tiistai 6. elokuuta 2019

Syksyn sävyisiä iltoja

Kolmen viikon kesäloma tuli päätökseensä - ehkä vähän liian nopeasti, toisaalta juuri sopivasti. Vaikka ei haluaisikaan ajatella kesän vielä olevan ohi elokuun alussa, on kieltämättä töihin paluussa  ja kylmenevässä ilmassa syksyn tuntu. Aamut ja illat ovat jo viileitä, päivisin tarkenee auringossa vielä t-paidassa. Sisäinen kesälapsi haikailee shortsien perään, mutta järkevä aikuinen valitsee pitkät housut ja pyrkii välttämään vilustumisen.

Pelloilla vilja alkaa tuleentua, parvekkeen kesäkukkasten terävin kukkaloisto on jo katkennut ja puiden latvoissakin on kellastuneita lehtiä. Kuten Sir Elwoodin hiljaisten värien huikean karismaattinen Juha Lehti laulaa: "Vuosi vuodelta nää syksyt käy päälle aina vaan aiemmin ja aina vaan ilkeämmin".

Syyskesässä on kauniit ja hyvätkin puolensa. Pukeudun mielelläni neuleisiin, isoihin huiveihin ja pipoihin. Vaan voisiko ilman sukkia kulkea talvetkin? Valokuvien taustoille maalautuu usvaa, keltaisen eri sävyjä, tummenevia iltoja ja tasoille sytytettyjen kynttilöiden liekkejä. Erilaisten teelaatujen kulutus kasvaa jälleen kohisten, vaatekaupat täyttyvät joka vuosi toistuvista "uutuusväreistä" ja lapset aloittavat koulutiensä. Syksyissä on aina mukana luopumisen tuskaa ja melankoliaa - lomat loppuvat, valo vähenee ja luonto kuihtuu.

Kevät tulee kuitenkin ensi vuonnakin. 



Minä vietin viimeisen lomailtani sunnuntaina Kuralan Kylämäellä, hevos- ja lammasaidan vierellä. Nämäkin kaupungin kesätyöläiset palaavat pian koteihinsa. Minun sydämeni valloitti tänä kesänä erityisesti kaunis ruunikkotamma, joka nytkin vietti pitkän tovin aidalla seurustelemassa. Hän on hurmaava!

(Mikäli joku tunnistaa tamman ja tietää tämän kaipaavan rapsuttelijaa ja hoitajaa, olen vapaaehtoinen!
Muutkin sosiaaliset, "sylissä viihtyvät" kaviokkaat huomioidaan ehdottomasti.)















4 kommenttia:

  1. Kauniisti kirjoitettu ja samoin kuvattu. Syyskesässä on sitä tiettyä haikeutta aivan ylitsevuotavasti. (En ollut kuullut tuota biisiä aiemmin, mutta nyt hain sen ja kuuntelin. Tosi kaunis sekin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Vaikka kuinka yrittää pitää kesästä, sen fiiliksistä ja rusketuksesta (!) kiinni, toivotan toisaalta syksyn ja sen melankolian tervetulleeksi hyvillä mielin.

      Tuo 'Vanha valokuva' on ehkä suosikkini koko yhtyeen tuotannosta, kuvaa jollain tapaa raadollisesti juuri näitä aikoja vuoden kierrossa ihmissuhteen kautta! :)

      Poista
  2. Kauniita hevoskuvia! Ja kuvasit hyvin syyskesän tunnelmaa.

    VastaaPoista