sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Illallinen Luostarinmäen taivaan alla











Torstai-iltana Luostarinmäen käsityöläismuseolla, ainoana Turun palolta yhtenäisenä säilyneellä puutaloalueella, järjestettiin Illallinen taivasalla-tapahtuma. Meidän seurueen "kattausaika" oli kahdesta ajasta myöhäisempi, ja pääsimmekin kiertelemään alueella ensimmäisten vielä nauttiessa eväistään. Mäki oli täynnä iloisia seurueita, auki poksahtelevia skumppapulloja ja hyvää yhteishenkeä. Sääkin oli suosiollisen lämmin, vaikkei aurinko jatkuvasti näyttäytynytkään.

Museoalueesta osa oli suljettuna, mutta tuolle kolmelle tunnille nähtävää oli ruokailun lisäksi aivan riittävästi. Osassa verstaista oli Uuden muotoilun yhdistyksen ihmisiä myymässä omia hurmaavia tuotteitaan. Tällä kertaa ostokset jäivät tekemättä, mutta muutama nimi tuli kyllä laitettua muistiin!

Itse ruokailu tapahtui rakennusten pihoihin tuoduissa, valkoisin liinoin verhotuissa pöydissä. Meidät osoitettiin Kirjapainon pihaan, jossa oli kaksi pöytää. Toinen jäi tyhjäksi, joten saimmekin olla todella rauhassa omassa porukassamme - pöytien välillä oli kyllä muutenkin sen verran etäisyyttä, että oma rauhaa olisi ollut tarjolla joka tapauksessa. Tilaisuus oli ihan todella onnistunut! Niin omien eväiden kuin tapahtuman järjestelyidenkin osalta. Vahva suositus!

Seuraava Illallinen taivasalla-tapahtuma järjestetään museossa elokuun 11. päivä. Ilmoittautuminen tapahtumaan aukeaa 28.7., joten olkaa ajoissa liikkeellä mikäli halajatte mukaan! Mikäli tapahtuma menee sivu suun, kannattaa alueella vierailla muutenkin aistimassa vanhojen aikojen tuntua ja historiaa.

Luostarinmäen käsityöläismuseo löytyy
osoitteesta Vartiovuorenkatu 2.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti