Minun Turkuni - oodi Turulle

Olen asunut Turussa kohta seitsemän vuotta. Kotikylältäni muutin parikymppisenä opiskelujen perässä Tampereen kautta Kokkolaan. Molemmat kaupungit olivat ihan kivoja, mutta kumpaankaan en kyllä voi sanoa kotiutuneeni. Silloinen parisuhde kariutui ja uudet opinnot kutsuivat kotikulmilla. Sitä myötä päädyin muuttamaan Turkuun, koska vanhempien luona asuminen ei tuntunut enää luontevalta.

Ensimmäinen Turun kotini oli Uudenmaanmäessä, silloisen Gracelandin takana. 23 neliötä kerrostalon ylimmässä kerroksessa, jossa kesällä ikkunan auki ollessa kuului Tuomiokirkon kellot ja öisin ikkunat helisivät medihelien lentäessä yli. Pikkuinen yksiöni oli myös erityisen kylmä, talvella sai toisinaan nukkua paksuissa vaatteissa, lapaset kädessä ja villasukat jalassa. Se oli kuitenkin ensimmäinen vuokra-asunto, jossa tunsin olevani kotona.

Löysin miehen ja putkiremontti ajoikin meidät melko nopealla aikataululla yhteiseen asuntoon keskustaan. Oli ehkä hullua muuttaa saman katon alle niin nopeasti, mutta sitä ei ole onneksi tarvinnut katua - ainakaan ihan tosissaan. 

Viihdyimme keskustassakin mainiosti - ainakaan niillä kohdin ei ollut ollenkaan niin rauhatonta, kuin tietämätön voisi kuvitella, vaikka Yliopistonkadun varrella asuimmekin. Kolmen vuoden jälkeen tila alkoi kuitenkin auttamattomasti ehtyä, ja toisaalta minulla kaipuu luonnonläheisempiin ympyröihin lisääntyä. Olimme varautuneet etsimään sitä oikeaa muutamankin kuukauden, mutta uusi koti löytyikin lopulta todella helposti.

Bongasin liian hyvältä vaikuttavan ilmoituksen meidän kummankin kannalta hyvällä sijainnilla olevasta kaksiosta. Kävimme näytössä, ihastuimme huoneistoon ja etenkin merinäköalaan. Parin päivän päästä saimme ilmoituksen, että asunto on meidän, jos vain tahdomme. No tahdottiinhan me! Lisää tästä nykyisestä kodista voitte lukea täältä.

Nykyään luonto on läsnä heti ikkunoista ulos vilkaistessa. Minulle tärkeä meri on nähtävissä koska tahansa ja useampi upea luontokohde on saavutettavissa hetkessä. Yhtään ei haittaa sekään, että kesällä lähimmälle tanssilavalle on muutaman minuutin fillarimatka.

Jo yläkouluikäisenä Uniklubin ja ties kenen keikoilla silloisessa Nuorisokeskus Palatsissa Eerikinkadulla käydessäni päätin, että joskus asun Turussa. Sitten kun olen aikuinen.

Sen ikäisenä luonto ei ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä elementti - maalla sitä oli tarjolla ehkä vähän liiaksikin teini-ikäiselle. Jokin Turussa kuitenkin jo silloin kiehtoi. Sittemmin olen oppinut arvostamaan luonnonläheisyyden lisäksi esimerkiksi Turun kulttuuritarjontaa, ystävällisiä kanssaihmisiä sekä suurinpiirtein joka viikonloppu jossain järjestettäviä markkinoita. Minun Turkuni on pieni ja lämminhenkinen yhteisö pukeutuneena suuremman kaupungin vaatteisiin. Se ainoa oikea pääkaupunki - nyt ja aina.