tiistai 10. huhtikuuta 2018

Maukkaat bataattiletut - ALEKOODI

Yhteistyössä Kasvimaani


 
 
Viime viikolla posti kuljetti jälleen ovellemme laatikollisen tuoreita kasviksia ja hedelmiä - tällä kertaa kattaus oli hyvin keltasävyinen! Boxi sisälsi palsternakkaa Suomesta, keltaista paprikaa, lehtikaalia ja sitruunaa Espanjasta, mangoa Brasiliasta, päärynää ja keltaista porkkanaa Hollannista, bataattia Yhdysvalloista, kurkumaa Perusta sekä inkivääriä Thaimaasta. Lisäksi mukaan oli pakattu Kasvimaanin yhteistyökumppanin, Earth Controlin, suolaamaton salaattisekoitus sekä kuivattuja aprikooseja.

Selattuani Kasvimaanin blogista nimenomaan tähän lähetykseen liitettyjä reseptejä, ei suosikkia tarvinnut etsiä kovin kauaa. Bataattiletut olivat jo ajatuksen tasolla niin houkutteleva ajatus, että menivät testiin välittömästi. Eikä muuten varmasti jäänyt ainoaksi kerraksi, kun niitä keittiössäni valmistuu! Seurakseen letut saivat puolukkahilloa, itse kerättyjä puolukoita pakastimesta sekä suurilta osin Kasvisboxin aineksista tehdyn tuoresalaatin.

Salaattiin pilkoin lehtikaalia ja paprikaa sekä raastoin pätkät porkkanaa ja palsternakkaa. Jääkaapin vegelaatikosta heitin joukkoon vielä vähän varsiselleriä, jolla olen viime aikoina "korvannut kurkkua" useasti salaateissa. Lehtikaalin käyttöön ja käsittelyyn sellainen vinkki, että suutuntuman saa huomattavasti mukavammaksi, kun pilkottua kaalia hieroo ja puristelee käsissään sitruunamehun sekä suolan kera ennen muiden ainesten sekoittamista joukkoon. Tällöin lehtikaalin kuidut pehmenevät, ja se on mukavampaa syödä. Itse lorautin lehtikaalien päälle hieman öljyä, tilkan sitruunamehua sekä suolaa ja pippuria, jolloin salaatti ei kaivannut enää muuta kastiketta.





BATAATTILETUT



5 dl kasvislientä (½ liemikuutio)
350 g bataattia
2 munaa
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
maitoa
voita tai kasvisöljyä paistamiseen
puolukoita tarjoiluun




1.
Valmista aluksi bataattisose: Kuori ja paloittele bataatit. Lisää bataatit kiehuvaan
kasvisliemeen ja anna kypsyä noin kymmenen minuuttia, kunnes ne ovat aivan pehmeitä.
Valuta kypsät bataatit huolella mahdollisimman kuiviksi.
Soseuta bataatit survimella kulhossa ja anna soseen jäähtyä haaleaksi.


2.
Sekoita joukkoon kananmunat, vehnäjauho ja leivinjauhe.
Lisää tarvittaessa nestettä, esimerkiksi maitoa.


3.
Paista seoksesta lettupannulla tai paistinpannulla
kasviöljyssä keskilämmöllä pannukakkuja.
Herkuttele survotun, kevyesti sokeroidun puolukan kanssa.




Ovatko bataattiletut jo tuttu juttu, vai meneekö sielläkin testiin? Näitä todellakin kannattaa kokeilla! Ja hei, vielä ehdit hyödyntämään alekoodin, jolla pääset tutustumaan Kasvisboxiin hieman huokeammalla hinnalla!


ALEKOODI: ONNENSÄIKEITÄ18

Tämän blogiyhteistyön tiimoilta saan jakaa teille lukijoille alennuskoodin!
Koodilla ONNENSÄIKEITÄ18 saat Kestotilaajan Kasvisboxin hintaan
14,90€ + toimituskulut 4,90€
(normaalihinta 18,50€ + toimituskulut 4,90€)

Alekoodi on voimassa sunnuntaihin 15.04.2018 asti,
ja alennus säilyy uusissa kestotilauksissa kuuden veloituksen ajan! 


Tutustu Kasvimaaniin heidän nettisivuillaan ja seuraa Facebookissa sekä Instagramissa!



Kasvisboxi saatu blogiyhteistyönä

1 kommentti:

  1. Oi, bataattiletut kuulostavat herkullisilta! Voisivat upota meidänkin perheessä. Ja kasvisboksi kuulostaa hyvältä konseptilta!

    VastaaPoista