tiistai 17. maaliskuuta 2020

Koronaepidemia. Pandemia. Poikkeustila.

Elämme poikkeustilassa, jollaista Suomessa ei ole nähty. Edellinen tätä edes jotenkin vastaava tilanne on ollut sotavuosina, eikä sitäkään voi suoraan verrata. Tänään töihin mennessä kadut olivat jo melko autiot - mitä tilanne onkaan vaikka viikon päästä.

Työskentelen henkilökohtaisena avustajana, eikä minulla ole vaihtoehtoa jäädä kotiin etätöihin. Kuljen toistaiseksi töihin käyttäen julkista liikennettä, ja kaikkein eniten olenkin huolissani muiden ihmisten sokeasta välinpitämättömyydestä. Hallituksen linjauksista ja viruksen tuhoista muualla maailmassa huolimatta huolestuttavan monien mielestä on edelleen ok kulkea puolikuntoisena ihmisten ilmoilla, käydä kaupassa vaikka pari kertaa päivässä hakemassa yksittäisiä asioita, shoppailla vähän vaatteita ja järjestää illanistujaisia. 

VALOJA TAULUUN, EI OLE OK.

Pakolliset menot, suunnitelmallinen ruokakaupassa käynti ja ulkoilu on täysin ok, mutta järki päässä. Tee kauppalista, suunnittele ostokset mahdollisimman pitkälle niin, että kauppaan ei ole pakko mennä heti seuraavana päivänä uudelleen. Tarkista ennen apteekkiin menoa mikä kaikki on loppu tai vähissä ja osta ne kerralla. Jos mahdollista, valitse jokin muu kuin se kaikkein suosituin ulkoilureitti. Pese kädet, kunnolla. Et riskeeraa vain itseäsi, vaan jokaisen ihmisen, jonka kanssa olet tekemisissä lähietäisyydellä.

Puolisoni työskentelee laillani alalla, jossa etätyömahdollisuutta ei ole ja ihmiskontakteja ei pysty välttämään. Koen velvollisuudekseni vältellä tartuntaa parhaani mukaan meidän molempien töiden takia ja tässä kohtaa ahdistaa muiden hälläväliä-asenne, joka ei ylety omaa persettä pidemmälle. Virus tarttuu herkästi, eikä terveydenhuoltomme tule kestämään suurta tartuntapiikkiä, jos tätä tilannetta ei oteta vakavasti ja sairaalahoitoon asti päätyy kerralla suuri määrä ihmisiä. 

Mikäli lähipiirissäsi ei ole yhtäkään riskiryhmään kuuluvaa ihmistä, ole onnellinen. Älä kuitenkaan tuudittaudu siihen, että mahdollinen tartunta ja tauti olisivat läpihuutojuttuja perusterveellekään ihmiselle. On naiivia vedota vertaamalla perusflunssaan tai spekuloida sillä, miten vähän tartuntoja Suomessa on muihin maihin verrattuna. Todennettujen tartuntojen määrä on toki verrattain pieni, mutta todellisuudessa tartuntoja voi asiantuntijoiden arvion mukaan olla jopa 20-30 kertainen määrä, jolloin voitaisiin lähennellä jo 10 000 - ja se on paljon. Kun resurssit eivät riitä kaikkia testaamaan, ei näiden lukujen vertailussa tai niillä spekuloimisessa kuitenkaan tällä hetkellä ole mitään järkeä.

Haluaisin vedota ihan jokaiseen, joka tämän lukee. Älä ole itsekäs. Älä panikoi, älä vähättele. Tutustu luotettavissa lähteissä aiheeseen ja sen vakavuuteen. Pohdi, missä pystyt itse vielä petraamaan muiden turvallisuuden eteen. Takaa riskiryhmien edustajille omilla toimillasi mahdollisimman turvalliset olot, mutta älä jätä heitä lähelläsi yksin. Soita, viestittele, pysy saatavilla. 

Minua mietityttää juuri nyt eniten se, milloin on jälleen turvallista kokoontua perheen kesken. Vielä sitä ei ole toki sen kummemmin kielletty, mutta oma perheeni asuu huomattavasti pienemmällä paikkakunnalla, enkä haluaisi riskeerata mahdollisesti oireettomana viruksen levittämistä heille. Edellisviikon sunnuntaina, kun tilanne Suomessa oli vielä täysin erilainen, lähdimme metsäretkelle. Paistoimme makkarat tervaskantonuotiolla ja kodalla muurikkaletut sekä nokipannukahvit. Toivottavasti viimeistään kesällä pääsemme retkelle uudelleen turvallisin mielin!







5 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä maailman tilanne on todella huolestuttava. Onneksi hallitus toimii ja radikaalimmatkin rajoitukset ollaan valmiita ottamaan käyttöön tarvittaessa. Toivottavasti ihmiset tulevat järkiinsä, eikä siihen asti tarvitse mennä.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! ♥️Itselläni tulee paha mieli siitä että minulla on etätyömahdollisuus,mutta työni on kuitenkin välttämätöntä ja koen olevani avuksi,varsinkin entistä enemmän nyt kun monen taloudellinen tilanne horjuu. Meillä on ystäviä Italiassa ja Espanjassa,heidän tilanteessa on jo sydäntäsärkevä.Kunpa nyt täällä ihmiset ymmärtäisivät ottaa sen maalaisjärjen jo käyttöön. Tsemppiä teille töihin ja pitäkää huolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Etätyömahdollisuus on ainoastaan hyvä asia, siitä ei pidä potea minkäänlaista pahaa mieltä. Mitä enemmän ihmiset ovat etätöissä, sitä vähemmän heitä on liikenteessä. Tämä turvaa isosti myös meitä, jotka kotoa poistumme välttämättömiin töihin. Tsemppiä myös sinne! :)

      Poista
  3. Tilanne muuttui kyllä todella nopeasti ja omat mietteet siinä rytäkässä. Mekin pyrimme noudattamaan ohjeita mahdollisimman tarkasti ja välttelemään kaikkea ylimääräistä kontaktia. Vielä se onnistuu helposti, kun minä en ole töissä. Saa nähdä, mitä sitten kun toukokuussa palaan töihin.

    VastaaPoista