Lupailin jo tässä marraskuussa kirjoitetussa Lappi-postauksessa palata pohjoisen tunnelmiin vielä erikseen luontopolku-fiilisten parissa. Ehtihän siitä pari kuukautta vierähtää, ennenkuin muistin!
Tepaston koulun pihasta lähtevän Perhejärven luontopolun alussa on opastetaulu, joka kehottaa käyttämään jalkineina kumisaappaita. Meillä patikointiseurana olleen äidin kanssa ei sellaisia tietenkään ollut mukana, mutta lähdettiin kuitenkin kokeilemaan. Jälkiviisaana on hyvä nyt sanoa, että ne kumisaappaat todella kannattaa ottaa matkaan tänne lähtiessä!
Luontopolun varrella on viime vuoden syyskuusta lähtien toiminut Tepaston runopolku, joka on esillä tämän vuoden syyskuulle asti. Me emme etukäteen tienneet tästä, mutta onnistuin kuvaamaan reitin varrelta juurikin runopolun kokoajan teoksen!
Luonto on selvästi erilaista kuin täällä etelämpänä, mutta sitä on melko hankala sanoin kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä itse nähnyt. Ilman puhtaudesta ja raikkaudesta kertoo toki mainiosti runsasmääräinen naava puiden oksilla. Vaikka naavat helposti tekevätkin puut hieman epäsiistin näköisiksi, katselee niitä mielellään, kun tietää hengittävänsä puhdasta ilmaa.
Reitti kulki pääosin todella pientä polkua, todennäköisesti ainakin osin porojen alkuperäisillä kulkuväylillä. Koko reitin alueella en usko porojen ainakaan ympärivuotisesti liikkuvan, sillä paikoin maasto oli todella soista. Perhejärvelle asti emme itseasiassa edes ikinä päässeet, sillä melko pian Kaakkurilammen jälkeen vastaan tuli aukea, jonka kohdalla järki käski kääntymään nöyrästi takaisin. Tähän mennessä olin itse jo kerran dipannut toisen kenkäni sen verran hyvin upottavaan maaperään, ettei eteenpäin jatkamisessa olisi ollut mieltä.
Kävelimme äidin kanssa samaa reittiä takaisin, koska mukana ei ollut puhelinta kummempaa karttaa. Takaisin Tepaston koululle päästessämme pidimme pienen evästauon ja päätimme kävellä vielä jokusen kilometrin takaisin mökille.
Tepastolla vietetyn ajan kuluessa ei liiemmin muuten näkynyt poroja, mutta tällä paluumatkalla onnistuimme kellokkaan ansiosta bongaamaan neljä poroa metsiköstä aterioimasta. Eivätpä nuo kauaksi aikaa meitä valitettavasti pällistelemään jääneet. Perillä mökillä odotti nuotio makkaranpaistajia vailla!
