perjantai 22. maaliskuuta 2019

Neulottu huppuhuivi



Olen niitä ihmisiä, jotka eivät "osaa" kantaa sateenvarjoa mukana kuin syksyisin ja pipokin eksyy päähän vain kovimmilla pakkasilla. Silti olen nähnyt järkeväksi ostaa muutamia takkeja, joissa ei ole ollenkaan huppua. Useampana päivänä huputtomuuden kanssa tuskailtuani, päätin ratkaista asian minulle tyypillisellä tavalla - neulomalla.

Pikainen googlailu tuotti nopeasti tulosta, kun vastaan tuli tämä Novitan huppuhuivi, jota useammassa blogissakin kehuttiin. Pienen pähkäilyn jälkeen päädyin käyttämään lankana isoveljeä, joka taipui mainiosti alunperin mallistosta jo poistuneelle Hile-langalle suunniteltuun ohjeeseen. Paksun langan ansiosta huivi on melko nopeatekoinen.

Hile-lankaa tarvitaan ohjeen mukaan 700 grammaa, Isoveljeä riitti nelisensataa. Ohjeen mukaan tehtynä huivi on todella pitkä ja muhkea, joten pituutta kannattaa hieman tarkkailla ja sovitella neuloessa, mikäli toiveena on maltillisemman mittainen valmis työ.

Tähän astisten käyttökokemuksieni pohjalta huivi on aivan i-ha-na, mutta yksi ongelma minulla on. Villalangalle ominainen tuoksu on langassa todella vahva ja häiritsee käyttöä melko paljon. Huivi valmistui jo reilu kuukausi sitten kovien pakkasten aikaan, jolloin tuuletin sitä parvekkeella useamman vuorokauden ensimmäisen käytön jälkeen. Tuoksu on ehkä hieman laantunut, mutta minun nenääni silti edelleen aivan liian voimakas. Löytyykö lukijoilta kikka kolmosia tuoksun taittamiseen, vai onko tuo vain heitettävä etikkaveteen likoamaan ja toivottava parasta?







4 kommenttia:

  1. Ei ole kikkaa villanhajun poistamiseen, mutta aivan ihana huivi ja sopii sinulle hyvin!

    VastaaPoista
  2. Hei! Miten sait aloitettua tuon huppuosan? En meinaa yhtään hoksata miten se tapahtuu

    VastaaPoista
  3. Moi Senni!

    Ootko neulonut tuon ohjeen mukaisesti molemmat huivin päät samalle pyöröpuikolle? Tällöin luot tuon huppuosuuden silmukat molempien pituuksien väliin. Huiviosa neulotaan näille uusille silmukoille samalla, kun pituuksiin jatketaan kuviota ja lopuksi kun huppuosuus on tarpeeksi pitkä, se päätellään ja silmukoidaan kiinni. Huppuosasta tulee ikäänkuin neliö.

    Jos taas sulla on pituudet neulottu erikseen, yhdistä ne nyt tässä vaiheessa samalle pyöröpuikolle tai pitkälle neulepuikolle (pyöröpuikko helpompi, neulos ei ole niin kasassa).

    Saitko kiinni ajatuksesta? :)

    VastaaPoista