lauantai 7. lokakuuta 2017

Turun Kirjamessut: Sanaa kuulemassa -lukuilta




Tänä vuonna Kirjamessut ovat Messukeskuksen lisäksi levittäytyneet pienimuotoisesti muuallekin Turkuun. Huomenna aamulla kello 08:30 - 09:30 on mahdollista osallistua Runousaamiaiselle Pienessä Kirjapuodissa (Yliopistonkatu 28, Turku). Tilaisuuteen vapaa pääsy, aamiainen on omakustanteinen. Itse en runousaamiaiselle osallistu, mutta perjantai-iltana osallistuimme ystäväni kanssa Turun Tuomiokirkossa järjestettyyn Sanaa kuulemassa -lukuiltaan.

Tilaisuudessa valitsemiaan tekstejä aiheesta toivo olivat lukemassa arkkipiispa Kari Mäkinen, kirjailija Kjell Westö, kustantaja Anna-Riikka Carlson, kustantaja Ville Hytönen, tiedetoimittaja ja kirjailija Timo Niitemaa sekä kirjailija Sirpa Kähkönen. Tilaisuden juonsi emeritus ohjelmapäällikkö Kari J. Kettula ja Bachin teoksia cembalolla oli soittamassa Jussi Laukola. Osallistujamäärä ei päätä huimannut, mutta toisaalta pienellä porukalla tunnelma oli intiimi ja paikoin jopa harras.

Esiintyjät lukivat niin omia tekstejään, kuin myös esimerkiksi Aleksis Kiveä ja Eeva Kilpeä. Ehkä suurimmin itseeni vaikuttivat Sirpa Kähkösen valitsemat runot Viljo Kajavan Tampereen runot-teoksesta. Tämä kirja on ehdottomasti hankittava!

Tilaisuudessa me ystäväni kanssa taisimme edustaa osallistujiston nuorinta sukupolvea, mikä ei sinänsä yllättänyt. Perjantai-illan viettäminen kirkossa taitaa olla nykyajan nuorisolle ja nuorille aikuisille melko vierasta. En itse ole kovinkaan 'uskonnollinen' tai juurikaan käy kirkossa. Kuitenkin aina kun käyn, on lähtiessä rauhallinen ja seesteinen olo. 

Haluaisin päättää tämän postauksen Kjell Westönkin valitsemaan Pentti Saarikosken Minun politiikkani-tekstiin. Niin ajankohtainen, niin riipaiseva. Ollaanhan ihmisiksi.


 En pelkää ketään.

Rakastan maailman ihmisiä,
 
haluan kaikille hyvää,
 
 se on minun politiikkani.
 
Että me rakastaisimme toinen toistamme,
 
ei väitellen vaan keskustellen sovussa.
 
Menisimme ikään kuin mustikkaan yhdessä.
 
Lämmittäisimme saunan.
 
 Istuisimme laiturilla huohottamassa.
 
Olisimme ihmisiksi.

torstai 5. lokakuuta 2017

Yksi yö Turun Kirjamessuihin!

Yhteistyössä Turun Kirjamessut



Enää yksi yö ja Turun Kirjamessut ovat täällä!

Messukeskuksessa nähdään perjantain, lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä 498 ohjelmanumeroa ja huimat 767 eri esiintyjää. Pitkä ohjelmalista ja laaja tarjonta voi tuntua mahdottomalta selätettävältä - ja sitä se ilman karsimista onkin.

Näin aivan messujen kynnyksellä halusin tehdä vielä postauksen, johon nostan jokaiselta päivältä muutaman tärpin, jotka itseäni kiinnostavat eniten. Kiinnostavien ohjelmien listani on toki huomattavasti pidempi, mutta tiedän jo nyt, etten todellakaan pysty seuraamaan kaikkea, mitä etukäteen haluaisin. Olenkin päättänyt valita ennalta jokaiselle päivälle vain yhden ohjelman, joka täytyy nähdä, ja muiden kanssa menen sitten fiiliksen mukaan. Messujen ei pidä kuitenkaan olla päätöntä suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista - siinähän väsyy jo ensimmäisenä päivänä. Pidemmittä pohjustuksitta...

PERJANTAI

TIETO-LAVA B-HALLI
12:40 - 13:00 Rasismi ja inhimillinen ajattelu. Jani Sinokki, Turun yliopisto.

AGRICOLA-LAVA A-HALLI
13:50 - 14:10 Anni Kytömäki - Kivitasku. Gummerus.

FIORE-LAVA A-HALLI
12:00 - 12:40 Sateenkaariteemat lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Heta Mulari, Siri Kolu, Tittamari Marttinen ja Eino Nurmisto. Suomen Queer-tutkimuksen seura & Suomi 100 - sateenkaaren väreissä.

15:20 - 15:40 Vammaiset fiktiossa. Jaakko Yli-Juonikas ja Kata Melander. Kynnys ry.

TURUN TUOMIOKIRKKO
20:00 - 22:00 Sanaa kuulemassa - lukuilta. Kari Mäkinen, Kjell Westö, Anna-Riikka Carlson, Ville Hytönen, Timo Niitemaa, Sirpa Kähkönen. Jussi Laukola cembalo ja Kari J. Kettula tervetulosanat. Järjestäjä Arkkipiispan Valoa yössä-työryhmä, Turun Tuomiokirkko.


