lauantai 27. helmikuuta 2016

Takaisin arkeen

Tasan viikko sitten lauantaina istuin näihin aikoihin jossain Tampereen tienoilla junassa matkalla kohti Jämsää. Vanhemmillani ja siskoni perheellä on muodostunut käytännössä perinteeksi lähteä talviloman viettoon Himokselle, joten sinne suuntasin minäkin. 

Usein meillä on ollut mökki melko läheltä länsirinteitä, mutta tällä kertaa mökki oli vähän kauempaa järven rannalta. Suoraan sanoen mökki oli kyllä melko metsässä, äiti ja isäkin jäivät ensimmäistä kertaa sinne päin tullessaan yhteen mäkeen kiinni, heh. Mökkitietä onneksi aurattiin kyllä kiitettävästi, joten suuremmilta ongelmilta vältyttiin. 

Meitä oli matkassa seitsemän ihmistä ja vanhempieni kissa. Itse olin mökillä vain lauantai-aamusta keskiviikon aamupäivään, muut jäivät myös loppuviikoksi. Aika kului kuin siivillä!








Itsellä jää vaivaavan selän vuoksi useimmat varsinaiset talviaktiviteetit välistä, mutta kyllähän tuollainen pieni irtiotto arkeen kelpaa ihan muuten vaankin. Siinä kolmen päivän aikana ehdittiin pulkkamäkeen, makkaranpaistoon, järven jäälle, pelaamaan monen monta korttipeliä ja syömään ihan järjettömän hyviä ruokia tietysti. Parasta näissä lomissa on kuitenkin äidin joka aamu paistamat tuoreet sämpylät!

Maanantaina vietettiin keskipäivä Jyväskylässä "shoppaillen", saalis vain jäi melko laihaksi. Ajatus oli käydä siellä jossain ulkona syömässäkin, mutta lopulta ajettiin kuitenkin Prismaan ja lähdettiin takaisin mökille kokkauspuuhiin.

Ihan mielellään tuonne olisi kyllä loppuviikoksikin jäänyt, mutta keskiviikkona äiti ja isä saattelivat mut Jämsän rautatieasemalle Turun junaan hyvien eväiden kera jatkaen itse ruokakaupan kautta takaisin mökille.








Keskiviikkona ehdin olla kotona muutaman tunnin, ennenkuin suuntasin Viking Linen terminaalille ja vuorokaudeksi Gracen käytäville. En ole ikinä ennen risteillyt yksin, eikä se nytkään alunperin ollut tarkoitus, mutta näin tällä kertaa. Eikä kyllä kaduta! Eipähän tarvinnut kysellä kenenkään muun mielipiteitä siitä, mitä milloinkin tehdään ja missä ollaan. Ja mikäs siinä, kun oli hyvää musiikkia A. Aallon Rytmiorkesterin merkeissä, muutama mukava uusi tuttavuus ja tietysti naurettavan pitkät yöunet. Tämän voisi joskus ottaa uusiksikin!







 Ehditkö sinä viettää rentouttavan talviloman, vai onko se kenties vielä edessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti