Olen muistaakseni aiemmin kirjoittanut siitä, miten nuorena luin kylämme koko kirjaston kannesta kanteen, etu- ja takaperin useampaan otteeseen. Sittemmin lukemiseen käytettävissä oleva aika hupeni minimiin, ja innostus hävisi joksikin aikaa kokonaan. Elämäni tylsintä aikaa! Nykyinen työni on sen luonteinen, että ehdin työpäivien aikana valitsemaan vaihtelevan määrän hiljaa paikoillaan suoritettavia aktiviteetteja ajan kulumiseksi, ja lukeminen onkin tässä oiva vaihtoehto.
Olen aina pitänyt siitä, kun saa ensimmäistä kertaa avata uuden kirjan, jota kukaan muu ei ole vielä lukenut. Liimaus antaa vähitellen periksi ja sivut taittuvat helpommin, mitä lähemmäs loppua tullaan. En kuitenkaan halua täyttää nurkkiani kirjoilla, joita en mitä todennäköisesti tule lukemaan uudelleen. Onnekseni rakastankin uusien kirjojen taikaa enemmän kuitenkin vanhojen, käsistä käsiin kulkeneiden, hieman jo keltaisiksi muuttuneiden kirjojen sivujen tuoksua. Kirjastot ovat minulle omanlaisiaan aarreaittoja. Kirjastojen tunnelma on lähes poikkeuksetta seesteisen mystinen - toiset tankkaavat tietoa ties kuinka monetta tuntia, toiset etsivät romaanien takakansiteksteistä maailmoja, joihin upota seuraavaksi.
Suhteeni ihmisiin on toisinaan hankala, mutta kirjojen sivuilla pystyn eläytymään lähes tarinaan kuin tarinaan, henkilöön kuin henkilöön. Mielikuvissa on helppo kulkea New Yorkin katuja, rakastua Eiffel-tornin juurella palavasti tai olla osa metsäteollisuuden tekijöitä ja sijaiskärsijöitä Törmälässä. Kirjojen sivuilla tarinan voi elää omakseen ja lisätä vähän värikynää mielikuviinsa tai sitoutua juonen kulkuun orjallisesti. Toisinaan vain heittää aivot narikkaan ja lipua sivulta toiselle miettimättä sen enempää.
Kirjailijoille kiitos mielikuviemme rikastamisesta, tarinoiden luomisesta, samaistumisen tunteista ja ajatuksien herättämisestä. Kirjastoille kiitos näiden maailmojen tuomisesta käsiemme ulottuville.
Lukekaa kirjoja, tukekaa rakastamianne kirjailijoita. Kiitos kirjallisuudelle.
MINKÄ KIRJAN SÄ LUIT VIIMEKSI?
Mun viimeisin loppuun kahlattu on Ville Hytösen Luumun polte,
joka vei ihanalle sohvamatkalle takaisin Bosnia-Hertsegovinaan ja Sarajevon kaduille.
Tällä hetkellä luen Maija Vilkkumaan Nainen katolla -esikoisromaania,
joka vaikuttaa alun perusteella varsin mielenkiintoiselta!
Hyvä postaus! Kirjat best. Itse en nykyään muka ehdi kauheasti lukea, vaikka minäkin luin nuorena lähikirjaston (ainakin tietyt osastot) läpi vauhdilla. Nykyään luen enemmänkin tietokirjoja. Viimeisin lukemani taisi olla Kimmo Ohtosen Metsämieli. Sehän on ennemminkin luontokuvakirja, mutta oli siinä tekstiäkin luettavaksi. :D
VastaaPoistaKiitos!
PoistaTietokirjat ja retkioppaat ovat omaankin lukemistooni (onneksi) löytäneet tiensä aikuistumisen myötä. Toki, nuorena heppatyttönä tuli kyllä hevosista luettua ihan tietoakin, mutta nykyään paljon laajemmin!
Minäkin olen paljon pohtinut, että kirjallisuuden avulla pystyy hyvin eläytymään monien ihmisten sielunelämään. Ymmärtää aivan erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämäntyylejä paremmin. Olen onneksi nyt saanut taas lisättyä lukuharrastusta. Minulle käänteentekevää oli e-kirjojen löytäminen. On niin helppoa tarttua puhelimeen ja napauttaa kirja auki. Ei pelkoa, että lapset sekoittaisivat paikan ja kirja kulkee mukana missä vaan.
VastaaPoistaE-kirjat tuntuvat toimivan monille! Itse olen turvautunut kirjaston ilmaisvalikoimiin niiden suhteen toisinaan töissä, jos tekeminen on loppunut, sekä välillä bussimatkoilla. Jotenkin en ole ihan niihin kuitenkaan päässyt niin sisälle, että ennemmin hankkisin e-version kuin oikean kirjan. Ehkä vielä joku päivä!
Poista