torstai 18. lokakuuta 2018

Ihana syksyinen Korkeasaari

Viikko sitten perjantaina oli kauan odotettu Pyhimyksen keikka Helsingin Kultsalla. Miestä ei tämän kaltainen musiikki kiinnosta, mutta kun matka pääkaupunkiin oli joka tapauksessa minulla edessä, päätimme yhdistää tähän samaan reissuun miniloman ja varasimme hotellin yhdeksi yöksi. Perjantai-ilta meni minulla tosiaan keikalla, mutta lauantaina otimme hyvän hotelliaamiaisen jälkeen suunnaksi Korkeasaaren!

Olemme vierailleet eläintarhassa viimeksi muutama vuosi sitten paluumatkalla Kuopio Rockista ja ylipäätään olen itse ollut siellä aina kesällä. Näin syksyllä alueen kahvilat ja ravintolat olivat jo sulkeneet ovensa, mutta eläimiä pääsi ihastelemaan huomattavasti paremmin, kun ihmisiä oli vähemmän liikkeellä. Keltaisen ja punaisen sävyissä hehkuva luonto toi visiittiin myös oman hohtonsa - en voikaan muuta kuin lämpimästi suositella syksyistä retkeä eläinten pariin!


























2 kommenttia:

  1. Oi, Korkeasaareen pitäisi päästä, mutta aina on tullut jokin muu valittua kohteeksi Helsingissä eikä olla ehditty. Ehkä ensi kesänä, tai sittenkin syksynä? Ruska tuo eksoottisten eläinten rinnalle hauskan kontrastin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyinen Korkeasaari on ehdottomasti käymisen arvoinen! Toki mahdollisesti lyhyelle Helsingin lomalle lähtiessä ei voi koskaan tietää keleistä, ja kesällä sääherra on yleensä suotuisampi, mutta uskoisin syysretken olevan lapsillekin elämys! Kun porukkaa on vähemmän, eläimiä pääsee näkemään helpommin, viileämmällä ne yleensä liikuskelevat enemmän ja alueelta bongasin ainakin yhden kodan, jossa voi vaikka grillata makkaraa evääksi!

      Ja tosiaan, nuo ruskan värit todella toivat oman säväyksensä kokemukseen :)

      Poista