Saatiin täksi viikoksi mun äidin auto käyttöön niin pitihän tilaisuus heti hyödyntää. Kerättiin auto täyteen hyviä tyyppejä ja otettiin suunnaksi Kuhankuono!
Noin kuuden kilometrin mittainen Savojärven kierros oli varsin sopiva reitti lämpimään ja aurinkoiseen kevätiltaan, kun päästiin kaupungista ulos vasta viiden aikaan. Takaisin Turussa oltiin puoli kymmenen maissa, kun mitään kiirettä ei pidetty kävelyn eikä grillailunkaan suhteen.
Reitin varrella maisemat olivat aivan mahtavat, ja pohjat kävelyn suhteen ihan mahtavassa kunnossa, kun viime aikoina ei ole suurempia sateita ollut. Mukana ollut koira sai kyllä itsensä kurastettua ihan huolella jo heti alkumatkasta poikkeamalla pitkospuilta sivuraiteille.
Kuhankuonolle pääsee Turusta puolessa tunnissa autolla, ja linja-autokin tuo ihan viereen! Näin normaalisti autottomana voisin hyvinkin kuvitella ottavani ihan ex temporekin bussin alle, kun ainakaan tuo Savojärven lenkki ei tosiaan ole mikään monen tunnin urakka - ja onhan se noissa maisemissa kivempi kävellä kuin kaupungin betoniviidakossa.
Lenkin alkupäässä näkyi tosi paljon sinivuokkoja! |
Puolivälistä löytyi hieman creepy tönö. |
Järven ympäri kävelyyn meni meiltä hieman reilu pari tuntia ja saavuttiin takaisin lähtöpisteeseen sopivasti auringon alkaessa laskemaan. Auringonlaskuista järvimaisemaa parempaa miljöötä ei ois voinut näin kivan retken päätteeksi evästyksen taustalle toivoa!
Lenkin jälkeisessä huumassa tuli jo suunniteltua tuleviakin retkiä. Tässä vaiheessa vuotta on helppo innostua luonnossa liikkumisesta, kelit kun vaan paranee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti