Pääsin kosketuksiin Miina Äkkijyrkän taiteen kansa varsinaisesti opiskellessani ammattiopistossa sisustustekstiiliartesaani-linjalla 2011. Tutustuessamme museossa suomalaiseen designiin, sekä yhden kurssin esitelmän muodossa. Suurimman vaikutuksen teki jo tuolloin 'Peltikarja', jonka yksi edustaja tuli aivan yllättäen vastaan tänään työpäivän lomassa.
Tunnen suurta rakkautta Turun kaupunginkirjaston sisäpihalla kuikuilevaa keltaista Äkkijyrkän vasikkaa kohtaan, mutta tämän ylläolevassa kuvassa olevan Sonnin edessä olen suurinpiirtein sulaa vahaa. Jostain syystä nämä autopellistä tehdyt mustikit ja mansikit vetoavat kovasti. Voisin hyvin nähdä näitä pienen lauman omalla pihamaalla joskus tulevaisuudessa. Ja no, yritän itse kantaa korteni kekoon jokapäiväisessä arjessa kierrättämällä kaiken mahdollisen parhaani mukaan, joten tämän kaltainen kierrätys romupellistä taiteeksi tietysti tuo tähän ihastukseen varmasti oman lisänsä.
Se on vaan ihana!
Päivä on pidentynyt ihan varkain muutamalla tunnilla. Tämän aurinkoisen, kevättalvisen tiistain kruunasi ihan mahtava auringonlasku! Hieman ennen kuutta meidän taloyhtiön tuuletusparvekkeella näkymät olivat huikeat. Mites siellä, värjäytyikö maisema vaaleanpunaisenoranssinhehkuvaksi?
Päivä on pidentynyt ihan varkain muutamalla tunnilla. Tämän aurinkoisen, kevättalvisen tiistain kruunasi ihan mahtava auringonlasku! Hieman ennen kuutta meidän taloyhtiön tuuletusparvekkeella näkymät olivat huikeat. Mites siellä, värjäytyikö maisema vaaleanpunaisenoranssinhehkuvaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti