nyt Rauli kuitenkin
elää vahvemmin kuin koskaan. Voimme kuvitella, että näytelmä tapahtuu tässä,

tänä päivänä ja vuonna Paratiisin viidakoissa."

- Suora lainaus ohjaaja-käsikirjoittaja Otto Kanervan tekstistä käsiohjelmasta

Teimme tänään äidin ja isän kanssa kesäretken Valkeakoskelle, kesäteatteriin Apianniemelle. Ensimmäistä kertaa vierailimme kyseisessä teatterissa vuosi sitten, jolloin estradilla loisti Kirka - tänä vuonna kirkkain tähti on suuri rakkauteni, Rauli 'Badding' Somerjoki, joka olisi tänä vuonna täyttänyt 70 vuotta.

Itse teatterimiljöö on aivan ihana: alue on miltei ympäröity vedellä ja kokonaan katettu katsomo antaa kehnommatkin kesäsäät anteeksi. Raulina näytelmässä loistaa Ilari Hämäläinen, joka on omaksunut roolinsa ihailtavan hyvin. Mielestäni erityismaininnan ansaitsevat myös muun muassa Topi Sorsakoskena esiintynyt Ilkka Koivula sekä Ville Keskilä, joka ei muuten ole ikääntynyt päivääkään niistä ajoista, kun myi kahvia ja bensaa Teemu Luotolana Bensiksen tiskin takana. Tietäjät tietää! Keskilän roolihahmo Rafe veti muun muassa varsin mainion humppakoulun, joka kirvoitti makeat naurut koko yleisöstä.

Nautin näytelmästä todella, vaikka joitain rakkaimpia lauluja jäikin kuulematta. Tämä ei toki ole sinänsä ihme - ne eivät ole niitä, jotka näinäkin päivinä edelleen soivat radioissa. Hieman enemmän tarinallisuutta/selkeämpää juonta jäimme kaikki kaipaamaan. Etenkin äitini, joka ei ole koskaan juuri radiosoittoa enempää Baddingiin tutustunut, sanoi tarinan jääneen aika etäiseksi. Kaikkein eniten näytelmästä saa irti, kun jo tuntee valmiiksi suurinpiirtein Raulin elämän käänteet. 

Kehottaisin teitä mielelläni lämpimästi tekemään kesäretken Valkeakoskelle, mutta näytöksiä on valitettavasti jäljellä enää yksi - huomenna kello 14:00 ja sekin täyteen varattu. Uskallan kuitenkin melkein jo nyt ensi kesästä sen paremmin tietämättä suositella tekemään sen retken vuoden päästä!

Badding - Paratiisi Valkeakosken kesäteatterissa Apianniemellä kesällä 2017,

osoitteessa Pässinmäenkatu 30, 37600 Valkeakoski.

Stockholm i mitt hjärta!

Stockholms Stadshus - me ja sadat muut turistit paikalla.

Jossain Centralbronin huitteilla, kirkkaahkossa vedessä ui kamalasti kaloja!

Riddarholmen ja Riddarholmskyrkan.

Kungsträdgården

Ihana af Chapman, joka nykyään toimii hostellina.

Gröna Lund

Kävimme alkuviikosta siskon ja siskontyttöjen kanssa Viikkarin 'päivä Tukholmassa'-risteilyllä. Osoittautui, että yli 12h maissa on melko pitkä aika, mutta kyllä siitä selvittiin! Oltiin varattu Viikkarin kautta aamiainen maihin Radisson Blu Waterfront hotelliin, ja tätä voin kyllä suositella oikein lämpimästi! Aamiaisen avulla jaksoi monta tuntia, kun vain malttoi syödä ihan kunnolla.

Kiertelimme päivän aikana lähinnä Norrmalmin, Riddarholmenin, Vanhan kaupungin, Kungsträdgårdenin ja Södermalmin alueilla tekemättä oikeastaan mitään sen ihmeempää. Vanhan kaupungin ajattelin jakaa omaan postaukseensa, koska kuvia tuli jo tähänkin niin reilusti! Julkaisen sen hieman myöhemmin. 

Suunnistaminen oli pienellä kartta-avustuksella yllättävänkin helppoa, kun hieman piti silmällä kulkiessaan rakennuksia ja isoja maamerkkejä, joita oli helppo löytää myös kartasta. Turisteja tuntui olevan liikkeellä huimat määrät, sillä missään kohtaa ei oikein tullut sellainen olo, että olisi varsinaisesti ollut Ruotsissa. Ympärillä kuului huomattavasti enemmän kaikkia muita kieliä - myös suomalaisia oli helppo bongailla siellä täällä.

Terminaalin vieressä olevalla Slussenin asemalla on käynnissä isot rakennustyöt, mistä syystä liikenenjärjestelyt ilmeisesti saattavat muuttua hyvinkin usein. Ainakin tällä hetkellä kävelyreitit oli kuitenkin merkitty todella hyvin - autoilevista en osaa sanoa. Aamulla menimme keskustaan bussilla, joka tuntui hieman kiertelevän, mutta illemmalla tulimme takaisin terminaalille kävellen. Ehdimmekin istuskella aasialaisturistien kansoittamassa terminaalissa melko pitkään, sillä ihan loppuun asti ei vain jaksanut kierrellä. Paljon jäi vielä nähtävää ja suuri hinku lähteä pikimmiten uudelleen!

En voi liiemmin kehua shoppailleeni, sillä ainoa konkreettinen asia, minkä maista ostin, oli tuo viimeisessä kuvassa näkyvä postikortti. Siinä komeilee juurikin tuo hostelliksi muutettu af Chapman, joka aiemmassakin kuvassa näkyy. Loput kruunut tuhlasinkin sitten laivan tax freehen sekä iltapalaan, niin ei tarvinnut vaihtaa niitä takaisin euroiksi.

Onko Tukholma teille lukijoille tuttu kohde? Mitä kohdetta suosittelisitte seuraavaa käyntiä silmällä pitäen?