sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Joulun tienoo Luostarinmäen käsityöläismuseossa



Vierailimme tänään mieheni kanssa molemmat ensi kertaa Turun Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jossa tähän aikaan vuodesta on osa tiloista avoinna esitellen entisaikojen joulunviettoa. Luostarinmäki on ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi vuoden 1827 Turun palosta tuhoutumattomana sijaintinsa ansiosta.

Alueella on yli kolmekymmentä puutaloa, jotka ovat säilyneet alkuperäisillä paikoillaan. Taloihin on sisustettu verstaita sekä koteja, ja paikalla on etenkin kesäisin käsityöläisiä, valvojia ja oppaita, jotka ovat pukeutuneet ajanmukaisesti.








Keli Turussa ei valitettavasti ole kovin jouluinen, joten iltapäivään sijoittuneen vierailumme aikana alkoi olla jo melko hämärää. "Muurarin kodissa" vietimmekin mukavan tovin jutustellen paikalla olleen oppaan kanssa talon sisustuksen lisäksi kynttilöistä ja päreistä. Itse en ainakaan tiennyt kynttilöiden olleen tuolloin käyttötavaran sijaan luksusta - tai että valaisuun käytetyt päreet paloivat vain viidentoista minuutin ajan. 

Museon henkilökunta on selvästi todella asiantuntevaa ja myös ystävällistä. Kaikki rakennuksissa olleet ihmiset ottivat kävijät hymyillen vastaan ja vastasivat kysymyksiin aikailematta. Ruuhka-aikoina tähän ei tietenkään ymmärrettävästi ole jokaisen kävijän kohdalla yksinkertaisesti aikaa, mutta näin hiljaisempina hetkinä kannattaa museokäynnistä ottaa kaikki irti, kun vielä on joku näitä asioita jakamassa!












Lippu museoon maksoi aikuiselta kuusi euroa, mikä on mielestäni pieni hinta siitä, mitä kaikkea ainutkertaista alueella pääsee näkemään. Tämä osa-alue suomalaista historiaa on pikkuhiljaa katoamassa kehittyvän tekniikan jalkoihin, joten on ihan paikoillaan välillä muistuttaa mieleen, mistä kaikki on lähtenyt. 

Käsityöläismuseoon täytynee palata uudemman kerran kesällä, kun alue on vehreimmillään ja verstaat täynnä käsityöläisiä. Oletko sinä jo vieraillut Luostarinmäellä?










3 kommenttia:

  1. Itse asiassa tämä harmaa "epäjouluinen" keli tekee näistä kuvista omalla tavallaan ihan tosi tunnelmallisia. Hassua, etten ole vielä koskaan käynyt luostarinmäen käsityöläismuseossa, vaikka vielä muutama vuosi sitten asuin korttelin päässä siitä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin asuin joitain vuosia sitten ihan melkein vieressä, mutta ei vaan koskaan saanut aikaiseksi lähteä! Onneksi nyt tuli mentyä. :)

      Tuo kuvien synkeä harmaus kuvastaa minunkin mielestäni jotenkin vielä vahvemmin sitä "entisaikojen tuntua", ja pääsipähän toisaalta näkemään sen pimeyden, joka pirteissä on vallinnut talvisaikaan jo ennen iltaa. On täällä aikamoisia 'sissejä' ollut, nykyajan ihmisille jo hetken sähkökatkokin tuntuu suistavan kaiken raiteiltaan...

      Poista
    2. Kun asuu tarpeeksi lähellä, ei tule koskaan käyneeksi... :D

      Hyvä pointti!

      Poista