perjantai 19. toukokuuta 2017

Ihana, ihanampi, Linnateatteri



Turun teattereista Linnateatteri on aina ollut minulle se rakkain. Olen käynyt katsomassa useita näytelmiä milloin minkäkin porukan kanssa ja nauttinut jokaisesta suuresti. Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen Tuomas Kyrön Linnateatterille kirjoittama monologi Isän päivä, jossa tähtenä loisti ihana Matti Ristinen.  Kyseisen esityksen kävin ystäväni kanssa katsomassa Mikaelinseurakunnan kutsumana.

Eilen pääsimme bloggaajaporukalla maistelemaan Linnateatterin ravintolan herkkuja sekä muun muassa kuulemaan pientä vihiä siitä, mitä on luvassa kesäkuussa ensi-iltaan tulevassa Haluatko mökkiläiseksi-kesäteatterinäytöksessä. Esitys tullaan näkemään teatterin pihanäyttämöllä 15. kesäkuuta alkaen. Ensi-ilta on jo loppuunvarattu, mutta muissa näytöksissä on tilaa!

Kesäteatterit ovat aina olleet mieleeni, ja niitä onkin vuosien varrella tullut kierrettyä useammassakin kaupungissa. Tälle kesälle on jo liput hankittuna Valkeakoskelle ja ehdottomasti menen katsomaan myös Linnateatterin kesäkomediaa! Joko teillä lukijoilla on teatterilippuja taskussa tai oletteko ajatelleet menevänne katsomaan jotain kesäteatteria?

Linnateatteri löytyy Turun keskustasta
osoitteesta Linnankatu 31

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti