maanantai 17. heinäkuuta 2017

Vie mut maailman reunaan, kaukaisimmalle rannalle








Mies esitteli mulle viime kesänä ensimmäisen kerran aivan huikean hienon rannan Paraisten Mustfinnissä. Upea hiekkaranta, jossa näkee ohi lipuvat risteilyalukset, vettä on monta kymmentä metriä vain vyötäröön saakka ja yleensä saa olla aika omassa rauhassaan. Viime viikolla käytiin siellä jälleen, eivätkä muistikuvani rannasta olleet kyllä yhtään yliampuvia. Aivan yhtä hieno kuin viimeksikin.

Vietettiin Mustfinnissä pari tuntia uinnin ja piknik-iltapalan merkeissä. Ihmisiä ei tosiaan ollut tungokseksi asti - meidän lisäksi vain kaksi miestä, joten aivan rauhassa sai kyllä nauttia kauniista maisemasta ja hiljalleen laskevasta auringosta. Talviturkki lähti järveen jo ennen juhannusta, mutta tämä oli nyt ensimmäinen kerta merivedessä tälle kesää. Mies ei uskaltautunut vyötäröä pidemmälle veteen, mutta itse olin päättänyt käydä ihan kunnolla uimassa, kun kerran sinne asti lähdettiin.

Toivottavasti kelit pysyvät hyvinä vielä, niin pääsee useammankin kerran uimaan. Mies tekee paljon iltavuoroja ja mä olen vähän huono lähtemään yksin rannalle uimaan. Tai muuten kyllä lähtisin, mutten uskalla jättää tavaroitani rannalle vahtimatta siksi aikaa. Kivoista rannoista saa myös antaa suosituksia! Viime kesänä käytiin eniten Saaronniemessä ja Ekvallassa.

Joko lukijoilta on talviturkit heitetty?

Otsikko on muuten lainattu nuoruuden lempibändin Tehosekoittimen mainiosta biisistä!

4 kommenttia:

  1. Hahaa, tuttu paikka - tunnistin heti ekasta kuvasta! :D Ja otsikon biisi on myös ihan paras. <3 Enpä ole vielä tänä kesänä kastautunut kertaakaan kokonaan veteen, mutta kahlailemassa olen sentään käynyt useamman kerran. :)

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, huvitti hieman, kun mies kysyi tuonne menoa samana päivänä kun olin lukenut sun postauksen :D

      Poista
  2. Upeaa, kun löytyy kullekin mieluisia nautiskelupaikkoja luonnon läheltä :) Mukavaa kesää ja monia nautiskeluhetkiä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle! :)
      Näin maalta kotoisin olevana on luonto aina ollut lähellä sydäntä. Vaikka nyt kaupungistunut olenkin, on luonnon rauhasta saatava säännöllisesti nauttia :)

      Poista