LAUANTAI

FIORE-LAVA A-HALLI
11:00 - 11:30 Esikoiskirjan tuska ja ihanuus. Hannu Niklander, Tuija Lehtinen ja Pasi Pekkola.

14:00 - 14:30 Miten lapsen lukuinto sytytetään? Elina Partanen, Kaisa Laaksonen ja Ilmi Villacís. Lukukeskus - Läscentrum ja Suomen kirjailijaliitto.

ONERVA, 2. krs
13:00 - 13:20 Esko Valtaoja - Kohti ikuisuutta. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry. 

AGRICOLA-LAVA A-HALLI
16:20 - 16:40 Turku dekkarin näyttämönä. Reijo Mäki - Kakolan kalpea ja Eppu Nuotio - Myrkkykeiso. Otava.


SUNNUNTAI

FIORE-LAVA A-HALLI
10:20 - 10:40 Hyötyviljelmä kotitarpeiksi. Arno Kasvi, Readme.fi.

KUISTI-LAVA B-HALLI
12:20 - 12:40 Aki Linnanahde - Jere ja Jere Karalahti. WSOY.

ONERVA, 2. krs.
13:40 - 14:00 Kyösti Mäkimattila - Yösydänhetkiä. Otava.

AGRICOLA-LAVA A-HALLI
13:40 - 14:00 Riitta Kylänpää - Tuhon profeetta, Pentti Linkola. Siltala.

15:20 - 15:40 Juha-Pekka Koskinen - Kannibaalien keittokirja. Like.


Lisäksi alueelta löytyy paljon kaikkea mielenkiintoista myös lapsille ja ylipäätään laidasta laitaan ihan kaikenlaista! Koko ohjelma löytyy helposti täältä. Messujen ohjelmasivulla kiinnostavia ohjelmia pystyy merkitsemään muistiin - tästä muodostuu sinulle Oma lista, jossa näet vain merkitsemäsi ohjelmat. Samaan aikaan järjestetään myös Turun Ruoka- ja Viinimessut, jonne pääsee samalla lipulla kuin Kirjamessuille. Kannattaa ehdottomasti käydä kiertämässä myös tämä!

Oletko tulossa messuille? Mikä ohjelma kiinnostaa eniten, vai lähdetkö vain kiertelemään vailla sen suurempaa suunnitelmaa tai aikataulua? Mikäli bongaatte minua messuväen joukossa, tulkaa toki tervehtimään! Ottakaahan myös viimeistään nyt seurantaan Instagram-tilini sekä blogin Facebook-sivu. Etenkin Instan puolelle on tulossa reaaliaikaisempaa päivitystä messuhulinoista!

* Kuvan kirjat saatu. Kyseisiä kirjoja jaetaan rajoitettu erä joka päivä ensimmäisille messuvieraille.
Perjantaina John Greenin Arvoitus nimeltä Margo (Bonnier), lauantaina Ildefonso Falconesin Paljasjalkainen kuningatar (Bazar Kustannus) ja sunnuntaina Anne Ricen Veren vangit (Otava).

tiistai 3. lokakuuta 2017

Upea puuvanhus Paavolan tammi Lohjansaaressa



Lohjalla, tarkemmin Lohjansaaressa, elelee jonkinlaiseksi julkimoksi noussut Paavolan tammi. Arviolta 250-350 vuotta paikalla kasvanut puuvanhus hallitsee aukiota istutetun kuusimetsän keskellä, toivottaen vierailijat tervetulleiksi lyhyehkön luontopolun varrella.

Lohjansaarentien varrelta on tammelle opastekyltit, jotka vievät vanhan Lohjansaaren koulun parkkipaikalle, josta luontopolku lähtee. Hauska sattuma muuten, googlatessani speksejä tätä postausta varten satuin löytämään ihanan Aamu omenatarhassa-blogin, jonka kirjoittaja nykyään asuttaa perheineen vanhaa koulua! Muistattehan siis tammella tai luontopolulla vieraillessanne, että koulun alue parkkipaikkaa lukuunottamatta on yksityistä pihamaata!





Paavolan tammen vierailijamäärät ovat viime vuosina kasvaneet huimasti luontomatkailublogi Retkipaikan nostettua puuvanhuksen esille omassa postauksessaan. Alueen opastetauluissa asiasta onkin kirjoitettu, mutta mainitaan nyt vielä tässäkin: liikuthan alueella vain merkityillä reiteillä ja pitkoksilla, jotta puun rauhaisa elo saadaan taattua vuosiksi eteenpäin ja tämä upea jätti pääsee ilahduttamaan myös tulevia sukupolvia vahingoittumattomana. 

Luontopolkua edetessä pääsee kulkemaan upean lehtimetsän läpi ja koivikon sivuitse ennen kuin tammivanhus alkaa kurkistella kuusimetsän läpi. Aukiolle päästessä tunnelma on jollain lailla maaginen. Mies kysyi minulta muutamaan kertaan, että todellako olemme menossa katsomaan jotain puuta keskelle metsää, mutta myönsi tammen nähtyään hänkin sen olevan varsin komea. Kuvat eivät todellakaan anna Paavolan tammelle täyttä oikeutta, vaan se on nähtävä ja koettava itse.





Paavolan tammi Lohjansaaressa.
Luontopolku lähtee Lohjansaaren vanhan koulun parkkipaikalta
osoitteesta Pietiläntie 23, 08800 Lohja.