maanantai 18. toukokuuta 2015

Parvekkeen kesäilme

Äiti toi eilen vanhempieni alakerran "varastoon" jämähtäneen, elämää nähneen, pienen puuhyllyn meille parvekkeelle laitettavaksi. Epäilin hyllyn olevan liian iso, mutta hyvinhän tuo tuonne kuitenkin istui!

Ikeasta ostettu amppelimansikka saa nyt seuraa keittiön ikkunalaudalla kasvaneista paprikoista ja sitruunoista sekä chilin ja suippopaprikan aluista. Hylly on sivuiltakin melko avoin, joten alahyllyllekin riittää kyllä aurinkoa ja valoa ihan mainiosti!

Yöt ovat vielä toistaiseksi sen verran viileitä, että ensialkuun kasvit saavat hengailla parvekkeella vain päivät ja yöksi nostan ne takaisin sisälle. Tuo mansikka tietysti on jo yötkin ulkona, mutta noita muita en kyllä ihan suorilta uskalla ulkoilemaan jättää, kun ovat vuodenpäivät asustelleet kuitenkin huoneilmassa. Varmaan pärjäisivät kyllä ulkonakin jo, kun pakkasta ei kuitenkaan enää ole, mutta sen verran olen noihin kiintynyt, etten viitsi ottaa turhia riskejä...






Hylly on kolmen tasonsa ansiosta, pienestä koostaan huolimatta, aika tilaihme. Alimmalla tasolla menee kätevästi tähän asti parvekkeen lattialla seilannut multasäkki sekä satunnaiset tyhjät ruukut ja kaksi ylintä tasoa voi täyttää sitten kasveilla.

Chilit ja suippopaprikat ovat toistaiseksi vielä yksissä purkeissa hieman vahvistumassa, mutta viimeistään ensi viikolla olisi tarkoitus istuttaa siitä erikseen itselle yhdet ja ystävälle toiset. Loppujen kohtalo on vielä hieman epäselvä, mutta ellei muuta ilmaannu niin roskiin joutavat, kun eivät oikein tännekään mahdu.

Tuon vihreän söpön kastelukannun sain poikaystävältä, kun ensimmäisen kerran istutin kesäkukkia parvekelaatikkoon. Sen kasteluominaisuudet ovat melko kehnot veden lirutellessa lähinnä kaikkialle muualle, kuin sinne, minne sen haluaisi päätyvän, mutta meneehän tuo nyt viimeistään tuossa hyllyn reunalla ihan uskottavana sisustuselementtinä. Sävy sävyynkin vielä!






Parvekkeen toisella laidalla mulla on myös kasvatusprojekti/-kokeilu! Mun piti oikeastaan jo viime kesänä kokeilla parvekeperunan kasvattamista, mutta se jäi turhan myöhäiseksi. Nyt olin kuitenkin paremmin ajoissa liikenteessä ja vapun tienoilla istutettiin äidin kanssa kahteen ämpäriin perunat. 

Viime viikolla molemmat puskivat mullan läpi, joten siltä osin kokeilu onnistui. Eivät mädäntyneet ainakaan heti alkuunsa! Tuskinpa noista nyt mitään kovin erikoista satoa tulee, mutta oishan se hauska loppukesästä keittää ees pari ihan omaa pottua ruuaksi.

Jahka kelit hieman lämpeävät, istutan parvekkeelle vielä kesäkukkia laatikkoon. Lasitettu parveke olisi vielä ihanteellisempi, mutta ilmankin on pärjätty!

Onko sinulla tapana istuttaa kesäkukkia tai hyötykasveja?

PS!
Langat solmussa ja puikot hukassa -blogissa aikamoisen kiva arvonta, käykäähän osallistumassa 29.5. asti! :)

4 kommenttia:

  1. Oi, ihanan sympaattisen näköinen tuo hylly vihreine maalipintoineen!

    Itse istutin parvekkeen kissatarhaan parvekelaatikoihin keltaisia orvokkeja sekä Ikeasta ostettuja kissankelloja muistuttavia kukkasia, ja kissani ovat jo ajat sitten käyneet istumassa orvokit ihan litteiksi. :D Vähän käy sääliksi noita orvokeita, kun ne parvekelaatikossa siitä huolimatta, että ovat tallottu ihan litteäksi letuksi, päättäväisesti puskevat uusia kukkia kissojen liiskattavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ihanihan vähän tekis mieli maalata tuo hylly vaaleanharmaaksi, niin pääsis kasvit ehkä vähän paremmin oikeuksiinsa, mut kun en nyt yhtään tiedä miten tuo reagoi ulkoilmassa säänvaihteluihin, niin taidan jättää mahdollisen maalaamisen myöhemmäksi ja katsoa tämän ensimmäisen kesän. Tuo vihreäkään kun tosiaan ei mikään mahdottoman kamala kuitenkaan ole!

      Haha, voi kissat. Voin vaan kuvitella! Mukavan pehmeitä istuinalusia oot heille hommannut! :D

      Poista
    2. Älä maalaa, toi vihreä on just suloinen!

      En alunperin edes hommannut noita parvekelaatikkoja kukkineen kissojen istumapaikoiksi, vaan hommasin parvekkeelle kissatarhaverkot vasta sen jälkeen, kun olin kukkasia istuttanut sinne. Mutta noh, ajavat ne asiansa kissojen istuinalusinakin. :D

      Poista
    3. No toisaalta mun kukkalaatikkokin on vihreä, sit pitäs maalata sekin!
      Ehkä ne jää molemmat vihreiksi :)

      Poista