sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Nyt jos koskaan!



Lähdin tänään töihin sateisessa säässä puolen päivän tienoilla ja poikkesin menomatkalla sittariin. Olin suunnitellut vain hakevani jotain pikkuevästä töihin, mutta päädyinkin samalla reissulla suorittamaan kansalaisvelvollisuutta ennakkoäänestyksen merkeissä.

Jonoa koppiin oli noin kymmenen ihmisen verran, mutta sehän ei tässä tapauksessa kyllä haitannut pätkääkään. Mulle itselleni äänestäminen eduskunta- ja presidentinvaaleissa on ollut täysi-ikäistymisestä asti itsestäänselvyys. Mikään asia ei muutu, jos siihen ei edes yritä puuttua. Se yksi oma ääni ei tunnu paljolta, mutta voi loppupeleissä ratkoa suuriakin asioita. Vaikka ehdokkaista ei juuri sitä täydellistä itselle löytyisikään, on jokaisen varmasti mahdollista löytää ainakin jossain määrin miellyttävä vaihtoehto pienellä panostuksella, ja tämän vaihtoehdin tukeminen äänestämällä on ehdottomasti kannattavampaa, kuin jäädä kotiin sohvanpohjalle voivottelemaan, ettei ne siellä kuitenkaan mitään saa aikaan tälläkään kertaa.




Äänestyksen jälkeen (etenkin sinä virallisena vaalipäivänä) tuntuu olevan perinteenä juoda oikein hyvät pullakahvit päälle. Päätin itse kuitenkin palkita hyvän työn sokeripommia terveellisemmällä vaihtoehdolla, ihan törkeen hyvällä kasviskuskusilla. Tällä kertaa kermaiseen versioon heitin mukaan varhaiskaalia, kevätsipulia ja paprikaa sekä tietysti tomaattia ja fetaa antamaan makua. Siihen kylkeen vielä chiat ja auringonkukansiemenet, niin ai että, kyl kelpas.




Postauksen kuvallisesta annista saattaa se penaalin ei-kaikkein-terävin kynäkin hoksata kenen joukoissa minä seison. Oletko sinä puolueuskollinen - ja ennenkaikkea, kai aiot äänestää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti