Palasin eilen puoliltapäivin vanhempieni luota takaisin sumuiseen Turkuun. Oikeastaan koko noin sadan kilometrin matkan ajan sankka sumu peitti maisemaa. Kaikessa ankeudessaan tuo sumu oli myös ihan kaunis - taas tuli ikävä järjestelmäkameraa. Ei nuo puhelimella otetut kuvat oikein tee oikeutta maisemalle, vaikka tämänhetkisessä puhelimessani ihan näppärä kamera onkin.
Hieman harmitti, että olin järjestänyt itselleni niin tiukan aikataulun kaupunkiinpaluun ja töiden alkamisen suhteen, enkä ehtinyt käydä yhtään ylimääräistä "maisemalenkkiä" valoisaan aikaan. Vaikka sumu oli sankka vielä töistä päästessäkin, ei se pimeässä näytä kuvissa oikein miltään. Ensi kerralla sitten!
Tänään miehellä oli myös vapaapäivä ja koska päivälle ei ollut mitään suunnitelmia (ja aamukin venyi aika myöhäiseen edellisillan leffassa käynnin jäljiltä), päätettiin lähteä päiväkävelylle. Keli nyt ei varsinaisesti tänäänkään ollut kovin mairitteleva, mutta ainakin oli poutaa!
Melko päämäärätön katujen mittailu johdatti meidät muun muassa Kakolan mäelle sekä Turun linnan puistoon. Kuvista näkeekin, että käytännössä lähes kaikki lumi on näiltä leveyksiltä sulanut vesisateen mukana viemäreihin. Minun mielestäni lumi olisi saanut vielä hetkisen kauemmin säilyä maassa, mutta ehkäpä pääsen parin viikon päästä Himoksella vielä siitä nauttimaan. Hyvä asia näissä sateisissa plussakeleissä on jäiden sulaminen - enää ei tarvitse ihan kauheasti jännittää lenkillä, että koska ensiapu ja nilkkojen kipsaus kutsuvat.
Vaikka talvesta ja lumesta pidänkin, en kyllä laita mahdollista aikaista kevättä ollenkaan pahakseni. Toki toivon, etteivät nämä sadekaudet kestä kovin montaa kuukautta... En tiedä kovin montaa inhottavampaa asiaa kuin lenkin puolivälissä litimäriksi kastuvat sukat lenkkareissa. Yöök!
Viikonloppuna kävin siskon ja siskontyttöjen kanssa myös Ypäjän hevosopiston avoimissa ovissa. Turpaterapiaa tuli niin sanotusti ovista ja ikkunoista, hevosopistolla kun asustelee kymmeniä (satoja) nelijalkaisia, ja kaikkiin talleihin oli vapaa pääsy tutustumaan hevosiin. Kaipaus satulaan on kytenyt jo jonkin aikaa, mutta viimeistään nyt huomasi, että sitäkin enemmän kaipaan ihan vain sitä hevosten kanssa touhuamista. Tästä inspiroituneena laitoinkin internetin ihmemaailmaan ilmoituksen, jonka toivon poikivan itselleni jonkun kivan karvakorvakaverin lähitulevaisuudessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti